Josef Hoffmann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Josef Hoffmann

Josef Franz Maria Hoffmann (15. joulukuuta 18707. toukokuuta 1956) oli itävaltalainen arkkitehti. Hoffmann oli vuonna 1897 perustetun Wienin sesessionistisen liikkeen keskeinen hahmo sekä Wiener Werkstätten perustaja.[1][2]

Hoffmann syntyi Moraviassa ja opiskeli Wienissä Karl von Hasenauerin ja Otto Wagnerin johdolla. Wienissä Hoffmann tutustui sesessionisteihin ja graafikko Koloman Moseriin. Hoffmann ja Moser perustivat vuonna 1903 Wiener Werkstätten.[2]

Arkkitehtuurissa Hoffmann omaksui Beaux-Artsin sommitteluperiaatteet ja Wagnerin klassisvaikutteisen tyylin sekä Arts and Crafts -liikkeen vapaamman tyylin. Hoffmann siirtyi 1900-luvun alussa yksinkertaisempaan ja puhtaampaan tyyliin etääntyen samalla jugendista, jonka syntyyn hän oli ollut vaikuttamassa. Hoffmannin tunnetuimmat rakennukset ovat Purkersdorfin parantola (1904) Wienin lähellä ja Stoclet-palatsi (1905–1911) Brysselissä. Hän suunnitteli myös lukuisia asuinrakennuksia ja huviloita.[1][2]

Hoffmann kehitti lohkomaisen tyylin, jonka huipentuma on Adolph Stocletille rakennettu Stoclet-palatsi (1904–1911). Hoffmann ja Werkstätten käsityöläiset suunnittelivat ja toteuttivat kartanon kaikki yksityiskohdat sisustusta myöten. Talon julkisivussa on käytetty vaaleita marmorilaattoja, ja seinämien reunat on kehystetty pronssilla. Myös osassa sisätiloista – erityisesti ruokasalissa – on käytetty marmoria. Sisätiloissa on lisäksi Gustav Klimtin tekemät upeat mosaiikit.[2]

Uransa loppupuolella Hoffmann suunnitteli useita näyttelyrakennuksia, kuten muun muassa Itävallan Deutsche Kölnin (1914), Pariisin taideteollisuusnäyttelyn (1925) ja Venetsian biennalen (1934) näyttelypaviljongit.[1][2]

Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Curl, James Stevens: Dictionary of architecture. Oxford University Press 1999. ISBN 0-19-210006-8
  • Jokinen, Teppo ja Honkala, Liisa: Arkkitehtuurin sanakirja. WSOY 2000. ISBN 951-0-24579-8

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jokinen ja Honkala 2000, s. 96
  2. a b c d e Curl 1999, s. 320