Siirry sisältöön

José Asunción Flores

Wikipediasta
José Asunción Flores
Henkilötiedot
Syntynyt27. elokuuta 1904
Asunción, Paraguay
Kuollut16. toukokuuta 1972 (67 vuotta)
Buenos Aires, Argentiina

José Asunción Flores (27. elokuuta 190416. toukokuuta 1972) oli paraguaylainen säveltäjä. Häntä pidetään guarania-genren luojana ja häntä on kuvailtu maan huomattavimpana säveltäjänä. Koska Floresilla oli yhteyksiä kommunistiseen puolueeseen, hän eli maanpaossa vuodesta 1947 asuen Argentiinassa ja Neuvostoliitossa.

José Asunción Flores syntyi Paraguayn pääkaupunki Asunciónissa 27. elokuuta 1904.[1] Flores varttui kaupungin köyhässä Chacaritan kaupunginosassa tehden töitä kengänkiillottajana ja sanomalehtien kauppiaana. Hän liittyi myös kaupungin poliisin orkesteriin[2] tarinan mukaan, kun hän oli poikana joutunut poliisiasemalle leipää varastettuaan.[1]

Flores alkoi säveltämään musiikkia ja hänen ensimmäinen kappaleensa oli polkka Manuel Gondra vuodelta 1922.[1] Hän jatkoi säveltämistä ja häntä on pidetty lopulta paraguaylaisen guarania-musiikkigenren luojana.[2] Genre yhdistelee piirteitä kansanmusiikista ja alkuperäiskansojen musiikista. Kappaleet on yleensä sanoitettu guaraniksi.[3] Floresin sanotaan kehittäneen genren hänen sovittaessaan tunnettua kansanlaulua Maerãpa reikuaase vuonna 1925.[1] Flores sävelsi ja hänen läheinen ystävänsä runoilija Manuel Ortíz Guerrero sanoitti useita guarania-kappaleita ja tyylilajista tuli hyvin suosittu Paraguayssa. Se innoitti myös useita sukupolvensa paikallisia muita muusikkoja, kuten Mauricio Cardozo Ocampo, Herminio Giménez ja Félix B. Pérez Cardozo.[2]

Floresilla oli poliittisia yhteyksiä Paraguayn kommunistiseen puolueeseen ja hän päätyi näiden siteiden takia karkotetuksi kotimaastaan vuonna 1947. Hän asui myöhemmän elämänsä ajan Argentiinassa ja Neuvostoliitossa. Floresin sinfonia Maria de la Paz sai ensiesityksensä Bolšoi-teatterin sinfoniaorkesterissa 1960-luvulla. Paraguayn presidentti ja diktaattori Alfredo Stroessnerin kaudella maan mediassa järjestettiin kamppania, jossa Flores yritettiin erottaa guaranian syntytarinasta. Tämän tarinan version mukaan sen kehityksen päävaikuttaja oli Floresin sijaan Ortíz Guerrero.[2] Flores kuoli Chagasin tautiin[2] Buenos Airesissa 16. toukokuuta 1972.[1] Stroessner esti hänen hautauksensa Paraguayssa. Ruumis tuotiin ja haudattiin Floresin kotimaahan vasta vuonna 1991.[2]

Muistomerkki Altosissa.

Guaraniaa on kuvailtu ilmentävän paraguaylaista mielenmaisemaa[2] ja sitä on sanottu maan "sielun ääneksi".[3] Floresia on pidetty Paraguayn huomattavimpana säveltäjänä.[2][4] Hänen syntymäpäivänsä 27. elokuuta on Paraguayssa kansallinen guarania-päivä. Floresin syntymäkoti Punta Karapãssa Chacaritassa on nykyisin museo.[2]

  1. a b c d e Mario Coronel: Jose Asunción Flores : Creador de la guarania Guarani Ñanduti Rogue. Johannes Gutenberg-Universität Mainz. Viitattu 14.3.2025. (espanjaksi)
  2. a b c d e f g h i R. Andrew Nickson: Historical dictionary of Paraguay, s. 235-236, 287. 3. painos. Rowman & Littlefield, 2015. ISBN 978-0-8108-7964-5 (englanniksi)
  3. a b Guarania, sound of Paraguayan soul Intangible Cultural Heritage. Unesco. Viitattu 14.3.2025. (englanniksi)
  4. Paraguay : The arts Encyclopædia Britannica. Viitattu 14.3.2025. (englanniksi)