Jorma Eloranta (kemisti)
Jorma Antero Eloranta (7. elokuuta 1925 Helsinki – 12. maaliskuuta 1996 Jyväskylä)[1][2] oli suomalainen kemisti ja professori. Hän toimi Jyväskylän yliopistossa fysikaalisen kemian professorina 1968–1992. Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina hän toimi 1980–1981. Kemistinä Eloranta oli vapaiden radikaalien tutkimuksen uranuurtaja, joka aloitti alan tutkimuksen Suomessa.[1]
Nuoruus ja uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jorma Eloranta varttui Helsingissä. Hän palveli Saksan Waffen SS Wiking-divisoonassa itärintamalla suomalaisena vapaaehtoisena 1941-1942, vain 16-vuotiaana, ollen kenties toisen maailmansodan nuorin suomalainen vapaaehtoinen Saksan asevoimissa.[3] Eloranta oli väärentänyt passinsa ja syntymätodistuksensa päästäkseen Saksaan alaikäisenä. Syntymävuodeksi asiakirjoihin oli muutettu 1919.[4] Vuosina 1942-1944 hän osallistui jatkosotaan Suomen armeijassa kotiutuen vuonna 1945 Merisotakoulusta upseerikokelaan sotilasarvolla. Sodan jälkeen Eloranta kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta lyseosta vuonna 1945.[1] Lukion jälkeen hän opiskeli kemiaa Helsingin yliopistossa ja valmistui vuonna 1950 filosofian kandidaatiksi fysikaalisen kemian alalta.[1] Vuonna 1956 hän väitteli tohtoriksi kemian alalta. Väitöskirjassaan Eloranta tutki eräiden happojen ja niiden suolojen liuotusominaisuuksia hydrolyysissä.[5]
Akateeminen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Akateemisen uransa Eloranta aloitti kemian tutkijana ja opettajana Helsingin yliopissa, jossa hän oli fysikaalisen kemian dosenttina vuosina 1961–1972.[6] Vuonna 1968 Eloranta nimitettiin kemian professoriksi Jyväskylän yliopistoon. Professuurin opetusalaksi määriteltiin fysikaalinen kemia.[7] Eloranta aloitti virassaan joulukuun alussa 1968.[7][2] Professuurin ohella Eloranta toimi erilaisissa hallintotehtävissä kemian laitoksella ja matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Kemian laitoksen johtajana hän toimi elokuusta 1972 heinäkuuhun 1975, tammikuusta 1982 kesäkuuhun 1986, ja kolmannen kerran heinäkuusta 1987 joulukuuhun 1987.[8] Tiedekunnan dekaanina hän toimi vuosina 1980–1981.[9] Eloranta jäi virastaan eläkkeelle elokuun lopussa 1992.[7] Hänen seuraajakseen fysikaalisen kemian professorina nimitettiin vuonna 1994 Jouko Korppi-Tommola.[7]
Vapaiden radikaalien tutkimuksen pioneeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Professori Eloranta tutki vapaita radikaaleja. Hän oli alan ensimmäinen tutkija Suomessa.[1] Koska tutkimusala oli uusi, ja hänen oli tutkimusta varten hankittava laitokselle tarvittavat tutkimuslaitteistot. Elorannan ansiosta niin kutsutusta ESR-spektroskopiasta (ESR, Electron Spin Resonance) menetelmänä tuli keskeinen työkalu epäorgaanisten yhdisteiden rakennetutkimuksessa Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella. Vuonna 1975 ESR-laitteisto oli jo käytössä ja tuolloin laitteistoa täydennettiin hankkimalla ENDOR-ELDOR-spektometri.[10]
Elorannan luoma tutkimusperinne Jyväskylässä jatkuu yhä. ESR-spektroskopia on edelleen 2000-luvulla ollut eräs kemian laitoksen perustutkimusmenetelmiä erilaisten epäorgaanisten yhdisteiden ja niin kutsuttujen organometalliyhdisteiden tutkimuksessa.[11] Tutkimuksen ohella laitoksen opiskelijoille opetetaan menetelmän käyttöä. Alaan liittyvän laiteteknisen koulutuksen teoriaa on opettanut laitoksella vuodesta 2012 epäorgaanisen kemian professorina toiminut Matti Haukka.[11]
Tutkimustyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kemistinä Eloranta erikoistui vapaiden radikaalien tutkimukseen. Sen ohella hän tutki kemiallisten yhdisteiden rakennetta ja ominaisuuksia. Vapaiden radikaalien tutkimuksessa hän sovelsi tutkimusmenetelmänä ESR-spektroskopiaa.[12] Se tunnetaan paremmin nimellä elektroniparamagneettinen resonanssi (EPR/ESR) -spektroskopia.[13] Menetelmän avulla voidaan mitata esimerkiksi nanofibrilloidun selluloosan (NFC) valmistuksen aikana jauhatuksessa syntyviä vapaita radikaaleja.[13]
1960- ja 70-luvuilla Eloranta tutkimusryhmineen teki useita erilaisia kokeita, joissa ESR-spektroskopian avulla tutkittiin vapaiden radikaalien syntymistä erilaisissa reaktioissa.[12] Hän tutki vuonna 1977 myös, miten lämpötila vaikuttaa mittauksiin ja niistä kerättävään mittausspektriin.[12]
Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ansioistaan kemian alalla professori Eloranta sai vuonna 1985 Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) myöntämän ansiomitalin.[14]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jari Eloranta: Jyväskylän matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1965-1995. Opettajankoulutuksen laajentamispyrkimyksistä monialaiseen tiedekuntaan. (1995). Jyväskylä: Gummerus. ISBN 951-34-0622-9
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Riitta Kiipula: Professori Jorma Eloranta. Helsingin Sanomat, 18.3.1996. Lehden verkkoarkisto, maksullinen Viitattu 8.6.2020.
- ↑ a b Pekka Pyykkö: Luettelo Suomen kemian professoreista 1761-2000 chem.helsinki.fi. Helsingin yliopisto, 1997. Viitattu 8.6.2020.
- ↑ Sotapolku.fi - Eloranta, Jorma Antero www.sotapolku.fi. Viitattu 24.3.2022.
- ↑ Panttipataljoona SS-divisioona Wiking genealogy project geni_family_tree. Viitattu 24.3.2022.
- ↑ Jorma Eloranta: The solvent effect in the hydrolysis of (alpha)-bromosubstituted lower aliphatic acids and their salts (1956) Elorannan väitöskirja, Kansalliskirjasto Finna. Viitattu 8.6.2020.
- ↑ Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo 1918 – 2000 (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 8.6.2020.
- ↑ a b c d Eloranta (1995), s. 142.
- ↑ Eloranta (1995), s. 145.
- ↑ Eloranta (1995), s. 140.
- ↑ Eloranta (1995), s. 69.
- ↑ a b Laitetekniikkaopetus (Arkistoitu – Internet Archive) Kemian laitos, JY. 6.4.2020. Viitattu 8.6.2020.
- ↑ a b c Acta Chemica Scandinavica 1947 - 1999: All articles by Jorma Eloranta actachemscand.dk, 2020. Viitattu 8.6.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Iina Solala: Valkaisemattomien koivusulfaattimassojen käyttö nanofibrilloidun selluloosan valmistuksessa web.lib.aalto.fi, 2011. Diplomityön tiivistelmä, Aalto-yliopisto. Viitattu 8.6.2020.
- ↑ Toiminta Suomalaisten Kemistien Seura, 2020. Viitattu 8.6.2020.
| ||||||||||
