Jori Sjöroos
Jori Roosberg (o.s. Sjöroos)[1] (s. 1976) on suomalainen muusikko ja tuottaja.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sjöroos oli PMMP-yhtyeen musiikin pääasiallinen säveltäjä sekä tuottaja. PMMP:tä hän tuotti taiteilijanimellä Think Ink.[2] Sjöroos on kertonut, että vielä 2010-luvun taitteessa hän ei kiinnittänyt sanoituksiin – PMMP:nkään – juuri mitään huomiota.[2] PMMP:n perheväkivallasta kertovaa Joku raja -kappaletta lukuun ottamatta PMMP:n sanoitukset olivat Sjöroosille silkkaa sanahelinää – vaikka PMMP:n pääasiallista sanoittajaa Paula Vesalaa pidetään yhtenä Suomen parhaista pop-musiikin säveltäjistä ja sanoittajista.[2] Sittemmin Sjöroosin mielipide muuttui, ja hän on todennut, että: "Sanat on 45 prossaa biisistä, musa 55".[2]
Häntä pidetään tyypillisenä tuottajana: hän on arvostettu musiikkipiireissä, mutta suurella yleisöllä ei välttämättä ole selvää kuvaa siitä, millainen henkilö on kyseessä.[2]
Sjöroos vaikutti 1990-luvun alkupuolella rumpalina Thergothon-yhtyeessä, joka on yksi doom metalin alagenren funeral doomin edelläkävijöistä.
Sjöroos tuotti Ismo Alangon ja Teho Majamäen vuonna 2008 ilmestyneen Blanco Spirituals -albumin.[3] Jori Sjöroos sai 2009 Teosto-palkinnon yhdessä Mira Luodin ja Paula Vesalan kanssa PMMP:n levystä Veden varaan.[4]
Vuonna 2015 PMMP:n ja Magenta Skycoden uran loppumisen jälkeen Sjöroos on perustanut uuden projektin nimeltä ROOXX, jolta julkaistiin ensimmäinen kappale Breath In lokakuussa 2015.
Vasta vuonna 2017 Sjöroos julkaisi ensimmäisen kappaleensa omalla nimellään.[2] Animals-kappale nousikin YleX:n viikon parhaimpien biisien listalle.[2] Kyseessä on lähes suora jatkumo Sjöroosin aiemmalle ROOXX-projektille.[2] Molemmissa laulavat Ringa Manner ja Markus Perttula.[2]
Nykyisin Jori Sjöroos tuottaa Vestaa.[2]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sjöroos on naimisissa Chisun kanssa. He vaihtoivat avioiduttuaan yhteiseksi sukunimekseen Roosberg, joka on yhdistelmä heidän aiemmista sukunimistään Sjöroos ja Sundberg.[5]
Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Magenta Skycode[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
EP:t ja singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Compassion (2005)
- We're Going to Climb / Escaping Outdoors (2009) (7")
- The Simple Pleasures (2010) (digi-single)
- We Will Be Warm (2013) (12"/Digi)
- Sadboi (2019)
Fu-Tourist[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- The Universe Is for Us (2002)
EP:t ja singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Single 001 (Plastic Passion) (1999)
- King Kong of the Dance Floor (2001)
- Big Trouble (2001)
- You Come Alive (Take Control) (2002)
Tuottajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kuulkaas enot! (2003) (PMMP)
- Kovemmat kädet (2005) (PMMP)
- Leskiäidin tyttäret (2006) (PMMP)
- Puuhevonen (2007) (PMMP)
- Blanco Spirituals (2008) (Ismo Alanko Teholla)
- Veden varaan (2009) (PMMP)
- Rakkaudesta (2012) (PMMP)
- Lohtulauseita (2018) (Vesta)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Nita Makkonen: Chisu kertoo Ellessä hetkestä, kun tajusi kaiken olevan pielessä – laittoi vaihtoon managerin ja parisuhteen ja rakastui Jori Sjöroosiin Ilta-Sanomat. 27.11.2019. Viitattu 27.11.2019.
- ↑ a b c d e f g h i j YleX | yle.fi yle.fi. Viitattu 17.7.2017.
- ↑ Mesta: Ismo Alanko saa levylleen huippuosaajia(Luettu 31. lokakuuta 2007) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Helsingin Sanomat 2.12.2009 s. C 2.
- ↑ Lippu, Anna-Maija: Me Naiset: Chisu ja aviomies keksivät itselleen uuden sukunimen – ”Vaikeinta oli muistaa, mikä nimeni on” Iltalehti.fi. 2.12.2020. Viitattu 9.12.2021.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jori Sjöroosin haastattelu. City Digital. Viitattu 27.9.2014.
|
|