Joosef (Unkarin palatiini)

Joosef (Joseph Anton Johann Baptist von Habsburg-Lothringen, unk. József nádor) (9. maaliskuuta 1776 Firenze, Toscana – 13. tammikuuta 1847 Pest-Buda, Unkarin kuningaskunta) oli Itävallan arkkiherttua ja Unkarin palatiini.[1] Hänen aikanaan Unkari ja sen pääkaupunki kehittyivät huomattavasti, ja häntä on nimitetty ”Habsburgeista unkarilaisimmaksi”.[2]
Perhe ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arkkiherttua Joosef syntyi Firenzessä tuolloisen Toscanan suurherttuan, sittemmin keisari Leopold II:n ja Espanjan Bourbon-sukuisen prinsessan Maria Luisan kaikkiaan kuudestatoista lapsesta yhdeksäntenä. Hänen vanhempia veljiään olivat mm. ensimmäinen Itävallan keisari Frans sekä edellinen Unkarin palatiini Alexander Leopold Johann Joseph.[1] Hänen lapsuuttaan Firenzen Palazzo Pittissä, kaukana keisarikunnan muodollisesta hovielämästä, on kuvattu sopusointuiseksi, ja vanhemmat omistivat paljon huomiota lastensa kasvattamiseen. Nuori Joseph Anton osasi yhdeksänvuotiaana saksaa, ranskaa, italiaa ja latinaa. Häntä kiinnostivat maantiede, historia ja luonnontiede, ja vapaa-aikanaan hän perehtyi myös puutarhanhoitoon.[3]
Joosefin ollessa 14-vuotias hänen isänsä Leopold nousi keisariksi veljensä Joosef II:n kuoltua, ja perhe muutti Wieniin. Puolitoista vuotta myöhemmin Leopold kuoli, pari kuukautta myöhemmin myös hänen puolisonsa. Orvoksi jäänyt 16-vuotias Joosef vieraili tuolloin ensi kertaa Unkarissa, kun hänen vanhempi veljensä Frans kruunattiin Unkarin kuninkaaksi. Wienissä nuori arkkiherttua opiskeli valtio-oppia ja sotataitoa, ja hän myös matkaili Euroopassa.[3]
Alexander-veljen, Unkarin palatiinin, kuoltua kesällä 1795 vain 23-vuotiaana kemiallisen kokeen yhteydessä sattuneeseen onnettomuuteen (amatöörikemisti Alexander oli valmistamassa ilotulitteita, jotka räjähtivät, ja Alexander sai kuolettavat palovammat)[3] keisari Frans päätti nimittää hänen seuraajakseen seuraavaksi nuoremman elossa olevan veljensä Josephin.[2] (Alexanderin ja Josephin välillä syntyneet veljet Albrecht ja Maximilian olivat kuolleet jo lapsina.)[1] Uusi Unkarin palatiini vannoi uskollisuudenvalansa hallitsijalleen elokuussa 1795, ja vuoden 1796 valtiopäivillä Unkarin säädyt ottivat hänet virallisesti vastaan tehtävässään.[2]
Elämä Unkarissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palatiini Joosefin kerrotaan jo Unkariin saapuessaan tehneen unkarilaisiin myönteisen vaikutuksen ”suopealla ja ystävällisellä” käytöksellään. Hän opetteli unkarin kielen, matkusteli ympäri maata tutustuakseen sen oloihin ja pyrki toimimaan sovittelijana keisarillisen hovin itsevaltiuden ja kansallista heräämistään elävien unkarilaisten välillä.[3] Hän tuki perustuslaillisia pyrkimyksiä Unkarissa ja haaveili järjestelmästä, jossa Unkarilla olisi itsenäisempi asema, niin että Itävaltaa ja Unkaria yhdistäisi vain personaaliunioni. Keisari-veljensä kanssa hänen välinsä olivat jännitteiset, mikä johtui myös hänen poliittisesta suuntautumisestaan kohti Venäjää.[4]
Joosefilla oli ratkaiseva osuus lähes kaikissa tuonaikaisen Unkarin ns. reformikauden kehittämishankkeissa. Hän pyrki uutterasti kehittämään Unkarin kauppaa ja talouselämää, maataloutta ja teollisuutta. Hän oli erityisen kiinnostunut arkkitehtuurista, tuki avokätisesti taidetta ja kulttuuria, mm. vuonna 1825 perustettua Unkarin tiedeakatemiaa. Hän osallistui myös aktiivisesti Unkarin kansallismuseon perustamiseen.[4] Hän tuki unkarin kielen julkisen käytön laajentamista, oli perustamassa nykyisten Ludovika-yliopiston (upseereja, poliiseja ja virkamiehiä kouluttavan oppilaitoksen) ja Budapestin polyteknisen korkeakoulun edeltäjiä sekä Budapestin sokeainkoulua. Hän edisti tie- ja rautatieverkon kehittämistä ja Tonavan säännöstelyä. Tiluksilleen Alcsútiin hän perusti mallitilan, johon sisältyi yhtenä osana myös nykyään Viktor Orbánin perheen omistuksessa oleva Hatvanpusztan kartano.[5][3]
Palatiini Joosefin nimeen yhdistyy useita merkittäviä rakennus- ja puistoprojekteja, jotka yhä leimaavat Budapestin keskustan kaupunkikuvaa. Esimerkiksi Margitinsaarelle, joka jo ennen häntä oli kuulunut Unkarin palatiineille, hän rakennutti puistoympäristöä ja huvilan ensimmäiselle puolisolleen.[6][2] Hänen aloitteestaan alettiin vuonna 1818 Tapani Pyhän muistopäivää 20. elokuuta juhlistaa kuljettamalla Budapestissä kulkueessa Tapani-kuninkaan pyhäinjäännöstä, Pyhää oikeaa kättä.[3]
Avioliitot ja jälkeläiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palatiini Joosef oli naimisissa kolmesti.[1]
Ensimmäinen avioliitto syntyi Habsburg-hallitsijahuoneen pyrkimyksestä rakentaa, vastapainoksi Napoleonin uhalle, vahvempia yhteyksiä Venäjän keisarikuntaan. Nuori Joosef lähetettiin helmikuussa 1799 Venäjälle kosimaan suuriruhtinatar Aleksandra Pavlovna Romanovaa, Venäjän tsaari Paavali I:n tytärtä. Hän myös ilmeisen aidosti rakastui kauniiseen ja lahjakkaaseen nuoreen Aleksandraan. Pariskunta asettui asumaan Budan linnaan. Huviretkillään kaupungin ympäristöön Aleksandra ihastui Ürömin kylään, mistä Joosef osti hänelle tilan, jonne ruvettiin suunnittelemaan kesäpalatsia. Muuten pariskunta ei ehtinyt viettää paljon aikaa yhdessä, sillä palatiini joutui valmistelemaan Unkarin armeijaa Napoleonin joukkojen lähestyvään hyökkäykseen. Maaliskuussa 1801 Aleksandra synnytti tyttären, joka kuitenkin menehtyi, ja myös nuori äiti kuoli lapsivuodekuumeeseen. Lohduttoman Joosefin kerrotaan romahtaneen tajuttomaksi vaimonsa kuolinvuoteen ääreen, niin että hänet piti kantaa pois huoneesta.[3]
Leskeksi jäänyt Joosef uppoutui surussaan valtakunnan asioiden hoitamiseen. Vuonna 1803 hän vaimovainajansa äidin, tsaaritar Marian kutsusta matkusti jälleen Venäjälle, missä tutustui vaimovainajansa sisareen, suuriruhtinatar Katariinaan (Jekaterina Pavlovna). Heidän avioliittoonsa ei kuitenkaan kummankaan suku suostunut.[3]
Elettyään pitkään leskenä Joosef lopulta avioitui toisen kerran vasta 39-vuotiaana saksalaisen ruhtinattaren kanssa. Puoliso, prinsessa Hermine von Anhalt-Bernburg-Schaumburg-Hoym, oli Anhalt-Bernburgin ruhtinaan tytär. Tämäkin avioliitto jäi lyhyeksi. Hermine kuoli edeltäjänsä lailla lapsivuodekuumeeseen 1817, synnytettyään kaksoset.[3] Näistä tytär Hermine Amalie Marie omistautui luostarielämälle ja kuoli abbedissana Prahassa 1842,[1] podettuaan koko ikänsä vaikeaa selkärankavaivaa. Hänen muistokseen rakennettiin tuolloisen Pestin kaupungin laidalle Pyhän Herminan muistokappeli, ja sen luona sijaitseva kaupunginosa sai nimekseen Herminamező.[3] Poika Stefan Franz Viktor seurasi isäänsä Unkarin palatiinina.[1]
Vuonna 1819 solmitusta kolmannesta avioliitosta Württembergin prinsessan Maria Dorothea Wilhelminan kanssa tuli pitkä ja onnistunut. Maria Dorothea opetteli unkarin kielen ja tuli tunnetuksi hyväntekeväisyydestään ja aktiivisuudestaan etenkin Unkarin luterilaisen kirkon tukijana. Hänen kerrotaan tuoneen Unkariin Saksan protestanttien parissa syntyneen joulukuusiperinteen.[3] Tästä avioliitosta syntyi viisi lasta, joista kaksi vanhinta (Franziska ja Alexander) kuolivat lapsina. Tytär Elisabeth Franziska Maria oli naimisissa ensin arkkiherttua Ferdinand Karl von Österreich-Esten, sitten arkkiherttua Karl Ferdinand von Österreichin kanssa.[1] Poika, arkkiherttua Joseph Karl Ludwig, oli isänsä lailla Unkarin ystävä ja harrasti muun muassa Unkarin arkeologian sekä romanikielen tutkimusta.[7] Nuorin tytär Marie Henriette meni naimisiin Belgian kuninkaan Leopold II:n kanssa.[1]

Jälkimaine
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palatiini Joosef oli unkarilaisten suuressa suosiossa, ja hänen kuolemaansa tammikuussa 1847 kerrotaan koko kansan vilpittömästi surreen. Elämäkerturi Sándor Domanovszkyn mukaan hän ”syntyi Habsburgina ja kuoli unkarilaisena”.[3] Historiantutkijat ovat arvelleet, että ”hulluna vuonna” 1848 puhjennut vallankumous ja vapaustaistelu olisivat Unkarissa saattaneet saada aivan toisen ja vähemmän verisen tapahtumakulun, jos Joosef olisi vielä ollut hengissä.[2]
Joosefin mukaan on nimetty Unkarissa useita julkisia kohteita, ja hänelle on pystytetty Budapestiin muistomerkki hänen mukaansa nimetylle aukiolle. Nykyisen Budapestin Nádor utca -katu sai nimensä 1847 hänen kuolemansa muistoksi, Dorottya utca on nimetty hänen puolisonsa Maria Dorothean mukaan.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Habsburg 5 genealogy.euweb.cz. Arkistoitu 16.12.2018. Viitattu 14.9.2025.
- ↑ a b c d e 1795. szeptember 22. | József nádor beiktatása Rubicon. Viitattu 14.9.2025. (unkariksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Akinek ritka boldog percek és küzdelmes évek jutottak – József nádor, „a legmagyarabb Habsburg” magánélete Képmás. 26.9.2023. Viitattu 15.9.2025. (unkariksi)
- ↑ a b Deutsche Biographie: Joseph - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Viitattu 15.9.2025. (saksaksi)
- ↑ Hatvanpuszta története: az egykori főhercegi pompát állítaná vissza az Orbán család 24.hu. 29.8.2025. Viitattu 15.9.2025. (unkariksi)
- ↑ Gál, Éva: Margitsziget, s. 21-22. Budapest Főváros Önkormányzata Főpolgármesteri Hivatal, 2000. ISBN 963 9170 12 7
- ↑ ”Joseph Carl Ludwig”, Österreichisches Biographisches Lexikon 1815–1950 (ÖBL). Band 3, s. 134–135. Verlag der Österreichischen Akademie der Wissenschaften, 1965. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Budapest Főváros Levéltára Közleményei ’84 (Budapest, 1985) | Könyvtár | Hungaricana library.hungaricana.hu. Viitattu 14.9.2025.