Siirry sisältöön

Jon Anderson

Wikipediasta
Jon Anderson vuonna 1977.
Anderson vuonna 2017.

Jon Anderson, alk. John Roy Anderson[1] (s. 25. lokakuuta 1944 Accrington, Lancashire[2]) on englantilainen muusikko, joka on progressiivista rockia esittäneen Yes-yhtyeen laulajana ja lauluntekijänä. Hänen lauluäänensä on omintakeinen korkea ja käheälähde?.

Ennen Yesiä Anderson kuului The Warriors -nimiseen yhtyeeseen. Vuonna 1968 hän tapasi basisti Chris Squiren, jonka kanssa hän perusti Yesin. Parivaljakko sai pian seurakseen kosketinsoittaja Tony Kayen sekä rumpali Bill Brufordin. Anderson pysyi mukana yhtyeessä vuoteen 1980, jolloin hän erosi siitä ensimmäisen kerran. Läpi koko 1970-luvun Andersonilla oli merkittävä asema yhtyeessä: hän kirjoitti valtaosan kappaleiden sanoituksista ja vastasi myös yhtyeen musiikillisesta suunnasta. Hän palasi yhtyeeseen vuonna 1983 tekemään albumia 90125, josta tuli Yesin suurin kaupallinen menestys.lähde?

Anderson erosi Yesistä vuonna 1989 toistamiseen ja liittyi useiden entisten Yesin jäsenien muodostamaan yhtyeeseen Anderson, Bruford, Wakeman, Howe.lähde?

Anderson on tehnyt yhteistyötä myös kreikkalaisen muusikko Vangeliksen (oik. Evangelos Odysseas Papathanassiou) kanssa 1980-luvulla. Yhteistyön tuloksena syntyneistä kappaleista tunnetuimpia on "State of Independence", josta Donna Summer teki kansainväliseksi hitiksi nousseen cover-version vuonna 1982.[3]

Vuonna 1983 Anderson lauloi ja osin sanoitti kappaleen "In High Places" Mike Oldfieldin albumille Crises.

Jon Anderson on 1970-luvun alusta asti ollut suuri Sibeliuksen musiikin ihailija.[4]

  1. Jon Anderson's biography Jonanderson.com. Arkistoitu 10.12.2005. (englanniksi)
  2. Seaman, Duncan: A Long Way From Accrington: Jon Anderson Of Yes Interviewed The Quietus. 3.8.2020. Viitattu 19.4.2022.
  3. Guinness Rockopedia s. 432. London Guinness, 1998 ISBN 0-85112-072-5
  4. Sibeliuksen musiikki ja Taru sormusten herrasta sisältävät samaa energiaa, Yle Klassinen 5.9.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.