Joiryn Jirel
Joiryn Jirel (engl. Jirel of Joiry) on yhdysvaltalaisen C. L. Mooren luoma fiktiivinen miekkasankari, jonka miekka ja magia -tyyliset seikkailut sijoittuvat keskiajan Ranskaan ja yliluonnollisiin rinnakkaismaailmoihin. Sarjan kuusi novellia ilmestyivät pulp-lehti Weird Talesissa vuosina 1934–1939. Se oli ensimmäinen miekka ja magia -sarja, jonka päähenkilö oli naispuolinen.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
C. L. Moore aloitti kirjailijanuransa Northwest Smith -nimisestä seikkailijasta kertoneilla planeettaromansseilla,[1] joista ensimmäinen ilmestyi marraskuussa 1933 pulp-lehti Weird Talesissa.[2] Mooren viides Weird Tales -novelli ”Mustan jumalan suudelma” ilmestyi lokakuussa 1934 ja esitteli Joiryn Jirel -nimisen sankarittaren.[1] Tarina edusti miekka ja magia -kirjallisuutta, jonka Robert E. Howardin Conan oli tehnyt Weird Talesin lukijoiden parissa suosituksi.[3] Jirel sai myönteisen vastaanoton, joten Moore kirjoitti nopeasti jatko-osia.[2] Hänen juonivalikoimansa oli kuitenkin varsin rajallinen, ja usein hän kierrätti ideoita tarinasta toiseen.[1] Ensimmäiset viisi Jirel-novellia (1934–1937) ovatkin muunnelmia samasta juonikuviosta. Yhden niistä hän kirjoitti tulevan miehensä Henry Kuttnerin kanssa.[2]
Mooren tuotteliaisuus laski vuoden 1936 jälkeen, mahdollisesti ideoiden puutteen vuoksi.[1] Kuudes ja viimeinen Jirel-tarina ”Hellsgarde” ilmestyi huhtikuussa 1939.[2] Avioiduttuaan Kuttnerin kanssa 1940 Moore alkoi jälleen kirjoittaa aktiivisesti tieteiskirjallisuutta ja tieteisfantasiaa muttei palannut vanhojen hahmojensa pariin.[1]
Jirel oli ensimmäinen miekka ja magia -kirjallisuuden ensimmäinen sankaritar,[4][5] ja monet naispuoliset fantasia- ja tieteiskirjailijat ovat kertoneet saaneensa Moorelta vaikutteita. Marion Zimmer Bradley omisti toimittamansa Sword and Sorceress -antologian (1984) Moorelle, ”joka antoi meille Joiryn Jirelin, ensimmäisen naisen joka kohotti miekkansa magiaa vastaan. Ja kaikille meille, jotka halusimme isona olla Jirel.”[1]
Jirel-novellit ilmestyivät kirjana 1969.[6] Kaksi niistä on suomennettu antologioissa Pimeyden linnake (1991) ja Mustan jumalan suudelma (1993).
Hahmo ja miljööt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päähenkilö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jirel on keskiajan Ranskassa elävä aatelisnainen, joka hallitsee kuvitteellista Joiryn linnaa ja läänitystä. Hänet kuvataan kauniiksi, uhmakkaaksi ja intohimoiseksi naiseksi, jolla on punaiset hiukset ja keltaiset silmät. Jirel suhtautuu alamaisiinsa ja vasalleihinsa suojelevasti ja velvollisuudentuntoisesti, ja usein hän kutsuu itseään Joiryksi samaistaen itsensä valtakuntaansa. Hän on taitava sotapäällikkö, joka taisteluissa pukeutuu haarniskaan ja kantaa aseenaan miekkaa. Hän ei kuitenkaan yleensä ratkaise vastaansa tulevia haasteita raa’alla voimalla tai miekkailutaidolla vaan tahdonvoimallaan ja tunnetaidoillaan.[2]
Jirel on tarinoissa tasa-arvoinen mieshahmojen kanssa. Hänellä on lyhyitä miesseikkailuja mutta ei pysyvää puolisoa.[2] Moore vihjaa myös seksuaalisuuteen,[1] vaikka 1930-luvun julkaisukulttuuri asettikin seksin käsittelylle tiukat rajat. Jirel rakastuu helposti, ja hänen vihansa on kuluttavaa. Hän joutuu usein käymään sisäistä kamppailua ja valitsemaan velvollisuuksiensa sekä salaisten halujensa ja pelkojensa välillä. Jirel osaa olla tarvittaessa julma, ja hänen mainitaan olevan taitava kiduttaja. Toisaalta hän kykenee osoittamaan vihollisilleen myös myötätuntoa ja armoa.[2]
Maailma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jirel-tarinat eivät sijoitu mihinkään todelliseen aikakauteen tai paikkaan.[2] Morgan T. Holmes ajoittaa ne sydänkeskiajalle,[1] kun taas Ryan Harvey katsoo niiden miljöössä olevan aineksia sekä varhais- että sydänkeskiajasta. Viidennessä novellissa mainittu vuosiluku 1500 ei Harveyn mukaan ole uskottava, kun huomioidaan novellien kuvaama yhteiskunta ja aseteknologia.[2]
Mooren kuvaama Ranska on goottilainen miljöö, missä keskusvalta on heikko, väkivaltaiset levottomuudet yleisiä ja musta magia jatkuva uhka.[1] Novelleista vain yksi sijoittuu kokonaan Ranskaan. Muissa tarinoissa Jirel siirtyy taikuuden tai tieteisfantastisen teknologian avulla vieraaseen maailmaan, missä hän kohtaa yliluonnollisen vihollisen.[2]
Tyyli ja teemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mooren proosa on runollista, ja sitä on kuvailtu ”purppuraiseksi”.[2] Hän sai vaikutteita Robert E. Howardin ja Edgar Rice Burroughsin kertomuksista. Niistä poiketen Jirel-tarinat eivät kuitenkaan ole nopeatempoisia ja väkivaltaisia seikkailuja vaan käsittelevät humanistisia teemoja, sisältävät surrealistista kuvastoa ja keskittyvät päähenkilön tunne-elämään.[2] Luultavasti Moorea innoittivat myös A. Merrittin fantasiat sekä Clark Ashton Smithin Averoigne.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen Jirel-novelli ”Mustan jumalan suudelma” ilmestyi lokakuussa 1934. Siinä Jirel kärsii tappion Guillaume-nimiselle valloittajalle, joka lukitsee Jirelin tämän omaan tyrmään. Jirel pakenee ja löytää käytävän, joka johtaa helvetilliseen maanaliseen maailmaan. Sieltä hän löytää mustan jumalan patsaan ja suutelee sitä. Maan pinnalle palattuaan Jirel suutelee Guillaumea, joka kärsii hirvittävän kuoleman.[1][2] Ryan Harveyn mukaan novellin todellinen ydin ei kuitenkaan ole Mooren kuvaama surrealistinen maailma vaan Jirelin ristiriitaiset tunteet ja sisäinen kamppailu. Harvey pitää novellin kestävimpänä saavutuksena toismaailmallisen fantasian yhdistämistä inhimillisen haurauden kuvaukseen.[2]
Joulukuussa 1934 ilmestynyt ”Black God’s Shadow” on ensimmäiselle novellille suora jatko-osa.[2] Jirel alkaa katua Guillaumen kohtaloa ja palaa helvettiin vapauttaakseen tämän.[1]
Sarjan kolmas novelli ”Jirel taikamaassa” ilmestyi heinäkuussa 1935. Siinä Jirel ajaa takaa pahaa velhoa ja seuraa tätä maagisen portaalin läpi fantastiseen maahan.[1]
Neljäs novelli ”The Dark Land” ilmestyi tammikuussa 1936. Yliluonnollinen olento Pav kaappaa Jirelin ja yrittää tehdä tästä puolisonsa,[1][2] mutta Jirel ei suostu vaan ilmoittaa mieluummin tappavansa itsensä. Niinpä Pav ja Jirel päätyvät sopimukseen: Jirel saa etsiä asetta, joka kykenee surmaamaan Pavin, mutta jos hän epäonnistuu, hän antautuu Pavin vaimoksi vapaaehtoisesti.[2]
Viidennen Jirel-novellin ”Quest of the Starstone” Moore kirjoitti yhteistyössä Henry Kuttnerin kanssa.[1][2] Tarinassa Jirel kohtaa Mooren aiemman sankarin Northwest Smithin, kun keskiajan Ranskassa elävä velho Franga päättää löytää soturin, joka kykenisi peittoamaan Jirelin. Velho päätyy marsilaiseen kapakkaan ja värvää sieltä Smithin, joka Frangan ja venuslaisen apurinsa Yarolin kanssa matkustaa Jirelin kotiseuduille. Ratkaisevaa taistelua ei kuitenkaan käydä Ranskassa vaan Frangan maagisessa valtakunnassa, jonne Smith houkuttelee Jirelin. Tarinan lopussa Jirel ja Smith yhdistävät voimansa ja voittavat Frangan. Kuttnerin vaikutus näkyy aiempaa juonivetoisemmassa kerronnassa, joka usein rakentuu dialogin varaan. Yarol on Kuttnerille ominainen koominen sivuhahmo.[2]
Huhtikuussa 1939 ilmestynyt ”Hellsgarde” oli Jirel-sarjan kuudes ja viimeinen osa.[1][2] Se on sarjan ainoa novelli, joka sijoittuu kokonaisuudessaan keskiajan Ranskaan. Juonellisesti kertomus muistuttaa enemmän kauhu- kuin fantasiakirjallisuutta. Tyylillisesti Moore siirtyy siinä poispäin ensimmäisten tarinoidensa rönsyilevästä proosasta ja kohti valtavirran pulp-kerrontaa, jollaista hän myöhemmin alkoi kirjoittaa Kuttnerin kanssa.[2]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pulp-historioitsija Ryan Harvey pitää Jireliä moniulotteisena ja aidonoloisena hahmona, jolla on syvällinen tunne-elämä ja vahvuuksien ohella myös heikkouksia. Hän toteaa Mooren vieneen miekkaa ja magiaa aiempaa älyllisempään ja tunteellisempaan suuntaan. Jirel-novellit ovat Harveyn mielestä kuitenkin epätasaisia: kaava toimii tarinoissa ”Mustan jumalan suudelma” ja ”Jirel taikamaassa”, mutta ”Black God’s Shadow” ja ”The Dark Land” tuntuvat hänen mukaansa tarpeettomalta toistolta.[2]
Weird Talesin miekka ja magia -novelleja käsittelevässä artikkelissaan Morgan T. Holmes arvioi, että Jirel-tarinoita voi pitää ”naisellisena miekka ja magia -kirjallisuutena”.[1] Harveyn mukaan Jirel on kokonainen naishahmo, mikä erottaa hänet monista miesten keksimistä miekka ja magia -sankarittarista, jotka usein tuntuvat lähinnä sukupuolta vaihtaneilta miehiltä.[2]
Juhani Hinkkasen mukaan ”tarinat Joiryn Jirelistä luetaan yleensä genren varhaisiin klassikoihin mutta niistä on kyllä aika hiukan jättänyt. Siltikin ne ovat muistettavia jo pelkästään julkaisuajalleen 1930-luvulle ja pulp-lehdille erinomaisen epätyypillisen vahvan naispuolisen päähenkilönsä ansiosta, eli ei mitään kahvinkeittoa ja kirkumista näissä jutuissa.” Sarjan parhaat novellit kohoavat Hinkkasen mielestä ”helposti aikansa viihdefantasian keskitason yläpuolelle”.[7] Markku Sadelehdon mukaan ”Mooren vahva surrealistinen kuvasto kaipaa freudilaista tulkintaa”.[8]
Luettelo novelleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Alkuperäinen nimi | Alkuperäinen julkaisu | Suomenkielinen nimi | Suomenkielinen julkaisu |
|---|---|---|---|
| ”Black God’s Kiss” | Weird Tales, lokakuu 1934 | ”Mustan jumalan suudelma” | Mustan jumalan suudelma (1993) |
| ”Black God’s Shadow” | Weird Tales, joulukuu 1934 | — | |
| ”Jirel Meets Magic” | Weird Tales, heinäkuu 1935 | ”Jirel taikamaassa” | Pimeyden linnake (1991) |
| ”The Dark Land” | Weird Tales, tammikuu 1936 | — | |
| ”Quest of the Starstone”[a] | Weird Tales, marraskuu 1937 | — | |
| ”Hellsgarde” | Weird Tales, huhtikuu 1939 | — | |
Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kirjoitettu Henry Kuttnerin kanssa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Holmes, Morgan T.: Gothic to Cosmic: Sword-and-Sorcery Fiction in Weird Tales. Teoksessa Everett, Justing & Shanks, Jeffrey H. (editors): The Unique Legacy of Weird Tales. The Evolution of Modern Fantasy and Horror, s. 63–79. Lanham: Boulder: New York: London: Rowman & Littlefield, 2015. ISBN 978-1-4422-5621-7. Google-kirjat (viitattu 1.9.2021). (englanniksi)
- Moore, C. L.: Black God’s Kiss. Introduction by Suzy McKee Charnas. Seattle: Planet Stories, 2007. ISBN 978-7-60125-045-2. (englanniksi)
- Sadelehto, Markku: ”Esipuhe”, Mustan jumalan suudelma, s. 7–9. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18765-8.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Holmes 2015, s. 72–73.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w Harvey, Ryan: Jirel of Joiry: The Mother of Us All Black Gate. 2007. New Epoch Press. Viitattu 17.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Holmes 2015.
- ↑ Dziemianowicz, Stefan: Moore, C L. Teoksessa Clute, John & Grant, John (toim.): The Encyclopedia of Fantasy. London: Orbit, 1997. ISBN 0-312-15897-1. Artikkelin verkkoversio (viitattu 17.10.2022). (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Stableford, Brian M.; Clute, John & Edwards, Malcolm: Moore, C L (Toim. John Clute & David Langford) The Encyclopedia of Science Fiction. 12.9.2022. SFE Ltd and Reading: Ansible Editions. Viitattu 17.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Summary Bibliography: C. L. Moore. Internet Speculative Fiction Database. Viitattu 17.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Hinkkanen, Juhani: Pimeyden linnake Aikakone. 4/1991. Viitattu 2.4.2017.
- ↑ Sadelehto 1993, s. 9.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moore, C. L.: Black God’s Kiss. Redmond, Washington: Paizo Publishing, 2007. ISBN 978-1-60125-045-2. (englanniksi)
- Soikkonen, Leila: Illusion, disguise and masquerade: sex, gender and performativity in the fiction of C. L. Moore from 1933 to 1957. Pro gradu -tutkielma, 2006. (englanniksi)