Johnny Ramone

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johnny Ramone
Johnny Ramone 1983 c.jpg
Johnny Ramone vuonna 1983.
Syntynyt 8. lokakuuta 1948
Kuollut 16. syyskuuta 2004 (55 vuotta)
Taiteilijanimet Johnny Ramone
Kotipaikka Amerikka
Aktiivisena 1974-2004
Tyylilajit punk rock
Soittimet kitara
Kitarat Mosrite Ventures II
Fender Stratocaster
Yhtyeet Ramones (1974-1996)

Johnny Ramone (oik. John Cummings, 8. lokakuuta 194815. syyskuuta 2004) oli punk rock -yhtye Ramonesin kitaristi.

Johnny Ramone ei juurikaan osallistunut kappaleiden säveltämiseen.

Musiikillisen uransa lisäksi Johnny Ramone esiintyi useissa elokuvissa ja televisio-ohjelmissa (muun muassa Simpsoneissa). 2000-luvulla hän hämmensi joitakin Ramonesin faneja julistauduttuaan republikaaniksi ja George W. Bushin kannattajaksi. Johnny Ramone oli naimisissa Joey Ramonen entisen tyttöystävän, Lindan, kanssa.

Johnnyn suosikkikitara oli Mosrite Ventures II -mallinen. Kenties Kurt Cobain päätyi siksi samaan suhteellisen harvinaiseen kitaraan.

Johnny Ramone kuoli kotonaan Los Angelesissa syyskuussa 2004 viisi vuotta sairastamaansa eturauhassyöpään. Johnny alkoi kaveerata monien Hollywood-tähtien, muun muassa Nicholas Cagen, kanssa ennen kuolemaansa.

Johnny valittiin Rolling Stone -lehden kaikkien aikojen kitaristi -äänestyksessä sijalle 16.[1]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The 100 Greatest Guitarists of All Time 27. elokuuta 2003. Rolling Stone. Viitattu 5. maaliskuuta 2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.