Johnnie Johnson

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laivueen komentaja James E. Johnson Spitfire-koneensa äärellä heinäkuussa 1944.

James Edgar ”Johnnie” Johnson (9. maaliskuuta 1915 Melton Mowbray, Leicestershire30. tammikuuta 2001 Derbyshire) oli brittiläinen sotilas ja taistelulentäjä, joka otti osaa toisen maailmansodan ilmataisteluihin. Urallaan ilmavoimien varamarsalkan (Air Vice Marshal) arvon saavuttanut Johnnie Johnson rikkoi eversti ”Sailor” Adolph Malanin aiemman pudotusennätyksen, saaden pudotettua ainakin 32 vastustajan eli natsi-Saksan sotilaslentokonetta.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johnnie Johnsonin palvelusura alkoi vuonna 1939 ja päättyi vuonna 1966.

Johnson oli jo lapsesta lähtien kiinnostunut lentämisestä. Kun hän yritti liittyä ilmavoimiin, hänet hylättiin ensin sosiaalisista ja sitten lääketieteellisestä syystä: hänen palvelusuransa alku viivästyi rugbypelissä saadun solisluun murtuman vuoksi.[1] Murtuma vaikeutti Johnsonin lentämistä suuresti ja hänen rohkeuttaan epäiltiin hänen lentouransa alussa sen johdosta.[2]

Myöhemmin Johnson itse arvioi hänelle tärkeän metsästysharrastuksen olleen merkittävä tekijä siinä, että sai niinkin paljon ilmavoittoja ilmataistelutoiminnassa.[2] Johnson toimi myöskin Douglas Baderin[3] siipimiehenä, mitä voitaneen pitää arvonantona.

Johnson käytti kutsutunnusta ”Greycap” (”harmaalakki”). Hänen käyttämänsä taistelukoneen merkintä oli usein JE-J. Johnson taisteli Supermarine Spitfiren eri versioiden koneilla, vaikka hän syöksyi maahan ensimmäisellä Spitfire-lentokoneellaan vain neljän päivän lentämisen jälkeen.[2] Pääosa Johnsonin ilmataisteluvoitoista tuli saksalaisten Messerschmitt Bf 109 (joista eri muunnoksia) ja Focke-Wulf Fw 190 "Würger" hävittäjälentokoneista.

Johnson oli sodan päättyessä sotilasarvoltaan everstiluutnantin ja keräsi 34 pudotusta. Osa pudotuksista oli (tämän lisäksi) jaettuja ja todennäköisiä, joita ei siten siksi laskettu "varsinaiseen tiputustilastoon".

Useita sotilasmitaleja ja -palkintoja, kuten Distinguished Flying Crossin kahdella ansiosoljella, saanut Johnson jäi eläkkeelle kuninkaallisista ilmavoimista vuonna 1966.[2]

Myöhempi elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin Johnnie Johnson kirjoitti kirjan Spitfire-ässä omista taistelukokemuksistaan, joista suuri osa oli käyty yhdessä kanadalaisten taistelulentäjien kanssa. Johnson perusti myös nimeään kantavan säätiön Johnnie Johnson Housing Trust, joka tarjosi asumispalveluja vammaisille ja vanhuksille.[4]

Johnson kuoli syöpään 30. tammikuuta 2001 85-vuotiaana.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dilip Sarkar: Air Vice-Marshal J.E. ‘Johnnie’ Johnson dilipsarkarmbe.co.uk. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Thomas Harding: Johnnie Johnson, last of the great fighter pilots, dies The Telegraph. 1.2.2001. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  3. Humble, Richard (suom. Helge Seppälä): Toisen maailmansodan lentokoneet, s. 14. Porvoo: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07838-7.
  4. a b Richard Goldstein: Johnnie Johnson, 85, World War II Ace Pilot 1.2.2001. New York Times. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Price, Alfred: Spitfire — Legendaarinen hävittäjäkone. Koala-kustannus, Helsinki, painettu Otavan kirjapainossa. Alkuteos 2010, suomenkielinen käännös 2011, kääntäjä Lauri Mäkelä. ISBN 978-952-229-120-2. (s.90-91)
  • Johnson, Johnnie (James Edgar): Spitfire-ässä. Koala-kustannus, Helsinki. Alkuteos englanniksi, kääntänyt Lauri Mäkelä. ISBN 978-952-5186-97-0.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.