John James Audubon

John James Audubon (alun perin Jean Rabin[1], 26. huhtikuuta 1785 – 27. tammikuuta 1851) oli yhdysvaltalainen lintutieteilijä, joka maalasi 1800-luvun alussa kaikki silloin Yhdysvalloissa tunnetut lintulajit. Saman työn oli tehnyt häntä ennen Alexander Wilson. Hän ei kuitenkaan saanut Yhdysvalloissa paljoakaan kuuluisuutta ja lähetti teoksensa Eurooppaan, missä ne julkaistiin neliosaisena teoksena. The Birds of America (julkaistu vuosina 1827–1838) menestyikin hyvin. Se on ilmestynyt suomeksi nimellä Linnut (Weilin & Göös, 1990).
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Audubon syntyi Haitissa ranskalaisen merikapteenin ja hänen ranskalaisen naisystävänsä aviottomana poikana. Hän kasvoi kasvattiäitinsä rouva Audubonin luona Nantesissa Ranskassa. 1803 hänet lähetettiin Amerikkaan, jotta hän välttyisi joutumasta Napoleonin armeijaan. Hän asui Mill Grovessa, lähellä Philadelphiaa, missä hän tapasi tulevan vaimonsa Lucy Bakewellin. Täällä hän myös teki ensimmäiset tunnetut lintujen merkitsemiset sitomalla langan harmaafiivin nilkkaan ja havaitsi, että linnut palasivat samaan pesäpaikkaan vuosi toisensa jälkeen.
Audubonista tuli Euroopassa suosittu, minkä vuoksi hän julkaisi elämänsä aikana vielä teokset Ornithological Biography (1831–1839) ja A Synopsis of the Birds of North America (1839).
Merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Audubon on vaikuttanut merkittävästi luontoharrastukseen Yhdysvalloissa. 1900-luvun alussa perustettiin The National Audubon Society, joka vaalii amerikkalaista luontoa nimenantajansa hengessä. Järjestössä on puoli miljoonaa jäsentä, ja se julkaisee 1899 perustettua Audubon-lehteä. Audubonin mukaan on myös nimetty kaupunkeja, katuja, kouluja ja puistoja.
-
Kuva 181 kirjasta The Birds of America, maakotka 1833–34.
-
Pitkäkarvainen orava, noin 1841.
-
The Birds of America, rämetulikärki.
-
Kaksi tunturihaukkaa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Souder, William (2005) Under a Wild Sky: John James Audubon and the Making of the Birds of America, s. 18. New York: Macmillan. ISBN 0865477264
- Immonen, Antti: Audubon ja Amerikan linnut. Yliopisto 9/2006, s. 40–42.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Audubon, J.-J, Peterson, Roger Tory, Peterson, Virginia Marie, Malmström, Kalevi K., Jännes, Hannu, James, Annu, Lokki, Juhani, Laine, Lasse J. Linnut. Weilin+Göös 1990. (suuri kirja jossa Audubonin maalauksia)