John Fredriksen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Fredriksen (keskellä) vuonna 1989

John Fredriksen (11. toukokuuta 1944 Oslo, Norja) on norjalais-kyproslainen laivanvarustaja. Norjalaisen Kapital-lehden mukaan hänen omaisuutensa oli vuonna 2007 55,5 miljardia kruunua ja Forbesin mukaan noin 8 miljardia dollaria[1]. Hän oli aikanaan Norjan rikkain henkilö[1] ja vuonna 2008 hän oli Forbesin mukaan maailman 113. rikkain henkilö.[2]

Fredriksen on pääomistajana muun muassa tankkerivarustamo Frontlinessa, kalanviljely-yritys Marine Harvestissa ja öljynporausyhtiö Seadrillissa.[3]

Fredriksenillä ei ole juurikaan koulutusta. Hän aloitti 16-vuotiaana laivanvälitysyhtiö Blehr og Tenvigissä Oslossa. 1970-luvun alussa hän siirtyi harjoittamaan laivojen välitystä New Yorkiin. 1970-luvun puolivälissä hän perusti oman varustamon, joka otti vastaan tehtäviä Lähi-idän öljyntuottajayrityksiltä. 1980-luvulla hän ansaitsi suuria summia Persianlahdella Iranin ja Irakin sodan aikana. Hänen palveluksessaan olevat miehistöt ottivat suuria riskejä, josta Fredrikseniä arvosteltiin.[3]

Nykyisin hän asuu Lontoossa ja on Kyproksen kansalainen. Hänellä on kaksostytöt Kathrine ja Cecilie (s. 1983), avioliitosta vuonna 2006 edesmenneen vaimonsa Inger Katharina Astrup Fredriksenin kanssa. Fredriksenin kansalaisuuden vaihdoksen syyksi toukokuussa 2006 on arveltu perintöveron välttämistä omaisuuden siirtyessä aikanaan hänen tyttärilleen ja yleensäkin norjalaisen verolainsäädännön kiristymistä sen suhteen, kauanko Norjan kansalaisen tulee oleskella ulkomailla vuosittain välttääkseen Norjan verotuksen.[4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Are Slettan: Freddys store kveld 20.3.2008. tv2.no. Viitattu 7.9.2008. (norjaksi)
  2. #113 John Fredriksen aol.forbes.com. 3.5.2008. Forbes. Viitattu 7.9.2008. (englanniksi)
  3. a b Ina Vedde-Fjærestad, Torbjörn Isacson: Konge med mange kroner e24.no. 26.1.2007. Viitattu 7.9.2008. (norjaksi)
  4. Bjørn Haugan, Johann D. Sundberg, Lars Magne Sunnanå: Flytter for døtrene e24.no. 11.5.2006. Viitattu 7.9.2008. (norjaksi)
  5. Fredriksen har levert inn passet 10.5.2006. Dagens Næringsliv. Viitattu 7.9.2008. (norjaksi)