John-Allan Hügerth

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

John Allan Hügerth (myös Hygerth) (24. heinäkuuta 18852. helmikuuta 1954) oli ruotsalainen tykistön reservin aliluutnantti. Hän oli lentäjänä N.A.B. Albatros -koneessa, josta tuli Suomen ilmailuvoimien kone F.2. Tuo kone saapui Ruotsista saapuneista avustuskoneena ensimmäisenä Suomeen helmikuun lopulla 1918.

Hän oli saanut upseerin arvon vuonna 1909 ja oli suorittanut ohjaajantutkinnon Ranskassa Farmanin lentokonetehtaan kurssilla vuonna 1913. Tämän lisäksi hän oli lentänyt vain kertausharjoituksissa. Yksi syy hänen kaltaistensa vähemmän ammattilaisten lentoupseerien tuloon Suomeen oli siinä, että Ruotsin asevoimat eivät sallineet vakinaisessa palvelussa olevien upseeriensa menoa Suomeen.

Mannerheim nimitti hänet Suomen ilmailuvoimien komentajaksi 10. maaliskuuta 1918. Tällöin hän sai kapteenin arvon.

Hänen kautenaan perustettiin Lento-osastot I ja II. Hänet on jälkikäteen leimattu täysin epäpäteväksi, mutta tilannekin oli sekava etenkin saksalaisten lentojoukkojen saapumisen jälkeen. Suomen ilmavoimilla oli noin 40 konetta sisällissodan jälkeen, kutakin konetyyppiä noin kaksi kappaletta. Koneet olivat huonossa kunnossa ja niiden huolto ei toiminut. Suomalaisten koneiden ohjaajat olivat pääosin ruotsalaisia, venäläisiä, saksalaisia tai Venäjällä koulutettuja suomalaisia. Ilma-ase ei osallistunut merkittävällä panoksella sotaan. Myös Hygerthin seuraajalla oli ongelmia sotilaskurin kanssa tilanteessa, jossa johdolla ja alipäällystöllä oli takanaan sotilaallista koulutusta mutta upseerit olivat suoraan siviilielämästä tulleita.

Hügerth erotettiin 17. huhtikuuta 1918 sopimattomana hoitamaan virkaansa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuronen, Jouko: Hakaristi ilmavoimien tunnuksena. (kohdehenkilö Hygerth, Allan [=Hügerth, John-Allan]) Vapaussoturi : Vapaussoturien huoltosäätiön tiedonantolehti, 2001, nro 1, s. 46-48. Tampere: Vapaussoturien huoltosäätiö. ISSN 0357-3982.
  • Janarmo, Kuno Waldemar: Varhaisilmailumme : 1753-1919. Helsinki: Otava, 1963.