Johannes X (patriarkka)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johannes X, ristimänimeltään Youhana Yazigi (s. 1955 Lattakia, Syyria) on Antiokian ja koko Idän patriarkka, Antiokian ortodoksisen kirkon johtaja. Hänet valittiin virkaan 17. joulukuuta 2012, edesmenneen Ignatios IV:n seuraajaksi.

Youhana Yazigi asui ja opiskeli Lattakian kaupungin kouluissa ja valmistui Teshreen yliopistosta insinööriksi. Opiskeluaikanaan hänellä oli tärkeä rooli bysanttilaisen musiikin opettajana nuorten keskuudessa. Hänen työnsä johti bysanttilaisen musiikin koulun perustamiseen, sekä moniin nuorille suunnattuihin kirkollisiin projekteihin ja hankkeisiin. Vuonna 1978 hän valmistui Balamandin yliopistosta Pyhän Johannes Damaskolaisen teologisesta instituutista teologian maisteriksi. Vuonna 1983 hän väitteli tohtoriksi liturgiikan alalta Tessalonikin yliopistosta Kreikassa.

Hänet vihittiin diakoniksi vuonna 1979 ja papiksi vuonna 1983 Lattakian arkkihiippakuntaan. Hän toimi Balamandissa sijaitsevan Jumalansynnyttäjän luostarin johtajana Libanonissa vuosina 2001–2005, ja sen jälkeen hengellisenä isänä Blemmanan Jumalansynnyttäjän luostarissa Tartousissa Syyriassa. Vuosina 1995-2008 hän toimi Pyrgoun piispana, jonka jälkeen hänet valittiin Antiokian patriarkaatin Länsi- ja Keski-Euroopan metropoliitaksi.

Johannes X on ollut aktiivinen toimija kansainvälisessä ekumeenisessa liikkeessä ja kirjoittanut useita kirjoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä pappiin tai piispaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.