Johann Trollmann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johann Trollmann vuonna 1928.

Johann Wilhelm Trollmann (27 joulukuuta 1907 Gifhorn - 9. huhtikuuta 1944 Wittenberge) oli saksalainen nyrkkeilijä, joka oli etniseltä taustaltaan sinti.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trollman tuli tunnetuksi vuonna 1933, jolloin hän otteli ammattilaisnyrkkeilyn raskaan keskisarjan Saksan mestaruudesta Adolf Wittiä vastaan. Trollman oli selvästi parempi, mutta kehätuomari tuomitsi ottelun silti ratkaisemattomaksi. Uusintaottelussa natsit pakottivat Trollmannin häviämään lisenssin menettämisen uhalla.[1]

romanien vainojen kiihdyttyä 1930-luvun lopussa Trollmann joutui keskitysleirille, jossa hänet sterilisoitiin. Toisen maailmansodan aikana hän taisteli Wehrmachtin joukoissa itärintamalla ja haavoittui vuonna 1941. Saksaan palattuaan Trollman joutui kesäkuussa 1942 Gestapon pidättämäksi. Trollmann oli aluksi Neuengammen keskitysleirillä, josta hänet myöhemmin siirrettiin työleirille Wittenbergeen. Trollman kuoli leirillä huhtikuussa 1944.[1]

Lopulta vuonna 2003 Saksan nyrkkeilyliitto julisti Trollmanin vuoden 1933 Saksan mestariksi.[1] Vuonna 2016 ilmestyi Dario Fon teos Razza di zingaro, joka pohjautuu Trollmanin elämään.[2] Hän on myös henkilöhahmona vuonna 2022 esitetyissä Babylon Berlin -televisiosarjan jaksoissa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Schulze, Rainer: Johann ”Rukeli” Trollmann Holocaust Memorial Day Trust. Viitattu 9.4.2023. (englanniksi)
  2. Dario Fo on his new book 13.1.2016. ANSA. Viitattu 9.4.2023. (englanniksi)
  3. Full Cast & Crew: Babylon Berlin (2017–) Internet Movie Database. Viitattu 9.4.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.