Tämä on lupaava artikkeli.

Johann Andreas Quenstedt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johann Andreas Quenstedt
Quenstedtin muotokuva
Quenstedtin muotokuva
Henkilötiedot
Syntynyt 13. elokuuta 1617
Quedlinburg, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Kuollut 22. toukokuuta 1688
Wittenberg, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helmstedtin yliopisto
Wittenbergin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Georg Calixtus
Oppilaat Christian Donat
Tutkimusalue teologia
Tunnetut työt Theologia Didactico-Polemica

Johann Andreas Quenstedt (13. elokuuta 1617 Quedlinburg22. toukokuuta 1688 Wittenberg[1]) oli saksalainen luterilainen puhdasoppisuuden ajan teologi ja Wittenbergin yliopiston teologian professori. Hän laati luterilaisen oikeaoppisuuden systemaattisen käsikirjan, joka sisälsi sekä didaktisen että poleemisen osan eli siinä tallennettiin aikanaan oleellinen luterilainen oppi tekijän kommentein. Quenstedt korosti Raamatun merkitystä oikean opin arvioimisessa ja ajatteli, että Raamattua voi sen ulkoisen merkityksen ja kieliopin kannalta ymmärtää kuka tahansa, mutta se hengellinen sisältö voi avautua kunnolla ainoastaan kristitylle.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quenstedt oli kuuluisan saksalaisen teologin Johann Gerhardin siskonpoika. Kouluvuosinaan hän toivoi pääsevänsä opiskelemaan teologiaa Jenan yliopistoon enonsa alaisuuteen, mutta Gerhard kuoli ennen Quenstedtin pääsyä yliopistoon. Tämän vuoksi Quenstedtin äiti lähetti hänet Helmstedtin yliopistoon, jonka opillista kantaa monet kritisoivat. Quenstedtin äiti halusi kuitenkin poikansa opiskelevan suhteellisen lähellä kotia ja valitsi siksi Helmstedtin.[2]

Opiskeltuaan kuusi vuotta Helmstedtissä Quenstedt siirtyi vuonna 1644 Wittenbergin yliopistoon päättämään opintonsa. Quenstedt menestyi Wittenbergissä hyvin huolimatta opiskeluistaan Helmstedtissä. Wittenberg oli Helmstedtiä tunnustuksellisempi, ja Quenstedtkin sai siellä aiempaa tunnustuksellisempaa opetusta. Hänestä tuli Wittenbergin yliopiston opettaja jo 19. lokakuuta 1644, minkä jälkeen hän jatkoi yhä teologian opintojaan ja valmistui tohtoriksi vuonna 1650.[2] Quenstedtistä tuli sittemmin Wittenbergin yliopiston teologian professori.[3]

Quenstedt oli kolmesti naimisissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli vuonna 1651 vain yhden avioliittovuoden jälkeen. Hän avioitui 1653 toisen kerran, mutta hänen toinen vaimonsa kuoli kolmen vuoden kuluttua. Quenstedt solmi kolmannen avioliittonsa 1656 Anna Sabina Scharfin kanssa. Tästä avioliitosta syntyi 12 lasta.[2]

Quenstedt on usein määritelty luterilaisen ortodoksian tallettajana ja ”arkistonhoitajana”. Hän ei kuitenkaan pelkästään tallettanut vanhaa, vaan pyrki myös itse tekemään teologiaa. Hänen merkittävin teoksensa on massiivinen Theologia Didactico-Polemica Sive Systema Theologicum (”Didaktis-poleeminen teologia tai systemaattinen teologia”). Kirja esittää yleiskatsauksen ja selityksen lähes jokaisesta sellaisesta opinkohdasta, joista käytiin keskustelua Quenstedtin aikana. Jokaisessa osiossa on didaktinen ja poleeminen osa. Poleemisessa osassa Quenstedt esittelee luterilaisen ortodoksian edustamaa kantaa vastustavat näkemykset ja pyrkii kumoamaan ne.[2]

Teologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsitykset Raamatusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quenstedt katsoi, että Mooseksen aikaan saakka teologian lähteenä oli se ilmoitus, joka levisi suullisesti eteenpäin. Välittömästi ensimmäisen kaanonin, johon kuuluivat viisi Mooseksen kirjaa sekä Jobin kirja ja Psalmi 90, valmistuttua suullisesti välittyvä ilmoitus lakkasi olemasta uskon ja elämän ohje. Tohtori Robert Preus käsittää hänen tarkoittavan tällä sitä, että sellaisen Vanhan testamentin ajan ihmisen, jolla oli vähän yhteyttä profeettoihin ja niihin, joille Jumala ilmoitti itsensä välittömästi, oli käytettävä ainoastaan Raamattua uskon ja elämän ohjeenaan. Quenstedt ei nimittäin voi tarkoittaa tällä sitä, ettei Jumalan inspiroimien profeettojen ja apostolien sana olisi samalla tavalla ohjeellista kuin näitten kirjojen sana, sillä toisaalla hän on ilmaissut lujasti pitävänsä Raamatussa olevaa Jumalan sanaa yhtenäisenä.[4]

Quenstedt esittää neljä erilaista Raamatun käyttötapaa perustellakseen Raamatun välttämättömyyden kristilliselle kirkolle. Ensinnäkin Raamattu on välikappale, jonka avulla oikea oppi voidaan erottaa väärästä. Toiseksi Raamatusta löytyvät Messiasta koskevat lupaukset ja kertomukset niitten täyttymisestä toimivat välikappaleina sille, että ihmiset uskovat Kristukseen. Kolmanneksi Raamatun sisältämät lupaukset vahvistavat uskoa. Neljänneksi Raamatun kautta myös pakanoita kutsutaan Kristuksen yhteyteen ja pelastukseen.[5]

Käsitys kirkosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quenstedtin mukaan ei-uskovat ja pahat ihmiset eivät ole todellisen Kristuksen kirkon jäseniä, vaikka he näyttäisivätkin olevan ulkoisesti sen jäsenyyden piirissä ja sisällä. Hän vertaa näitä pahoihin nesteisiin ja paiseisiin, joita voi olla kehon sisällä tai kehossa, mutta joiden poistaminen ei tuota keholle vahinkoa vaan pikemminkin etua. Vaikka näkymätön, todellinen kirkko ei siis ole Quenstedtin mukaan täsmälleen sama käsite näkyvän kirkon kanssa, ei hänen mukaansa todellista näkymätöntä kirkkoa tule etsiä näkyvän ulkopuolelta, koska näkymätön kirkko sisältyy näkyvään kirkkoon.[6]

Käsitykset järjen käytöstä teologisissa kysymyksissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quenstedt vakuutti, ettei hän tahtonut poistaa järkeä tykkänään, sillä passiivisesti käytetty järki on välttämätön tiedon hankkimiseen ja ymmärtämiseen. Se on tässä mielessä välikappale (principium quo), sillä vain järkensä eli älynsä välityksellä ihminen voi ymmärtää. Tätä välikappaletta käytetään välttämättömillä säännöillä, kuten logiikka, kieli sekä kielioppi. Jollei järkeä olisi, ei kukaan voisi työskennellä teologian parissa, sillä sitä ei voida esittää mykille eläimille, joilla ei ole käsityskykyä. Järkeä lähteenä (principium quod) ei voi kuitenkaan käyttää teologisessa tieteessä. Järjen palveluskäyttö (ratio ministerialis) ei ole koskaan tuomittava asia, koska se on kaikelle ymmärrykselle välttämätön. Kristuskin opetti järjen mukaan käyttäessään vertauksia ja havainnollistuksia. Vain järjen käyttäminen Jumalan sanan yläpuolelle asettuvana määrääjänä (ratio magisterialis) on tuomittavaa.[7]

Quenstedtin mukaan on erotettava toisistaan toisaalta Raamatun kieliopillinen ja ulkoinen merkitys ja toisaalta sen hengellinen, sisäinen ja jumalallinen merkitys. Ensimmäiset pystyy kuka tahansa ihminen ymmärtämään, kun taas jälkimmäiseen tarvitaan Pyhän Hengen valaisemaa ymmärrystä.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Preus, Robert D.: Raamatun inspiraatio. Tutkimus 1600-luvun luterilaisten dogmaatikkojen teologiasta. Suomentanut Hannu Lehtonen. Concordia, 1999. ISBN 951-97333-7-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sparn, Walter: Quenstedt, Johann Andreas BrillOnline. Studium. Viitattu 14.2.2015.
  2. a b c d Bassett, Caleb: Johannes Andreas Quenstedt Studium. Studium. Viitattu 14.2.2015.
  3. Walther, C.F.W.: Kirkko ja virka, s. 385. Suomentanut Risto Relander. Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, 1998. ISBN 951-9318-23-2.
  4. Preus, s. 20–21
  5. Preus, s. 36.
  6. Walther, C.F.W.: Kirkko ja virka, s. 33, 154. Suomentanut Risto Relander. Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, 1998. ISBN 951-9318-23-2.
  7. Preus, s. 26.
  8. Preus, s. 30.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]