Johan van Hulst

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johan van Hulst

Johan van Hulst (s. 28. tammikuuta 1911[1]) on entinen alankomaalainen poliitikko ja kasvatustieteen emeritusprofessori. Hän vaikutti konservatiivisessa ja protestanttisessa Kristillis-historiallisessa unionissa, joka sittemmin liitettiin Kristillisdemokraatteihin.

Van Hulst syntyi Amsterdamissa ja opiskeli kotikaupunkinsa Vrije-yliopistossa psykologiaa ja pedagogiikkaa. Hän myös toimi opetustehtävissä Oudewaterissa, Utrechtissä ja Purmerendissä. Vuosina 1942–1960 hän oli Amsterdamin pedagogisen akatemian rehtori. Samalla hän pelasti satoja juutalaislapsia Hollandsche Schouwburgista, mistä hyvästä hänestä tehtiin vuonna 1973 Vanhurskas kansakuntien joukossa. Van Hulst on kirjoittanut useita julkaisuja.

Van Hulst istui vuosina 1956–1981 Alankomaiden senaatissa ja toimi vuosina 1961–1968 Euroopan parlamentin jäsenenä. Vuosina 1969–1972 hän oli Kristillis-historiallisen unionin puheenjohtaja. Vuosina 1972–1977 hän oli senaatissa Kristillis-historiallisen unionin, sitten vuoteen 1981 Kristillisdemokraattisen puolueen ryhmäjohtaja.[1]

Muiden toimiensa ohella van Hulst on myös pelannut shakkia; hän voitti (entisille) poliitikoille järjestetyn Corus-shakkiturnauksen 95-vuotiaana ja uudemman kerran 99-vuotiaana vuonna 2010.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Johan van Hulst. Parlement & Politiek. Viitattu 18.7.2017.(hollanniksi)
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Johan van Hulst