Johan Rudolf Thorbecke
| Johan Rudolf Thorbecke | |
|---|---|
 Johan Heinrich Neumanin vuonna 1852 maalaama muotokuva Thorbeckestä. |
|
| Alankomaiden pääministeri | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. tammikuuta 1798 Zwolle, Alankomaat |
| Kuollut | 5. kesäkuuta 1872 (74 vuotta) Haag, Alankomaat |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Johan Rudolf Thorbecke (14. tammikuuta 1798 Zwolle – 5. kesäkuuta 1872 Haag) oli hollantilainen professori, liberaalipoliitikko ja valtiomies. Hän oli kolme kertaa (1849–1853, 1862–1866, 1871–1872) Alankomaiden pääministeri. Thorbecke laati Alankomaiden perustuslain, joka lisäsi Alankomaiden parlamentin valtaa kuninkaan kustannuksella. Häntä pidetään usein yhtenä Alankomaiden suurimmista valtiomiehistä ja maan parlamentaarisen järjestelmän isänä.[1][2]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isoisänsä puolelta saksalaista syntyperää ollut Thorbecke nimitettiin Gentin yliopiston valtio-opin professoriksi vuonna 1825, ja vuonna 1830 hänet nimitettiin oikeustieteen professoriksi Leideniin. Kirjoituksissaan ja parlamentin jäsenenä vuosina 1840–1844 hän ajoi voimakkaasti perustuslain uudistamista. Hänet nimitettiin tätä tarkoitusta varten vuonna 1848 perustettuun komiteaan, jonka tuotos tuli voimaan maan perustuslaiksi.[2][1]
Lokakuussa 1849 Thorbecke nimitettiin pääministeriksi. Hän vahvisti pian laatimaansa perustuslakia tukemalla toimenpiteitä, joilla laajennettiin äänioikeutta ja kokoontumisoikeutta ja säädettiin maakunta- ja kunnallishallitusten suorista vaaleista, ja ajoi läpi hallinnollisia toimenpiteitä (valtion menojen vähentäminen, rautatieverkon laajentaminen jne.). Hänen neuvottelunsa paavin kanssa, kirkon ja valtion erottaminen toisistaan ja paavin oikeus nimittää katolisia piispoja Alankomaissa herättivät protestanttisen väestön keskuudessa kuitenkin paheksuntaa, minkä vuoksi kuningas erotti Thorbecken huhtikuussa 1853.[2][1]
Thorbecke onnistui kuitenkin nousemaan vaikutusvaltaiseen asemaan opposition johdossa, ja tammikuussa 1862 hänestä tuli jälleen pääministeri. Vaikka useat merkittävät uudistukset, kuten lukiouudistus ja orjuuden lakkauttaminen Alankomaiden siirtomaissa, leimasivat hänen toista kauttansa, hän joutui eroamaan maaliskuussa 1866.[2][1]
Toukokuussa 1868 hänet kuitenkin valtuutettiin muodostamaan uusi kabinetti, ja tammikuussa 1871 hän otti kolmannen kerran haltuunsa pääministerin salkun. Kun hänen tekemänsä tuloveroa koskeva ehdotus hylättiin, hän erosi toukokuussa 1872 kollegoidensa kanssa.[2][1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||||||
