Joan Tower

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Joan Tower (s. 6. syyskuuta 1938) on yhdysvaltalainen säveltäjä. Hänestä tuli vuonna 1990 ensimmäinen Grawemeyerillä palkittu naissäveltäjä.

Tower syntyi New Rochellessa, New Yorkin osavaltiossa, mutta kasvoi pääasiassa Etelä-Amerikassa, jossa hänen isänsä työskenteli kaivosinsinöörinä. Hän harrasti jo lapsena pianonsoittoa ja palasi 18-vuotiaana kotimaahansa opiskellakseen Bennington Collegessa, Vermontissa. Hän jatkoi Columbian yliopistoon, jossa hän sai maisterin- ja tohtorinarvonsa musiikista.

Tower on tullut tunnetuksi lukuisilla laajalti esitetyillä ja levytetyillä orkesteriteoksillaan, joihin hänen tuotantonsa ei kuitenkaan rajoitu.[1] Hän on opettanut vuodesta 1972 Bard Collegessa. Hänet otettiin vuonna 1998 Yhdysvaltain Taiteiden ja kirjallisuuden akatemiaan ja vuonna 2004 Taiteiden ja tieteiden akatemiaan.

Tower toimi vuosina 19851987 St. Louisin sinfoniaorkesterin nimikkosäveltäjänä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.