Joan Benoit

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Joan Samuelson)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Benoit vuonna 2008
Benoit vuonna 2008
Maa:  Yhdysvallat
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Los Angeles 1984 maraton

Joan Benoit Samuelson (s. 16. toukokuuta 1957 Cape Elizabeth, Maine) on yhdysvaltalainen kestävyysjuoksija ja ensimmäinen naisten maratonin olympiavoittaja. Benoit voitti kultaa Los Angelesin kisoissa 1984.

Benoit juoksi ensimmäisen maratoninsa vuonna 1979 aikaan 2.51. Samana vuonna hän voitti Bostonin maratonin ajalla 2.35.15, joka oli paras yhdysvaltalaisen naisen juoksema aika. Hän voitti Bostonissa uudelleen 1983 ajalla 2.22,43, joka oli epävirallinen maailmanennätys.[1]

Los Angelesissa Benoit oli suosikki yhdessä Norjan Grete Waitzin kanssa, joka oli voittanut siihen mennessä kaikki seitsemän maratoniaan. Benoit siirtyi johtoon vain 14 minuutin juoksun jälkeen ja voitti lopulta yli minuutilla ajalla 2.24.52.

Vuonna 1985 Benoit voitti Chicagon maratonin, mutta sen jälkeen loukkaantumiset estivät menestyksen. Huippu-urheilu-uransa jälkeen hän on toiminut muun muassa valmentajana ja kirjoittanut juoksuoppaita.

Vuonna 2008 Benoit juoksi Bostonissa USA:n olympiakarsinnoissa ajan 2.49.08, joka oli 50–54-vuotiaiden Yhdysvaltain ennätys.[2] New Yorkin maratonilla 2009 hän juoksi ajan 2.49.09.[3] Vuoden 2010 Chicagon maratonilla hän paransi ikäluokkansa Yhdysvaltain ennätystä aikaan 2.47.50.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Joan Samuelson bostontrials2008.com. www.bostontrials2008.com. Viitattu 1.11.2009. (englanniksi)
  2. Litsky, Frank: Benoit Samuelson, 50, Surprises Even Herself nytimes.com. 21.4.2008. The New York Times. Viitattu 1.11.2009. (englanniksi)
  3. Samuelson sets 50-plus record at NYC Marathon usatoday.com. 1.11.2009. USA Today. Viitattu 4.11.2009. (englanniksi)
  4. Cickay, Jessica: Local marathon legend Joan Benoit Samuelson sets US record at Chicago Marathon on 10/10/10 examiner.com. 11.10.2010. examiner.com. Viitattu 19.4.2011. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.