Joakim Vigelius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joakim Vigelius
Kansanedustaja
5.4.2023–
Ryhmä/puolue Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Pirkanmaan vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt30. tammikuuta 1997 (ikä 27)
Asuinpaikka Tampere
Tiedot
Puolue perussuomalaiset
Koulutus yhteiskuntatieteiden kandidaatti
Aiheesta muualla
Kotisivu

Joakim Mikael Vigelius[1] (s. 30. tammikuuta 1997)[2] on suomalainen perussuomalainen poliitikko. Hän nousi eduskuntaan Pirkanmaan vaalipiiristä vuonna 2023. Aiemmin Vigelius toimi Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajana vuosina 2022–2023.[3]

Vigelius on toiminut Tampereen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2021.[4] Hän oli Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu vuosina 2022–2023, mutta luopui paikastaan tultuaan valituksi eduskuntaan.[5]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vigelius kasvoi Ylöjärvellä ja on laitoshuoltajana työskennelleen yksinhuoltajaäidin poika. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Ylöjärven lukiosta vuonna 2016 ja suoritti varusmiespalveluksensa Porin prikaatissa kotiutuen jääkärinä vuonna 2017.[6][7][8]

Vigelius valmistui Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi marraskuussa 2021.[1][9] Hänen kandidaatintutkielmansa aiheena oli EU liittovaltiona : sisällönanalyysi Euroopan unionista federalistisena poliittisena järjestelmänä”.[10] Pääaineenaan Vigelius opiskelee valtio-oppia ja sivuaineina hallintotiedettä, kunta- ja aluejohtamista, julkisoikeutta sekä kansainvälistä politiikkaa.[11]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntavaaleissa 2021 Vigelius valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon 1 240 äänellä, mikä oli perussuomalaisten listan neljänneksi suurin äänimäärä.[4]

Vuoden 2022 aluevaaleissa Vigelius sijoittui 1 272 äänellä perussuomalaisten listalla toiseksi, ja hänet valittiin Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon.[12] Hän toimi myös hyvinvointialueen aluehallituksen jäsenenä.[13] Vigelius erosi aluevaltuustosta tultuaan valituksi eduskuntaan.[5]

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Vigelius valittiin eduskuntaan 10 113 äänellä Pirkanmaan vaalipiiristä.[14] Hän toimii eduskunnassa hallintovaliokunnan ja lakivaliokunnan jäsenenä sekä tulevaisuusvaliokunnan ja tarkastusvaliokunnan varajäsenenä. Lisäksi Vigelius on Yleisradion hallintoneuvoston jäsen.[15]

Julkinen arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehillä ei ole kuukautisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vigelius tuli tunnetuksi sosiaalisessa mediassa, kun Tampereen yliopiston luennoitsija Tuula Juvonen erotti hänet marraskuussa 2020 kurssiltaan ”Yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo yhteiskunnassa”. Vigelius oli kyseenalaistanut luennoitsijan jutut ”miehistä, joilla on kuukautiset” ja jakanut sosiaalisessa mediassa luennolla käytyä keskustelua. Vigelius kuuli erottamisesta kurssilla olevilta tutuiltaan, sillä opettaja oli kertonut asiasta muille osallistujille ja Vigeliukselle päiviä myöhemmin. Eri tahojen mukaan Vigeliuksen väitettiin rikkoneen kurssin tietosuojakäytänteitä, ja yliopiston juristin mukaan hän oli käyttäytynyt toista opiskelijaa tai henkilökunnan tahoa kohtaan väkivaltaisella tai uhkaavalla tavalla. Ennen seuraavaa luentoa Vigelius kuitenkin palautettiin kurssille.[16]

Yöpyminen eduskunnan kustannuksella kotikaupungissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2023 Ilta-Sanomat uutisoi Vigeliuksen majoittuneen lakivaliokunnan matkan aikana Radisson Blu Grand Hotel Tammerissa omassa kotikaupungissaan Tampereella veronmaksajien rahoilla.[17] Vigelius maksoi yöpymisestä syntyneet kulut takaisin eduskunnalle Ilta-Sanomien uutisoitua asiasta.[18] Vigeliuksen on luonnehdittu aikaisemmin profiloituneen juuri kansanedustajien etuuksien, kuten taksikortin, arvostelijaksi.[17]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vigelius esiintyi julkisesti Linnan juhlissa vuonna 2023 yhdessä kumppaninsa Andrea Bonettin kanssa, jolloin he olivat kertomansa mukaan olleet yhdessä jo kuusi vuotta.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Valmistuin kolmen vuoden opintojen jälkeen yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi! Instagram. 20.12.2021. Viitattu 21.3.2023.
  2. Joakim Vigelius Perussuomalaiset rp. Viitattu 14.4.2023.
  3. Joakim Vigelius on uusi Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Suomen Uutiset. 3.12.2022. Viitattu 21.3.2023.
  4. a b Tampere, valitut – Kuntavaalit 2021 Tieto- ja tulospalvelu. Oikeusministeriö. Viitattu 21.3.2023.
  5. a b https://yle.fi/a/74-20035221
  6. Kevään 2016 ylioppilaat ylojarvenuutiset.fi. 25.5.2016. Viitattu 18.4.2024.
  7. Erikoiskoulutettua miehistöä kotiutuu Porin prikaatista 13.9. - Intti.fi. 12.9.2017. Viitattu 18.4.2024.
  8. Jokinen, Juha Veli: Uuden kauden edustaja. Iltalehti, 13.4.2024. Alma Media.
  9. Karsimus, Aaro: Kohu nosti opiskelijan ääniharavaksi – "Politiikan läpinäkyvyys on minulle tärkeämpää kuin muiden tuohtumuksen vältteleminen" Tamperelainen. 14.8.2022. Viitattu 21.3.2023.
  10. EU liittovaltiona : sisällönanalyysi Euroopan unionista federalistisena poliittisena järjestelmänä Trepo. Viitattu 21.3.2023.
  11. Tietoja joakimvigelius.fi. Viitattu 21.3.2023.
  12. Pirkanmaan hyvinvointialue, valitut – Aluevaalit 2022 Tieto- ja tulospalvelu. Oikeusministeriö. Viitattu 21.3.2023.
  13. Aluehallitus Pirkanmaan hyvinvointialue. Viitattu 21.3.2023.
  14. Pirkanmaan vaalipiiri, valitut tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 5.4.2023.
  15. Vigelius eduskunnan sivuilla eduskunta.fi. Viitattu 17.4.2024.
  16. Korkeakoulutettuja kuritetaan kitsastellen Jyväskylässä, yliopisto voi kuitenkin teoriassa puuttua ongelmallisiin puheisiin – Tampereen yliopistossa opiskelijaa rangaistiin vaivihkaa ja syy on jäänyt hämärän peittoon 1.2.2021. Jylkkari. Viitattu 8.4.2023.
  17. a b Erno Laisi: PS:n kansan­edustaja majoittui hotellissa veron­maksajien piikkiin omassa koti­kaupungissaan – näin hän selittää Ilta-Sanomat. 27.9.2023. Viitattu 27.9.2023.
  18. Pekka Ruissalo: IS: Kansanedustaja Joakim Vigelius majoittui valiokuntamatkalla Hotelli Tammerissa, vaikka hän asuu Tampereella – maksoi takaisin Yle Uutiset. 27.9.2023. Viitattu 27.9.2023.
  19. Seppä, Petri & Hakulinen, Juulia: Kansanedustaja Joakim Vigelius esitteli Linnan juhlissa rakkaansa Andrea Bonettin Ilta-Sanomat. 6.12.2023. Viitattu 7.12.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]