Joanna Hiffernan

Joanna ”Jo” tai ”Joe” Hiffernan (toisinaan myös Joanna Heffernan; noin 1843 – vuoden 1903 jälkeen) oli irlantilaissyntyinen taiteilijoiden malli ja muusa.^[1]^[2] Hän oli romanttisessa suhteessa yhdysvaltalaisen taidemaalari James McNeill Whistlerin ja ranskalaisen taidemaalari Gustave Courbet’n kanssa ja toimi 1860-luvun aikana useiden Whistlerin ja Courbet’n kuuluisten maalausten mallina.^[1] Punahiuksisen viktoriaanisen kaunottaren uskotaan toimineen muun muassa Courbet’n Maailman alkuperän (ransk. L’Origine du monde, 1866) mallina.^[3]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joanna Hiffernan oli roomalaiskatolinen. Whistlerin ystävät Joseph Pennell ja hänen vaimonsa Elizabeth ovat kertoneet hänen isänsä Patrick Hiffernanin muistuttaneen William Makepeace Thackerayn romaanissa Pendennis (1848–1850) esiintynyttä juoppoa irlantilaista ”kapteeni Costigania”. Pennellit kertoivat hänellä olleen myös tapana puhutella Whistleriä nimityksellä ”me son-in-law.”^[4] Hänen äitinsä, Katherine Hiffernan, kuoli 44-vuotiaana vuonna 1862. Joanna Hiffernanilla oli sisko nimeltä Bridget Agnes Hiffernan, myöhemmin Singleton. Taidemaalari Walter Greaves (1846–1930), joka alkoi opettaa häntä Whistlerin kanssa vuonna 1861 ja joka tunsi Hiffernanin läheisesti,^[5] on väittänyt Hiffernanilla olleen poika nimeltä Harry, mutta virallisista asiakirjoista ei löydy merkintää pojasta.^[1]

Taiteilijoiden mallina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James McNeill Whistlerin rakastajattarena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Whistler tapasi Hiffernanin ensimmäisen kerran vuonna 1860 ollessaan työhuoneella Rathbone Placessa,^[7]^[8] ja he aloittivat kuusi vuotta kestäneen romanttisen suhteensa, jonka aikana Hiffernan toimi muutamien Whistlerin kuuluisimpien maalauksien mallina. Näistä tunnetuimpia lienevät Wapping (1861), The Lange Leizen of the 6 Marks (1864), jossa Jo toimi todennäköisesti mallina, Symphony in White No. 2: The Little White Girl (1864), Symphony in White No. 3 (1865–1867), The Artist’s Studio (1865), Whistler in his Studio (1865) ja keskeneräiseksi jäänyt maalaus White Note (1861–1862) sekä etsaus Weary (1863).^[3]^[1] Lisäksi Hiffernanin tiedetään esiintyvän lukuisien Whistlerin puupiirrosten kuten Kenneth and Lena Graeme (1862) ja Joanna Douglas (1862) mallina.^[9] Unenomainen maalaus Hiffernanista takan edessä, Symphony in White No. 2, palkittiin 31 vuotta valmistumisensa jälkeen Venetsian biennaalissa.^[10] Vuoden 1863 etsauksessaan Weary Whistler esitti Hiffernanin hänen kuuluisat ”kuparinväriset hiukset” levällään lepäämässä nojatuolilla.^[2] Ulkoisestikin tyrmäävän Hiffernanin persoonallisuus oli jopa vieläkin vaikuttavampi. Whistlerin ystävät ja elämäkerran kirjoittajat, Pennellit, kuvasivat Hiffernanin lähes täysin kouluja käymättömänä, mutta älyllisesti terävänä naisena. He kirjoittivat:

»Hän ei ollut pelkästään kaunis. Hän oli myös älykäs ja sympaattinen. Hän antoi Whistlerille alituisen kumppanuutensa, jota ilman Whistler ei olisi selvinnyt.^[11]^[2]^[2]»

Vuoden 1863 kirjeessään silloinen karikatyristi ja myöhempi puoliksi irlantilaisesta pariisilaismallista kertovan tarinan Trilby (1894) kirjoittaja George Du Maurier, kuvaili Hiffernania ”kiivasluontoiseksi” ja kirjoitti, että tämä teki Whistlerin ankaran mustasukkaiseksi.^[2]

Whistlerin perhe ei kuitenkaan hyväksynyt Hiffermania, koska naimattomia taiteilijoiden malleja, ja erityisesti niitä, jotka poseerasivat alastomina, pidettiin siihen aikaan vain hieman prostituoituja parempina. Kuten monet aikalaisensa, Hiffernan näyttää toimineen mallina pelkästään ystävilleen, joten mahdollisesti Whistlerin perheen negatiivisessa suhtautumisessa oli kyse ennemminkin heidän suhtautumisestaan Whistlerin ja Hiffernanin luokkaeroihin kuin Hiffernanin persoonaan.^[12] Whistlerin äidin käydessä vieraillulla Yhdysvalloista vuonna 1864 Hiffernanille oli löydettävä toinen asuinpaikka, mikä näyttää olleen myös syynä Whistlerin riitaan Alphonse Legros’n kanssa vuonna 1863.^[1]

Hiffernan oli Ranskassa Whistlerin kanssa kesällä 1861, ja heidän asuessaan Pariisissa talven 1861–1862 aikana hän toimi eteerisen Symphony in White, No. I: The White Girlin mallina Whistlerin työhuoneella Boulevard des Batignollessa. On mahdollista, että hän tapasi tällöin Whistlerin ystävän ja taiteilijakollegan Gustave Courbet’n, jonka maalausten mallina toimi myöhemmin.^[1]^[6]

Gustave Courbet’n mallina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Courbet maalasi kokopitkän, luonnollisen kokoisen muotokuvan Hiffernanista talven 1861–1862 aikana Pariisin työhuoneellaan osoitteessa Boulevard Pigalle 18. Koska Hiffernan oli siihen aikaan Courbet’n suosikkimalli, taidehistorioitsijat ovat arvelleet Hiffernanin toimineen myös Courbet’n vuoden 1866 eroottisen maalauksen Maailman alkuperä mallina, mikä yhdessä epäillyn suhteen kanssa, johti Whistlerin ja Courbet’n välirikkoon. Huolimatta siitä, että Jo’n punaiset hiukset ja maalauksen tummat häpykarvat muodostavat vastakohdan toisilleen, Jo’ta on yleisesti pidetty maalauksen mallina. Whistler palasi välirikon jälkeen Yhdysvaltoihin ja jätti testamentin Jo’n hyväksi. Hiffernan tiettävästi maalasi ja piirsi itsekin tässä vaiheessa jonkin verran.^[1]

Courbet oli Hiffernan muotokuvien maalaamisen aikaan muotokuvamaalarina erittäin suosittu ja hän on esittänyt arvion, että hänen oleskellessaan Trouvillessa noin 2000 naista kävi hänen ateljeessaan pyytämässä häntä maalaamaan kuvan heistä.^[6]

Courbet maalasi Hiffernanin uudelleen vuonna 1866 teoksessaan La belle Irlandaise (Jo’n muotokuva).^[1] La belle Irlandaisessa ja Maailman alkuperässä Whistlerin The White Girlin eteerinen tyttö on muuttunut kypsäksi ja lihalliseksi naiseksi.^[3] Vuoden 1866 maalausta La belle Irlandaise (Jo'n muotokuva) on pidetty erittäin intiiminä ja eroottisena ja maalauksen intensiivisyyden on katsottu syntyneen siitä, että peiliä pitelevän mallin huomio kiinnittyy häneen itseensä.^[6] Koko uransa aikana Courbet maalasi neljä Hiffernanin muotokuvaa.^[3] Hiffernan toimi myös Courbet’n vuoden 1865 maalauksen Portrait de Jo mallina.^[1]

Tiedetään, että Hiffernan osallistui spiritistisiin istuntoihin Whistlerin kanssa Dante Gabriel Rossettin luona Chelseassa vuonna 1863, ja vietti kesän ja syksyn 1865 Trouvillessa Whistlerin kanssa.^[1] Vuonna 1866 Whistler antoi Hiffernanille valtakirjan asioidensa hoitamiseen^[14] ollessaan itse Valparaísossa seitsemän kuukautta, maksaen palkkiota taloudenhoidosta ja antaen Hiffernanille valtuuden toimia hänen maalauksiaan myyvänä agenttina. Hiffernan käytti tähän aikaan itsestään nimeä Mrs. Abbott, erityisesti myydessään Whistlerin maalauksia taidekauppiaille. Whistlerin poissaolon aikana Hiffernan matkusti Pariisiin ja toimi Courbet’n kahta alastonta vuoteella makaavaa nukkuvaa naista esittävän maalauksen Le Sommeil (suom. Uni) mallina.^[1] Näissä Hiffernania esittävissä alastonmaalauksissa Courbet hylkäsi akateemisen maalaustyylin idealisoidun tavan kuvata todellisuutta luodakseen vaikutelman hätkähdyttävästä välittömyydestä ja fyysisestä läsnäolosta.^[3] Le Sommeilia on pidetty Courbet’n uneksimista ja ruumiin hekumallista kauneutta ylistävänä mestariteoksena.^[13] On todennäköistä, että Courbet’lla ja Hiffernanilla oli tällöin suhde, ottaen huomioon, että Hiffernan ja Whistler erosivat pian sen jälkeen.^[1]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Whistlerin ja Hiffernanin erottua Hiffernan auttoi Whistlerin ja tämän sisäkön Louisa Fanny Hansonin suhteesta syntyneen pojan Charles James Whistler Hansonin (1870–1935) kasvatuksessa.^[15]^[16] Poika asui hänen luonaan osoitteessa Thistle Grove 5 vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1880 Whistlerin ollessa Venetsiassa sen aikaisen rakastajattarensa Maud Franklinin kanssa.^[16]

Hiffernanin vaiheista vuoden 1880 jälkeen ei tiedetä paljoakaan. Naispuolinen henkilö raportoi Gustave Courbet’n siskolle Juliette Courbet’lle (1831–1915) 18. joulukuuta 1882 päivätyssä kirjeessään, että ”kaunis irlantilaistyttö” asui Nizzassa, missä myi antiikkia ja joitain Courbet’n maalauksia. Hiffernan avioitui hieman vuoden 1881 jälkeen, luultavasti Euroopassa, Abbot-nimisen miehen kanssa ja käytti myöhempinä vuosinaan itsestään usein nimitystä Mrs. Abbott.^[1]

Taiteenkeräilijä Charles Lang Freer tapasi Hiffernanin ollessaan arkunkantajana Whistlerin hautajaisissa vuonna 1903 Whistlerin kuolemaa raskaasti surevan Hiffernanin tullessa jättämään jäähyväisensä Whistlerille.^[17] Hänen mesenaattikollegansa Louisine Havemeyer (1855–1929) muisteli myöhemmin tapahtumaa sellaisena kuin Freer oli sen hänelle kuvannut:

»Hän kohotti huntunsa ja näin... hänen paksut aaltoilevat hiuksensa, ja vaikka ne olivatkin harmaan raidoittamat, tunnistin hänet välittömästi Johannaksi, Etretat’n Johannaksi, ’la belle Irlandaiseksi’, jonka Courbet oli maalannut ihmeellisine hiuksineen peili kädessä... Hän seisoi pitkään arkun äärellä – lähes tunnin, luullakseni... En voinut olla tuntematta liikutusta siitä tunteikkuudesta, jota hän osoitti vanhaa ystäväänsä kohtaan. ”Saapuiko Maud [Franklin]?” [Havemeyer] kysyi. ”Kyllä”, herra Freer vastasi, ”sinä samaisena iltapäivänä. Hän saapui aina Pariisista saakka ja oli hyvin liikuttunut paljastaessani Whistlerin kasvot hänelle”... [Saattoi nähdä, Freer vajosi muisteluihinsa] ”että todellinen draama [Whistlerin] elämässä kietoutui [näiden] omistautuneiden naisten rakkauden ympärille.”^[18]»

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiffernanin uskotaan toimineen Courbet'n maalauksen *Maailman alkuperä*, 1866, mallina.^[3] Postikorttimyynnin perusteella teos on nykyään Musée d'Orsayn toiseksi suosituin maalaus Pierre-Auguste Renoirin *Moulin de la Galetten* jälkeen.^[19]

Nykykäsitys Joanna Hiffernanista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elizabeth Prettejohnin mukaan myöhemmät arvioinnit Whistleristä aina Tate Galleryn vuoden 1994 suureen näyttelyyn saakka ovat nähneet Hiffernanin mallina, jolla oli ”uskalias” ja ”räiskyvä” persoonallisuus ja Hiffernania on Whistleriä käsittelevässä kirjallisuudessa pidetty hänen rakastajattaristaan ja muusistaan kiehtovimpana.^[2] Tate Galleryn vuoden 1994 näyttelyn katalogi menee etsauksen Weary analyysissaan jopa niin pitkälle, että väittää Hiffernanin hänen kauneutensa, mekon kiiltävän pinnan ja hiustensa perusteella olleen hekumallinen ja viettelevä, ”Danae, uudelleen heränneenä”.^[2] Tätä käsitystä on kritisoitu esittämällä, että esimerkiksi Wearyssä Whistler kuvasi Hiffernanin rentona ja ulkopuolisena.^[2]