Jijiga

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jijiga
Katukuvaa.
Katukuvaa.

Jijiga

Koordinaatit: 09°21′N, 42°48′E

Valtio Etiopia Etiopia
Osavaltio Somali
Väkiluku (2007) 125 876


















Jijiga on Etiopian Somalin osavaltion pääkaupunki. Sen asukasluku oli vuoden 2007 väestönlaskennan mukaan 125 876.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jijigan kaupunkikuvaa.

Jijiga on Etiopian Somalin osavaltion pääkaupunki. Ympäröivä seutu on laajaa tasankoa[1] Ogadenin[2] alueella. Kaupungin läpi kulkee pieni kausittain virtaava Jererjoki.[1] Lähellä sijaitsee Mardasola.[2]

Jijigan keskimääräinen vuotuinen sadanta on 563 mm.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Jijiga on johdettu oromon kielen termistä jig-jiga, joka viittaa murentumiseen. Nimi on puolestaan viittaus alueen maaperään, joka on tehnyt esimerkiksi rakentamisesta vaikeaa.[1] Paikalle perustettiin vartioasema vuonna 1891.[2] Asemalta perittiin tulleja Somalimaan suunnalta saapuvista kauppatavaroista[1] ja samalla ulotettiin Etiopian keskushallinnon valtaa alueelle.[2] Vuonna 1900 etiopialaiset voittivat Jijigaan hyökänneet Mohammad Abdille Hassanin dervissit.[1]

1900-luvun alkupuolella Jijigasta alkoi kehittyä oman alueensa hallinnollinen keskus. Kaupunki alkoi muodostua paikalle saapuessa somali- ja amharataustaisia kauppiaita, sekä kauppiaita Intiasta.[1] Jijigan lentokenttä rakennettiin vuonna 1929 ja kentällä koulutettiin esimerkiksi ilmavoimien ensimmäiset lentäjät. Italialaiset valtasivat kaupungin toisen Italian–Etiopian sodan aikana 5. toukokuuta 1936. Toisen maailmansodan aikana sen valtasivat brittiläiset ja nigerialaiset joukot 17. maaliskuuta 1941. Sodan jälkeen alue oli brittiläisen sotilashallinnon alaisuudessa. Etiopialaista hallintoa alettiin palauttamaan vuodesta 1948 lähtien. Somalian nuorisoliitto vastusti Etiopian hallinnon palauttamista, mikä johti myös veriseen mellakointiin.[2]

Vuonna 1977 alkoi Ogadenin sota Somalian Siad Barren joukkojen hyökätessä Derg-hallinnon Etiopiaan. Somalian joukot valtasivat Jijigan 17. syyskuuta 1977 sen etiopialaisten puolustajien lähtiessä pakoon. Etiopia alkoi kuitenkin saada sotilasapua Neuvostoliitosta ja Kuubasta, mikä käänsi osaltaan sodan kulun. Jijiga vallattiin takaisin vastahyökkäyksessä 5. maaliskuuta 1978. Sota päättyi 9. maaliskuuta somalialaisten joukkojen vetäytyessä rajan taakse. Sodan jäljiltä kaupungin ympäristöön jäi miinakenttiä.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dromedaareja.

Jijigan asukasluku oli Etiopian vuoden 2007 väestönlaskennan mukaan 125 876.[3] Vuonna 2001 vastaava lukema oli 37 100, vuonna 1987 25 320, vuonna 1971 18 111 ja vuonna 1956 4 031.[2] Kaupungin asukkaat ovat etniseltä taustaltaan pääosin somaleja.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g David H. Shinn ja Thomas P. Ofcansky: Historical dictionary of Ethiopia, s. 238. Scarecrow Press, 2013. ISBN 978-0-8108-7457-2. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Bernhard Lindahl: Jib Dur - Jilfale (pdf) (s. 4-12) Local History of Ethiopia. The Nordic Africa Institute. Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)
  3. Population and Housing Census 2007 – Somali Statistical (pdf) (s. 9) Central Statistics Agency. Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)