Jevhen Konovalets
Jevhen Myh’ailovytš Konovalets (ukr. Євген Михайлович Коновалець; 14. kesäkuuta 1891 Zaškiv, Galitsia, Itävalta-Unkari – 23. toukokuuta 1938 Rotterdam, Alankomaat)[1] oli ukrainalainen sotilas ja nationalistijohtaja. Hän oli vuonna 1929 perustetun Ukrainalaisten nationalistien järjestön (OUN) ensimmäinen johtaja. Hän kuoli vuonna 1938 maanpaossa Neuvostoliiton agentin salamurhaamana.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konovalets opiskeli lakimieheksi Lvivin yliopistossa ja osallistui ennen ensimmäistä maailmansotaa ukrainalaisten nationalistien ja Ukrainan kansallisdemokraattisen puolueen toimintaan Itävallalle kuuluneessa Galitsiassa.[1] Hän oli mukana myös Prosvita-kulttuurijärjestön toiminnassa ja sai vaikutteita Dmytro Dontsovin ajattelusta.[2] Konovalets palveli maailmansodassa Itävallan armeijan aliluutnanttina mutta jäi vuonna 1915 venäläisten sotavangiksi. Hän kuului galitsialaisten upseerien ryhmään, joka pakeni sotavankileiriltä ja perusti marraskuussa 1917 Kiovassa separatistisen Sitš-tarkk’ampujapataljoonan, jonka komentajaksi Konovalets valittiin tammikuussa 1918.[1] Konovaletsin joukot osallistuivat tammikuun 1918 lopussa puhjenneen Kiovan arsenaalin kansannousun kukistamiseen.[2] Ne taistelivat sekä ukrainalaisia että venäläisiä bolševikkeja vastaan ja valtasivat maaliskuussa 1918 Kiovan takaisin Mihail Muravjovin armeijalta.[1]
Saksalaismiehityksen aikana Ukrainan itsenäisyyttä kannattaneet Sitš-joukot olivat tilapäisesti lakkautettuina, mutta Konovalets perusti hetmani Pavlo Skoropadskin luvalla erillisosastonsa uudelleen Bila Tserkvassa. Konovaletsilla oli keskeinen rooli Skoropadskin hetmanaatin syrjäyttämisessä marraskuussa 1918 ja sitä seuranneessa Ukrainan kansantasavallan uudelleenperustamisessa. Sisällissodan aikana Konovalets yleni kansantasavallan armeijan everstiksi ja laajensi Sitš-joukkonsa kokonaiseksi armeijaryhmäksi, mutta se joutui hajaantumaan joulukuussa 1919, jolloin hän jäi Puolan armeijan sotavangiksi.[1] Hän tuki sodan aikana Simon Petljuran ja Volodymyr Vynnytšenkon direktoriohallitusta mutta ei Länsi-Ukrainan kansantasavaltaa, joka liittoutui venäläisen valkoisen kenraalin Anton Denikinin kanssa.[2]
Lopun elämänsä ajan Konovalets johti Puolaan liitetyssä Galitsiassa toimineita ukrainalaisten separatistien maanalaisia sotilasorganisaatioita.[1] Hän päätteli Ukrainan kansantasavallan romahtaneen omaan heikkouteensa ja halusi luoda järjestön, joka nojaisi tiukempaan sotilaalliseen kuriin ja kansakunnan asettamiseen yksilöiden yläpuolelle. Hänen johdollaan perustettiin vuonna 1920 Ukrainan sotilasjärjestö (UVO).[2] Konovalets johti UVO:n salaista toimintaa kesästä 1921 joulukuuhun 1922 Lvivissä (Lwów). Jouduttuaan siirtymään maanpakoon hän jatkoi UVO:n johtamista ensin Berliinistä Saksasta ja vuodesta 1929 alkaen Genevestä Sveitsistä käsin. Konovaletsin johdolla UVO ja joukko muita nationalistijärjestöjä yhdistyi vuonna 1929 Ukrainalaisten nationalistien järjestöksi (OUN), jota hän johti kuolemaansa asti.[1] Autoritaarinen maanalainen järjestö tunnettiin muun muassa sabotaasi-iskuista ja puolalaisten viranomaisten salamurhista. Ukrainan demokraattiset puolueet vastustivat sen toimintaa, mutta sillä oli huomattava kannatus Galitsian nuorison keskuudessa.[3]
Murha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
OUN pyrki laajentamaan toimintansa myös Neuvostoliiton puolelle Ukrainan neuvostotasavaltaan, joten Neuvostoliitto järjesti Konovaletsin salamurhan Rotterdamissa Alankomaissa vuonna 1938.[1] OUN:iin peitenimellä Valjuh soluttautunut neuvostoagentti Pavel Sudoplatov antoi Konovaletsille hotelli Atlantan kahvilassa suklaarasian, johon oli kätketty pommi. Räjähdyksessä kuollut Konovalets haudattiin Rotterdamiin. Sudoplatov suunnitteli myöhemmin myös bolševikkijohtaja Lev Trotskin salamurhan ja yleni lopulta KGB:n kenraaliluutnantiksi. Kun Sudoplatovin osuus Konovaletsin murhassa tuli ilmi vuonna 1992, eräät ukrainalaisnationalistit vaativat Ukrainan valtakunnansyyttäjää nostamaan murhasyytteen tätä vastaan.[2]
Konovaletsin kuoltua OUN:n uudeksi johtajaksi valittiin seuraavana vuonna Andri Melnyk.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Volodymyr Janiv: Konovalets, Yevhen Encyclopedia of Ukraine (1989), Internet Encyclopedia of Ukraine, Canadian Institute of Ukrainian Studies, Albertan yliopisto. Viitattu 30.12.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d e David R. Marples: Heroes and Villains – Creating National History in Contemporary Ukraine, s. 93–96. Central European University Press, 2007. Google Books (englanniksi)
- ↑ Ukraine: History Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.12.2017. (englanniksi)
- ↑ Myroslav Jurkevitš: Organization of Ukrainian Nationalists Encyclopedia of Ukraine (1993), Internet Encyclopedia of Ukraine, Canadian Institute of Ukrainian Studies, Albertan yliopisto. Viitattu 3.5.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jevhen Konovalets Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
