Jere

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo etunimestä. Sarjakuvasta katso Jere (sarjakuva).
Jere
Nimipäivä  
– suomenkielinen 26. kesäkuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 1. toukokuuta
Muunnelmia Jeri, Jero, Jiro
Vastineita eri kielissä Jeremy
Nimen alkuperä Jeremia(s)

Jere on suomalainen miehen etunimi.

Jere on yleisin suomalainen lyhentymä heprealaisperäisestä nimestä Jeremia, jonka merkitys on 'Jahve kohottaa', 'Jahve on korkea'.

Nimi Jere on ollut käytössä jo 1800-luvulta lähtien, mutta alkoi yleistyä 1980-luvulla. Se kuuluu 1990-luvun ja 2000-luvun alun suosituimpiin etunimiin. Suomen almanakassa Jere on ollut vuodesta 1973 lähtien.

Vuoden 2019 loppuun mennessä Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan hieman alle 10 970 henkilöä on saanut nimekseen Jere.[1]

Tunnettuja Jerejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvitteellisia Jerejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 26.6.2020.