Jemenin sosialistinen puolue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jemenin sosialistinen puolue

Yemeni Socialist Party Flag.svg

Perustettu 1978
Johto Abdulraham Al-Saqqaf
Kotisivu www.aleshteraki.net

Jemenin sosialistinen puolue (arabiaksi: الحزب الاشتراكي اليمني‎, al-Hizb al-Ishtiraki al-Jamani) on Jemenissä toimiva puolue.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abdul Fattah Ismail toimi Britanniaa vastustavan Adenin protektoraatin kansallisen vapautusryhmän johtajana. Hän perusti Jemenin sosialistisen puolueen vuonna 1978.[1] Puolueen perustamiskokous pidettiin 11.–13. lokakuuta 1978 Adenissa. Avajaispuheessa Ismail määritteli puolueen Karl Marxin opin ja Vladimir Leninin opin etujoukoksi.[2] Sittemmin hän toimi Jemenin kansantasavallan eli Etelä-Jemenin presidenttinä.[1]

Puolueohjelmassa 1978 puolue määritellään Jemenin työväenluokan etujoukoksi, jolla olisi läheinen suhde Neuvostoliiton johtoon. Puolue lähensi Jemenin kansantasavallan välejä sosialististen puolueiden hallitsemiin maihin, etenkin Saksan demokraattiseen tasavaltaan eli Itä-Saksaan.[2]

Puolueen pääsihteerinä vuosina 1986–1994 toimi Ali Salim al-Baid[1].

Virallinen vaalitulos viimeksi eli vuonna 2003 järjestetyissä parlamenttivaaleissa:*      Yleinen kansankokous (238) *      Jemenin uudistuskokous (al-Islah) (46) *      Jemenin sosialistinen puolue (8) *      Sitoutumattomat (4) *      Nasseristi-unionistinen kansanliike (3) *      Arabibaathistinen sosialistinen puolue (2) }}

Vuonna 1990 Jemenin kansantasavalta ja Jemenin arabitasavalta yhdistyivät. Kansantasavallan alueella asui viidennes väestöstä ja arabitasavallan alueella neljä viidennestä väestöstä[3]. Sen jälkeen sosialistisen puolueen ja Ali Abdullah Salehin johtama Yleinen kansankokous -puolueen välit huonontuivat vuodesta 1991 lähtien, kun sosialistisen puolueen kansanedustajia salamurhattiin.[4]

Ensimmäisissä yhdistymisen jälkeisissä parlamenttivaaleissa 27. huhtikuuta 1993 sosialistinen puolue sai vajaa 20 % äänistä ja 56 paikkaa 301:stä. Se tuli kolmanneksi Yleisen kansanpuolueen ja Uudistuksen yhteisön eli Islahin jälkeen ja muodosti niiden kanssa hallituksen. Elokuussa 1993 Yleinen kansankokous ehdotti perustuslakiin lisäyksiä, muun muassa että presidenttineuvosto lakkautetaan ja korvataan vaaleilla valittavalla presidentillä. Sosialistisen puolueen pääsihteeri Ali Salim al-Baid toimi presidenttineuvoston varapuheenjohtajana. Ehdotuksen jälkeen hän pakeni pääkaupungista. Sisällissota alkoi vajaan vuoden kuluttua.[3]

Huhtikuussa 2000 viranomaiset sulkivat sosialistisen puolueen toimiston Ja'arissa Abjan maakunnassa ja pidättivät 50–100 puolueen jäsentä tai tukijaa epäiltynä yrityksestä järjestää mielenosoitus, jossa muisteltaisiin kahta ihmistä, jotka poliisi tappoi huhtikuussa 1998 Mukallassa. Elokuussa poliisi pidätti 5 puolueen johdossa olevaa jäsentä Adenissa syytettyinä luvattomasta kokoontumisesta. Elo-syyskuussa pidetyssä 4. puoluekokouksessa edustajat päättivät antaa aseman takaisin 42:lle keskuskomitean maanpaossa olevalle johtajalle. Paenneista 4 oli tuomittu poissaolevina kuolemaan vuonna 1998. Viranomaisten mielestä puoluekokouksen teko todisti puolueen pyrkivän erottamaan alueita keskushallinnosta. Syyskuussa ulkoministeri Abd al-Qadir Ba Jammal ehdotti ,että sosialistiselle puolueelle "olisi pitänyt antaa armonlaukaus". Al-Sharq al-Awsat -lehti raportoi 21. syyskuuta 2000, että hallitus oli perustanut erityiskomitean suunnittelemaan sosialistisen puolueen hajottamista. Yleistä kansankokouksen edustaja kiisti väitteen toistuvasti ja kutsui sitä uskomattomaksi. Sosialistinen puolue kertoi, että hallitus oli jäädyttänyt 14 miljoonaa – 18 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria sen rahoja.[5]

28. joulukuuta 2002 joku ampui pistoolilla rintaan sosialistisen puolueen varapuheenjohtaja Jarallah Omaria Al Islah -puolueen kokouksessa. Omar kuoli matkalla sairaalaan. Omar juuri ennen ampumista pitänyt väkivallan vastaisen puheen. Ampujaksi nimettiin Ali Jarallah. Hän kannatti salafismia ja oli sisäministerin mukaan Islahin jäsen. Jarallah oli opiskellut Al Imanin yliopistossa, jonka hallitus lakkautti vuotta aiemmin "äärimmäisyyden" pesänä. Yliopistoa oli johtanut Islahiin kuuluva Abul Majid al-Zindani. Sisäministerin mukaan Jarallah oli pidätetty aiemmin "väkivallan lietsomisesta valtiota vastaan", mutta vapautettu Islahin johdon puututtua asiaan. Islah tuomitsi surman ja vaati surmaajalle rangaistusta.[6]

Vuoden 2011 alussa sosialistinen puolue tuki hallituksen vastaisia mielenosoituksia vaatien kansanvaltaa ja vastustaen Salehin vallan jatkumista. Presidentti Ali Abdullah Saleh ilmoitti, ettei asettuisi uudelleen ehdolle vuonna 2013. Sosialistinen puolue ei kuitenkaan uskonut häntä, eikä ollut tyytyväinen.[1] Puolueen pääsihteeri Jasin Said Numanin mukaan Jemenissä oli keskusteltava myös köyhyydestä, "terrorismista" ja talouden epäonnistumisesta.[1]

Samaan aikaan puolueen entinen pääsihteeri al-Baid oli yhä maanpaossa. Hän toimi Etelä-Jemenin itsenäisyyttä ajavan Etelän liikkeen yhtenä johtajana. Hän ja edeltävänä kuuna vankilasta vapautettu Hassan Baoum kutsuivat ihmisiä 25. tammikuuta 2011 järjestettävään "Raivon päivään" vastustamaan Sana'an hallitusta.[1]

Vuonna 2011 sosialistinen puolue oli liittoutunut zaidilais-islamilaisten huthien kanssa. Sosialistinen puolue kuului liittoumaan nimeltä "Yhdessä tapaavat puolueet", johon kuului hallitukseen kuulumattomia puolueita: sosialistinen puolue, Islah, Nasseristien ihmisten unionistipuolue, Baath-puolue, Ihmisten joukkojen liitto ja Al-Haq -puolue.[1]

Pääsihteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Abdul Fattah Ismail (1978–1980)
  • Ali Nasir Muhammad (1980–1986)
  • Ali Salem al Beidh (1986–1994)
  • Ali Saleh Obad (Moqbel) (1994–2005)
  • Jasin Said Numan (2005–2015)
  • Abdulraham Al-Saqqaf (2015–)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Socialist Roots to Yemen’s “Days of Rage” thenewamerican.com. 7.2.2011. Viitattu 6.8.2018. (englanniksi)
  2. a b Miriam M. Müller: A Spectre is Haunting Arabia: How the Germans Brought Their Communism to Yemen. transcript Verlag, 2015-11-30. ISBN 9783839432259. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.8.2018). en
  3. a b Rainer Grote, Tilmann Röder: Constitutionalism in Islamic Countries: Between Upheaval and Continuity. OUP USA, 2012-02-16. ISBN 9780199759880. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.8.2018). en
  4. Helen Lackner: Why Yemen Matters: A Society in Transition. Saqi, 2014-02-10. ISBN 9780863567827. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.8.2018). en
  5. Human Rights Watch World Report 2001: Yemen: Human Rights Developments www.hrw.org. Viitattu 6.8.2018.
  6. Yemeni Socialist Party leader shot dead DAWN.COM. 29.12.2002. Viitattu 6.8.2018. (englanniksi)