Jeff Wall

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jeff Wall
Jeff Wall vuonna 2014.
Jeff Wall vuonna 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt29. syyskuuta 1946 (ikä 74)
Vancouver, Kanada
Kansalaisuus kanadalainen
Taiteilija
Ala valokuvaaja
Taidesuuntaus valokuvaus

Jeffrey Wall (s. 29. syyskuuta 1946 Vancouver, Kanada) on kanadalainen taidevalokuvaaja.[1] Hänet tunnetaan erityisesti suurikokoisista valokaapeissa esitetyistä valokuvistaan, joissa on usein tarinallisia elementtejä ja taidehistoriallisia viitteitä.[2] Wallin työllä on ollut erittäin suuri vaikutus valokuvauksen tunnustamiseen ja hyväksymiseen itsenäisenä vakavasti otettavana taidemuotona.[3]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeff Wall opiskeli taidehistoriaa Brittiläisen Kolumbian yliopistossa ja jatkoi valmistuttuaan tohtoriopintoihin Lontoossa. Hän ei kuitenkaan väitellyt, vaan palasi Kanadaan, jossa hän opetti useammassa yliopistossa vuoteen 1999 saakka.[1] 1970-luvun puolivälin jälkeen Wall alkoi kokeilla suurien värillisten valokuvien esittämistä valokaapeissa. Heti ensimmäinen työ The Destroyed Room (1978) oli menestys. Wall on vuosien varrella käsitellyt erilaisia aiheita, mutta valokuvien esitystapa on useimmiten ollut sama.[4] Wall esitti suurikokoiset työnsä kuten maalaukset tavalla, joka haastoi kriitikot ja taidemaailman ottamaan ne vakavasti.[5] Esimerkiksi valokuvaajat Andreas Gursky, Thomas Struth ja Thomas Ruff ovat saaneet vaikutteita Wallin valokuvista.[6] Vuoden 1997 Documenta 10 -näyttelyyn Kasseliin Wall toi myös mustavalkovalokuvia.[3]

Wallin töissä näkyy hänen taidehistoriallinen koulutuksensa. Valokuvat viittaavat usein maalaustaiteen historiaan ja käyttävät elokuvauksen tekniikoita.[4] Wall keskittyy valokuviinsa kuin elokuvatuotantoihin. Hän tekee toisinaan vain 3–4 työtä vuodessa. Yksittäisen teoksen valmistelu ja tuotanto kestää kauan ja projektin kustannukset saattavat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin.[6]

Valokuvaamisen lisäksi Wall tunnetaan myös taideteoreetikkona. Hän on kirjoittanut useita esseitä, joissa näkyy hänen taideteoreettinen ja -historiallinen taustansa.[1] Wallin töillä ollut merkittävä vaikutus valokuvien hintojen nousuun taidemarkkinoilla. Jos Wallin työ tulee myyntiin, hintapyyntö on usein lähtenyt miljoonasta dollarista.[5] Wallin töitä on nähtävissä julkisesti esimerkiksi Helsingin nykytaiteen museon Kiasman,[7] Lontoon Tate Galleryn,[8] New Yorkin Museum of Modern Artin[9] ja New Yorkin Guggenheim-museon[3] kokoelmissa.

Palkintoja ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valikoituja julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wall, Jeff & Chevrier, Jean-François & Duve, Thierry de & Groys, Boris & Pelenc, Arielle & Lewis, Mark. Jeff Wall: The Complete Edition, Phaidon, 2009. ISBN 9780714855974.
  • Wall, Jeff. Jeff Wall: Selected Essays and Interviews. New York: Museum of Modern Art, 2007. ISBN 0-87070-708-6.
  • Lauter, Rolf. Jeff Wall: figures & places: selected works from 1978-2000 ; Frankfurt: Museum für Moderne Kunst, 2001/2002. ISBN 9783791326078.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Watson, Scott & Bingham, Russell: Jeff Wall www.thecanadianencyclopedia.ca. 9.5.2012. The Canadian Encyclopedia. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  2. LYHYESTI | Jeff Wall saa Hasselblad- palkinnon www.hs.fi. 12.3.2002. Helsingin Sanomat. Viitattu 22.10.2020.
  3. a b c d e The Guggenheim Museums and Foundation www.guggenheim.org. The Guggenheim Museums and Foundation. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  4. a b Jeff Wall www.icp.org. 1.12.2018. International Center of Photography. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  5. a b Lubow, Arthur: The Luminist (Published 2007) www.nytimes.com. 25.2.2007. The New York Times. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  6. a b Lipsky-Karasz, Elisa: Jeff Wall’s Unique Photographic Vision www.wsj.com. 4.9.2015. Wall Street Journal. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  7. Kansallisgalleria - Teos: Mies kadulla www.kansallisgalleria.fi. Kansallisgalleria. Viitattu 22.10.2020.
  8. Jeff Wall born 1946 www.tate.org.uk. Tate Gallery. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  9. Jeff Wall | MoMA www.moma.org. The Museum of Modern Art. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  10. Ontario Arts Foundation / Fondation des Arts l'Ontario ontarioartsfoundation.on.ca. Ontario Arts Foundation. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  11. Roswitha Haftmann Stiftung - Prizewinners www.roswithahaftmann-stiftung.com. Roswitha Haftmann Stiftung. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  12. Hasselblad Foundation: Jeff Wall hasselbladfoundation.org/. Hasselblad Foundation. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]