Jean S.

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jean S)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jean S. esiintymässä kiihdytyskisoissa vuonna 2008

Jean S. on vuonna 1991 perustettu suomalainen yhtye. Yhtye perustettiin alun perin Sibelius-Akatemian hallinnoiman klubin housebändiksi.[1]

Jean S. esittää pääasiassa suomenkielisiä cover-kappaleita, mutta on levyttänyt myös omaa musiikkiaan. Yhtyeen jäsenten esiintymisasu on yleensä smokki ja polvihousut[1].

Vuodesta 2008 lähtien Jean S. on toiminut kesäisin musiikkiteatteri UIT:n taustaorkesterina.[1]

Kesällä 2017 toinen yhtyeen perustajajäsenistä Timo Kärkkäinen ilmoitti eroavansa yhtyeestä vuoden 2017 lopussa. Hänen jäähyväiskeikkansa on suunniteltu pidettäväksi 20. marraskuuta 2017 Kulttuuritalossa Helsingissä. Syyskuun alussa bändi julkisti tiedon jonka mukaan Kärkkäisen korvaajaksi tulee Taikapeilistä tuttu Nina Tapio.

Marraskuussa 2018 Antti Paavilainen päätti erota Jean S.-yhtyeestä ja kokoonpanolle on luvassa muutoksia yhtyeen jatkaessaan toimintaa UIT:n bändinä. Erika Vikman, Sami Hintsanen ja Mikael Saari liittyivät yhtyeen solisteiksi.[2] Antti Paavilainen ja Nina Tapio jatkavat keikkailua uuden kokoonpanon kanssa [3]

Bändin albumeita on myyty yli 200 000 kappaletta ja se on tehnyt yli 3 000 keikkaa. Lisäksi yhtyeellä on ollut kaksi tv-showta (tiedot kesältä 2017).[4]

Yhtyeen levy-yhtiö on AXR Music, aiemmin oli Edel Records Finland.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Antti S. Paavilainen (laulu)
  • Timo S. Kärkkäinen (laulu, marraskuuhun 2017 asti)
  • Nina Tapio (laulu, marraskuusta 2017 lähtien)[5]
  • Ville S. Paappanen (kitara, laulu)
  • Simo S. Saastamoinen (basso)
  • Jukka S. Tiirikainen (trumpetti, laulu)
  • Matti S. Suomela (altto- ja tenorisaksofonit)
  • Timo S. Rantanen (saksofonit, huilut)
  • Juha S. Kortehisto (pasuuna, laulu)
  • Jussi S. Kivimäki (lyömäsoittimet, laulu)
  • Anssi S. Sopanen (rummut)
  • Jesse S. Vierelä (koskettimet, laulu)
  • Sami Hintsanen (laulu)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]