Jean-Luc Ponty
Jean-Luc Ponty (s. 29. syyskuuta 1942 Avranches, Ranska) on ranskalainen jazzmuusikko, viulisti ja säveltäjä. Hän on jazzhistorioitsija Joachim-Ernst Berendtin mukaan ollut jazzviulistina samanlainen uranuurtaja kuin Charlie Christian oli kitaristina tai Jimmy Smith sähköurkurina.[1]
Ponty sai ammattilaistason koulutuksen klassisessa viulussa Pariisin konservatoriossa.[1] Hän innostui nuorena Miles Davisin ja John Coltranen musiikista.
Ponty muutti Yhdysvaltoihin 1973, jossa soitti ensin Frank Zappan kanssa ja John McLaughlinin toisessa Mahavishnu Orchestra -kokoonpanossa.[1]
Soolouransa lisäksi Ponty on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Al Di Meolan ja Stephane Grappellin kanssa.
Ponty soittaa usein sähköviululla, johon hän lisäilee sähkökitaristeilta tuttuja efektejä kuten särkijää, phasereita ja wahwahia.[1] Hänen musiikkinsa on ennemmin rock-vaikutteista fuusiota kuin varsinaista jazzia. Tunnetuimpiin levyihin kuuluvat esimerkiksi Upon the Wings of Music (1975) ja Enigmatic Ocean (1977).
Esiintymiset Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jean-Luc Ponty on esiintynyt Suomessa muun muassa Wolfgang Daunerin kanssa Pori Jazzissa 1970[2] sekä 27. lokakuuta 1975 Helsingin Kulttuuritalolla. Yhteiskonsertin järjesti Oy Viihde-Polar ja toinen esiintyjä oli Captain Beefheart yhtyeineen. Pontyn Pegasus-yhtyeen jäsenet olivat Norman Fearrington (rummut), Tom Fowler (basso), Darryl Stuermer (kitara) ja Michael Wolff (kosketinsoittimet). Pontyn vanhempaa tuotantoa edustivat kappaleet "Flipping" ja "How Would You Like a Head Like That", ja muut olivat enimmäkseen tuolloin uusimmalta Upon the Wings of Music -albumilta, muun muassa "Question with No Answer".[3]
Ponty on esiintynyt myös Finlandia-talossa syyskuussa 1976 sekä uudestaan Kulttuuritalossa toukokuussa 1977.[4]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jazz Long Playing (1964)
- Violin Summit (1966)
- Sunday Walk (1967)
- Cantaloupe Island (1967)
- Jean-Luc Ponty Experience with the George Duke Trio (1969)
- Live at Donte's (1969)
- Electric Connection (1969)
- King Kong: Jean-Luc Ponty Plays the Music of Frank Zappa (1970)
- New Violin Summit (with Don "Sugarcane" Harris, Michał Urbaniak, Nipso Brantner, Terje Rypdal, Wolfgang Dauner, Neville Whitehead, Robert Wyatt) (1972)
- Upon the Wings of Music (1975)
- Aurora (1975)
- Imaginary Voyage (1976)
- Enigmatic Ocean (1977)
- Cosmic Messenger (1978)
- A Taste for Passion (1979)
- Live (1979)
- Civilized Evil (1980)
- Mystical Adventures (1982)
- Individual Choice (1983)
- Open Mind (1984)
- Fables (1985)
- The Gift of Time (1987)
- Storytelling (1989)
- Tchokola (1991)
- No Absolute Time (1993)
- The Rite of Strings (1995)
- Le Voyage (1996)
- Live at Chene Park (1997)
- The Very Best of Jean-Luc Ponty (2000)
- Life Enigma (2001)
- The Best of Jean-Luc Ponty (2002)
- ''Live at Semper Opera (2002)
- In Concert (2003) (CD ja DVD versio)
- The Atacama Experience (2007)
Frank Zappan kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hot Rats (1969)
- Over-Nite Sensation (1973)
- Piquantique (1973)
- Apostrophe (') (1974)
- Shut Up 'n Play Yer Guitar (1981)
Mahavishnu Orchestran kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Apocalypse (1974)
- Visions of the Emerald Beyond (1975)
Stephane Grappellin kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Joachim Berendt: The Jazz Book, From New Orleans to Jazz Rock and Beyond, s. 355. Paladin Books, 1984. ISBN 0-586-08474-6. (englanniksi)
- ↑ Festivaalivuosi 1970: Jean-Luc Ponty with Wolfgang Dauner (Arkistoitu – Internet Archive), Pori Jazz History. Viitattu 8.56.2014.
- ↑ Eki: Ponty & Beefheart Kulttuuritalolla. MUSA, 1975, 4. vsk, nro 10, s. 5–6. Helsinki: Musa-kustannus.
- ↑ Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|