Jay Leno
| Jay Leno | |
|---|---|
Leno heinäkuussa 2008 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt |
28. huhtikuuta 1950 |
| Ammatti | Juontaja, koomikko. |
| Siviilisääty | Naimisissa Mavis Nicholson Lenon kanssa. |
| Muut tiedot | |
| Koulutus | Emerson College ja Bentley University |
Nimikirjoitus |
|
Jay Leno (syntyjään James Douglas Muir-Leno, s. 28. huhtikuuta 1950, New Rochelle, New York) on yhdysvaltalainen koomikko ja juontaja.
Leno tunnetaan parhaiten hänen isännöimästään The Tonight Show -ohjelmasta. Leno aloitti show’n juontajana 1992 ja lopetti vuonna 2009 tarkoituksenaan jättää ohjelma Conan O'Brienin juontamaksi. Leno itse siirtyi juontamaan uutta The Jay Leno Show -talk show’ta. Kumpikaan ohjelmista ei kuitenkaan menestynyt syksyllä 2009 ja Leno palasi juontamaan Tonight Show’ta maaliskuun 2010 alusta. Hän jäi eläkkeelle tehtävästä helmikuussa 2014.[1]
Hän oli mukana vuoden 1978 musiikkielokuvassa Kuumaa vahaa (American Hot Wax).
The Tonight Show[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuodesta 1954 saakka esitetyn The Tonight Show’n pitkäaikaisen juontajan Johnny Carsonin jäätyä eläkkeelle vuonna 1992 alkoi valtataistelu David Lettermanin ja Jay Lenon välillä The Tonight Show’n juontajan paikasta. NBC ilmoitti vuonna 1993, että Jay Lenosta tulee uusi juontaja. Lettermanin lähdettyä kilpailevalle CBS-kanavalle, heidän välilleen muodostui kilpailu katsojista. Kilpailua johti muutaman vuoden ajan Letterman, minkä jälkeen Leno on voittanut kaikki kilpailijansa.lähde? The Tonight Show with Jay Lenoa esitetään Yhdysvalloissa samaan aikaan Late Show with David Lettermanin kanssa, eli puoli kahdeltatoista illalla.
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leno avioitui Mavis Nicholsonin kanssa vuonna 1980.
Lenolla on yli sadan auton kokoelma, joka ulottuu 1900-luvun alun antiikkiautoista (Bugatti, Duesenberg, Packard) 2000-luvun urheiluautoihin.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tonight Show's Jay Leno bids adieu after 22 years BBC News. 7.2.2014. Viitattu 7.2.2014. (englanniksi)
- ↑ http://www.bankrate.com/brm/news/auto/car-guide-2004/comedians.asp
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jay Leno Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- The Tonight Show'n kotisivu (englanniksi)
- The Jay Leno Show'n kotisivu (englanniksi)
| Edeltäjä: Johnny Carson |
The Tonight Show'n juontaja 1992–2009 |
Seuraaja: Conan O'Brien |
| Edeltäjä: Conan O'Brien |
The Tonight Show'n juontaja 2010–2014 |
Seuraaja: Jimmy Fallon |
|