Jason

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee nimeä. Kreikkalaisesta taruhenkilöistä kerrotaan artikkelissa Iason.
Jason
Nimipäivä  
– suomenkielinen
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 28. huhtikuuta
Muunnelmia
Ulkomaisia vastineita Jayson, Jay, Jayce
Nimen alkuperä kreikkalainen Iason, mahdollisesti myös heprealainen Joosua

Jason (kreik. Ιασων) on kreikkalaisperäinen miehen etunimi.

Nimi on johdettu kreikan kielen parantamista tarkoittavasta sanasta ιασθαι (iasthai).[1] Kreikkalaisessa mytologiassa Iason, jonka nimi englannin kielessä esiintyy tavallisimmin muodossa Jason, oli argonauttien johtaja. Kun nimi Jason kuitenkin esiintyy myös Uudessa testamentissa, tässä yhteydessä se on selitetty kreikkalaistetuksi muunnokseksi jostakin hepreankielisestä nimestä[1], mahdollisesti nimestä Joosua tai Jeesus.[2]

Suomessa nimi Jason on Väestö­rekisteri­keskuksen tietojen mukaan annettu huhtikuuhun 2016 mennessä noin 560 henkilölle.[3] Nimeä ei ole suomen- eikä ruotsinkielisessä kalenterissa, mutta ortodoksisen kalenterin mukaan Jasonin nimipäivä on 28. huhtikuuta, Roomalaiskirjeen lopputervehdyksissä mainitun korinttilaisen Jasonin, Paavalin ystävän muistopäivänä.[2]

Tunnettuja Jasoneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatun Jasonit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1938 raamatunsuomennoksessa nimi esiintyy muodossa Jaason. Paitsi Uudessa testamentissa, esiintyy nimi myös Vanhan testamentin apokryfisiin kirjoihin luetuissa Makkabilaiskirjoissa.[2]

Jason taiteilijanimenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jason, oik. John Sæterøy (s. 1965), norjalainen sarjakuvapiirtäjä
  • Jason, Lovex-yhtyeen basisti
  • David Jason, oik. oik. David White (s. 1940), englantilainen televisionäyttelijä

Kuvitteellisia Jasoneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimen muita merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Behind the name: Jason Mike Campbell. Viitattu 28.4.2016.
  2. a b c Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 357. WSOY, 1999. 951-0-23323-4.
  3. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 28.4.2016.
  4. Ensimmäinen makkabealaiskirja (Jae 8:17, Liitto Rooman kanssa)
  5. Ap.t. 17.5
  6. Room. 16:21