Jarmo Nieminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo upseerista ja tietokirjailijasta (s. 1959). Muista samannimisistä katso Jarmo Nieminen (täsmennyssivu).
Jarmo Nieminen

Jarmo Nieminen (s. 1959)[1] on suomalainen everstiluutnantti ja tietokirjailija.[2]

Upseerinuransa Nieminen aloitti Kainuun Prikaatissa vuonna 1983. Ennen eläköitymistään vuonna 2011 everstiluutnantti Nieminen toimi viiden vuoden ajan Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitoksen johtajana.[2]

Nieminen on kirjoittanut ja ollut toimittajana useissa sotahistoriaa sekä Helsingin sotilassaaria ja niiden luontoa käsittelevissä tietokirjoissa.[2] Vuonna 2014 WWF Suomi palkitsi Niemisen Vuoden luontokirja -palkinnolla kirjasta Aarresaaret – Helsingin saariston uskomaton luonto.[2][3]

Keisarin perintö palkittiin Gummeruksen Kaarlen palkinnolla, vuoden 2016 tietokirjana.[4]

Nieminen oli Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuosina 2009–2017 edustaen ensin Kokoomusta, myöhemmin Vihreitä. Hän toimi syksyyn 2015 Helsingin yleisten töiden lautakunnan puheenjohtajana. Syksyllä 2015 Nieminen siirtyi Vihreiden valtuustoryhmään. Nieminen on Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja.[5][6]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nieminen, Jarmo et al.: Porkkala - tapahtumien keskellä. [Helsinki]: Maanpuolustuskorkeakoulu, sotahistorian laitos, 2007 (2. uudistettu painos 2009). ISBN 978-951-25-1742-8 (1 p.), ISBN 978-951-25-2013-8 (2 p.).
  • Nieminen, Jarmo et al.: Porkala – i händelsernas centrum. [Helsinki]: Krigshistoriska institutionen vid Försvarshögskolan, 2008. ISBN 978-951-25-1943-9.
  • Nieminen, Jarmo: Santahamina. Sinivalkoinen saari. [Helsinki]: Maanpuolustuskorkeakoulu, sotahistorian laitos, 2012. ISBN 978-951-25-2360-3 (painettu), ISBN 978-951-25-2361-0 (verkkojulkaisu).
  • Nieminen, Jarmo: Aarresaaret. Helsingin saariston uskomaton luonto. Helsinki: Gummerus, 2014. ISBN 978-951-20-9704-3.
  • Nieminen, Jarmo (toim.): Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa. Sotasurmat 1917-1918. Helsinki: Gummerus, 2015.
  • Nieminen, Jarmo: Keisarin perintö – Kertomuksia Helsingin sotilassaarten historiasta. Helsinki: Gummerus, 2016.
  • Nieminen, Jarmo: Viaporin kapina. Helsinki: Into Kustannus, 2017.
  • Nieminen, Jarmo: Aarresaaret-opas – Vallisaari, Kuninkaansaari, Lonna ja Isosaari. Helsinki: Gummerus, 2017. ISBN 978-951-240-747-7.

Toimittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nieminen, Jarmo (toim.): Marko Nieminen. Santahamina – Viaporin linnoituksen itäinen lukko. [Helsinki]: Maanpuolustuskorkeakoulu, sotahistorian laitos 2008 (2. tarkennettu painos). ISBN 978-951-25-1922-4.
  • Kulomaa, Jukka & Nieminen, Jarmo (toim.): Teloitettu totuus. Kesä 1944. Helsinki: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7772-4.
  • Nieminen, Jarmo (toim.): Santahamina. Sotilassaaren luontoaarteet. Historiatekstit: Lisse Tarnanen ja Jarmo Nieminen; artikkelit: Anders Albrecht et al.; valokuvat: Juha Höykinpuro et al. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, 2009. ISBN 978-951-25-2014-5.
  • Heikkinen, Taavetti: Rintaman poliisi: Valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944. toim. Jarmo Nieminen. Helsinki: Ajatus, 2011. ISBN 978-951-20-8748-8.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tekijähakemisto Fennica. Suomen kansallisbibliografia. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.9.2015. [vanhentunut linkki]
  2. a b c d Heikkinen, Sammeli: Kainuun prikaatin ja Maanpuolustuskorkeakoulun kautta vihreisiin Vihreä Lanka. 4.9.2015. Vihreä liitto. Viitattu 4.9.2015.
  3. Vuoden luontokirja -kilpailu 2.2.2015. WWF Suomi. Viitattu 4.9.2015.
  4. Mediatiedote EMGARGO 27.1.2017 KLO 22: Gummerus jakoi Kaarlen palkinnot kirjailija Jukka Viikilälle, tietokirjailija Jarmo Niemiselle ja suomentaja Irmeli Ruuskalle | Gummerus sttinfo.fi. Viitattu 19.3.2017.
  5. Yllätysloikka Helsingissä: Kokoomuksesta vihreisiin Vihreä Lanka. Vihreä liitto. Viitattu 4.9.2015.
  6. Salomaa, Marja: Helsingin kokoomus menettää miehen vihreisiin – Jarmo Nieminen vaihtaa ryhmää Helsingin Sanomat. 4.9.2015. Viitattu 4.9.2015.