Janez Lampič

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Janez Lampič Dresdenin maailmancupkilpailussa 2018.

Janez Lampič (s. 27. syyskuuta 1996) on slovenialainen maastohiihtäjä.[1]

Lampič sijoittui nuorten MM-kilpailuissa parhaimmillaan perinteisen hiihtotavan sprintissä 13:nneksi ja 4 × 5 kilometrin viestissä kahdeksanneksi 2015. Aikuisten arvokilpailuihin hän on osallistunut Lahden MM-kilpailuista 2017 lähtien. Henkilökohtaisilla matkoilla hän on sijoittunut parhaimmillaan 37:nneksi vapaan hiihtotavan sprintissä ja parisprintissä 13:nneksi, molemmat Lahden kisoissa. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän sijoittui 46:nneksi. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui vapaan hiihtotavan sprintissä 32:nneksi.[1]

Lampič kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Planicassa tammikuussa 2016. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti oltuaan yhdestoista Drammenin perinteisen hiihtotavan sprintissä maaliskuussa 2017. Se on edelleen hänen paras maailmancupsijansa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Janez Lampič Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]