Jane Withers

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jane Withers
Jane Withersin muotokuva 1930-luvulta.
Jane Withersin muotokuva 1930-luvulta.
Henkilötiedot
Syntynyt12. huhtikuuta 1926
Atlanta, Georgia, Yhdysvallat
Kuollut7. elokuuta 2021 (95 vuotta)
Burbank, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1929–2002
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Jane Withers (12. huhtikuuta 1926 Atlanta, Georgia, Yhdysvallat7. elokuuta 2021 Burbank, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tuli tunnetuksi 1930-luvulla suosittuna lapsinäyttelijänä, joka oli vuosikymmenen lopulla yksi eniten lipputuloja keränneistä elokuvatähdistä. Hänen suosionsa hiipui 1940-luvulla, ja hän jätti alan vuonna 1947. Withers palasi elokuviin kuitenkin vuoden 1956 elokuvaan Jättiläinen. Tämän jälkeen hän näytteli useissa televisiosarjoissa ja elokuvissa, mutta hänen tunnetuin roolinsa oli Comet-puhdistusaineen mainoksissa, joita esitettiin 1963–1974. Withersin viimeinen rooli oli animaatiossa Notre Damen kellonsoittaja II.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku lapsinäyttelijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jane Withers äitinsä kanssa vuonna 1939.

Jane Withers syntyi Atlantassa vuonna 1926. Hän oli Ruth ja Walter Withersin ainoa lapsi. Janen äiti halusi tyttärestään tähden ja vei häntä laulu- ja tanssitunneille.[1] Janen ura esiintyjänä sai alkunsa jo taaperoiässä, kun hän voitti paikallisen kykykilpailun. Sitä kautta hän pääsi WGST-radiokanavan lauantaiaamujen Aunt Sally’s Kiddie Revue -ohjelmaan, missä hän lauloi, tanssi ja esitti elokuvatähtien imitaatioita. Neljävuotiaana hänellä oli jo oma ohjelmansa, Dixie’s Dainty Dewdrop.[2]

Withers matkusti vuonna 1932 äitinsä kanssa Hollywoodiin, missä hän sai pian osia lasten radio-ohjelmista, piirretyistä ja elokuvista. Hänellä oli muun muassa kreditoimaton rooli elokuvassa Se käy kuin leikiten (1934). Siinä hän teki pantomiimikohtauksen koomikko W. C. Fieldsin kanssa. Fields oli itse valinnut Withersin kohtaukseen ja kehui jopa tämän suoritusta, vaikka tunnetusti inhosi lapsia.[2]

Lapsitähtenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Withersin elokuvaura lähti nousuun elokuvan Bright Eyes (1934) myötä. Siinä hän näytteli julmaa lasta, joka kohteli huonosti Hollywoodin suosituimman lapsinäyttelijän Shirley Templen hahmoa. Withers sai kehuja sekä yleisöltä että kriitikoilta, ja hän teki elokuvan ansiosta sopimuksen Fox Filmin kanssa. Withersin ensimmäinen päärooli oli elokuvassa Meidän lapset – toisten pennut (1935).[2]

Withers näytteli 38 elokuvassa 12 vuoden aikana. Fox valitsi usein hänen ympärilleen henkilöstön, jota alettiin kutsua ”Withersin perheenä”. Withersin elokuviin kuuluivat 1930-luvulla muun muassa Paddy O’Day (1935), Pepper (1936) ja The Holy Terror (1937).[2] Hän oli vuosien 1937 ja 1938 aikana Hollywoodin kymmenen eniten lipputuloja keränneen näyttelijän joukossa.[3] Hänen vanhempansa lisensoivat hänen nimensä ja kuvansa ja myivat sen nukkesarjan ja 1940-alun mysteeriromaanisarjan käyttöön.[2] Whitman Authorized Editions -sarjan teokset olivat tyyliltään samanlaisia kuin Neiti Etsivät. Withers lainasi nimensä sarjan kolmeen osaan.[1]

Uran hiipuminen ja lähtö elokuva-alalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Withers 1940-luvun valokuvassa

Withers alkoi 1940-luvun alussa teini-ikäisenä turhautua hänelle tarjottuihin lapsellisiin rooleihin. Hän kehitti itse tarinan elokuvaan Small Town Deb (1941), jossa hän näytteli myös pääosaa. Hän esiintyi toisen maailmansodan aikana yli sadassa sota-ajan viihdytyskiertueessa ja keräsi rahaa sotaponnisteluihin lahjoittamalla 3 500 nukkensa kokoelman. Withersin tähtikuva alkoi samaan aikaan kuihtua lapsitähtielokuvien hiipumisen myötä, eikä hänen faninsa pitäneet hänen vakavimmista elokuvistansa, kuten vuoden 1943 elokuvasta The North Star.[2]

Withers oli kuitenkin taloudellisesti vakavarainen, sillä hänen vanhempansa olivat tarkasti huolehtineet tuloista. Hän jättikin elokuva-alan vuonna 1947 ja meni pian sen jälkeen naimisiin texasilaisen öljymies Bill Mossin kanssa. He saivat kolme lasta, mutta erosivat vuonna 1954. Withersin toinen mies oli The Four Freshmen -yhtyeen laulaja Kenneth Errair. Heidän liittonsa kesti vuodesta 1955 Errairin kuolemaan 1968 asti. He saivat kaksi lasta.[2]

Paluu näyttelijäksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Withers Jättiläisen mainoskuvassa

Withers alkoi vuonna 1955 opiskella Etelä-Kalifornian yliopistossa elokuvaohjaajaksi. Hän kuitenkin ehti seuraavana vuonna palata näyttelijäksi, kun George Stevens kutsui hänet sivurooliin elokuvaansa Jättiläinen.[2] Tämän jälkeen Withers sai rooleja muun muassa televisiosarjoista Pete and Gladys, Murhasta tuli totta, Lemmenlaiva, The Alfred Hitchcock Hour ja General Electric Theater.[4] Withersin 1950- ja 1960-lukujen elokuvia olivat muun muassa The Heart Is a Rebel (1958), Näpit irti heilastani (1961) ja Armoton vihollinen (1963).[1]

Monista televisiosarjoista huolimatta Withersin tunnetuin televisiorooli oli kuitenkin Comet-puhdistusaineen mainoksissa, jossa hän näytteli Josephine the Plumber -nimistä hahmoa. Mainoskampanja lisäsi Cometin myyntiä ja teki Withersista tunnetun myös suurten ikäluokkien keskuudessa.[3] Mainoksia esitettiin televisiossa vuodesta 1963 vuoteen 1974. Withers itse opiskeli roolia varten putkitöitä ymmärtäkseen tuotetta paremmin.[4]

Withersiä pyydettiin vuonna 1996 tekemään muutamia repliikkejä animaatioelokuvaan Notre Damen kellonsoittaja. Hän ääninäytteli siinä Laverne-gargoilia, kun roolin alkuperäinen näyttelijä Mary Wickes oli kuollut ennen tuotannon valmistumista. Withers palasi Laverneksi vielä vuoden 2002 jatko-osaan Notre Damen kellonsoittaja II, joka oli hänen viimeinen roolinsa.[5][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Mike Barnes: Jane Withers, Kid Star of the 1930s, Dies at 95 The Hollywood Reporter. 8.8.2021. The Hollywood Reporter, LLC. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h S. K. Brehe: Jane Withers (b. 1926) New Georgia Encyclopedia. 2.12.2019. Georgia Humanities and the University of Georgia Press. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  3. a b c Happy Birthday Jane Withers 10.4.2020. Autry Museum of the American West. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  4. a b Ellise Shafer: Jane Withers, Former Child Star Who Later Portrayed Josephine the Plumber in TV Ads, Dies at 95 Variety. 8.8.2021. Variety Media, LLC. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  5. Jane Withers Turner Classic Movies, Inc. Arkistoitu 9.8.2021. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)