Jalo villi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Benjamin West, Kenraali Wolfen kuolema, 1770, yksityiskohta.

Jalo villi (engl. noble savage, ransk. noble sauvage, saks. edle Wilde) on hyvä, arvokas ja jalo “primitiivistä” kulttuuria edustava henkilöhahmo, jota sivistys ei ole vielä ehtinyt pilata. Kuvitelma jalosta villistä liittyy oletukseen, jonka mukaan luonnontilassa elävät ihmiset olisivat puhtaampia, viattomampia ja vapaampia kuin kulttuuri-ihmiset.[1]

Ajatus on varhaisessa muodossaan esillä jo Tacituksen teoksessa Germania, mutta erityisen suosittu jalon villin käsite oli 1600-luvulta 1800-luvun alkupuolelle, ja se esiintyy muun muassa John Drydenin kirjassa The Conquest of Granada ja Jean-Jacques Rousseaun teoksessa Émile.[1]

Useimmin jalon villin roolissa ovat intiaanit, esimerkiksi Drydenin, Chateubriandin, Southeyn ja Longfellowin teoksissa. Monesti näissä teoksissa on kysymys reaktiosta materialismia, keinotekoisuutta, autoritääristä hallintojärjestelmää tai modernia elämää vastaan. Suomessa puolestaan karelianistit erottivat jalon villin piirteitä runonlaulaja Larin Paraskessa.[1]

Kirjallisuudessa jaloja villejä ovat luoneet James Fenimore Cooper, Karl May ja Jean-Jacques Rousseau. Jalon villin piirteitä on myös vaikkapa Akira Kurosawan elokuvan Dersu Uzala nimihenkilössä. Yksi kuuluisimpia jaloja villejä on Edgar Rice Burroughs'n Tarzan-hahmo.

Jalon villin tunnusmerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tällaista "villiä" on usein luonnehdittu seuraavilla määreillä:

  • elää harmoniassa luonnon kanssa
  • uskollisuus ja epäitsekkyys
  • viattomuus
  • kykenemättömyys valehteluun
  • ruumiillinen terveys
  • moraalinen rohkeus
  • "luontainen" älykkyys ja itseopittu viisaus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hosiaisluoma 2003, s. 365