Jackson Haines
Jackson Haines (1840 New York, Yhdysvallat – 1875 Kokkola, Suomen suuriruhtinaskunta) oli yhdysvaltalainen balettitanssija ja taitoluistelija, jota yleisesti pidetään nykyaikaisen taitoluistelun isänä.[1] Hän toi lineaarisen englantilaisen taitoluistelutyylin rinnalle balettitaustaansa nojautuvia liikeratoja ja kuvioita.
Hainesin aikana ei pidetty Yhdysvaltojen mestaruuskilpailuja, mutta 1860-luvulla häntä sanottiin kansalliseksi mestariksi.
Haines kuoli keuhkokuumeeseen[2] tai tuberkuloosiin[3] juhannusaattona 23. kesäkuuta 1875 Kokkolassa,[4] ja hänet on haudattu Kokkolan vanhalle hautausmaalle.[5]
Hainesilla oli Yhdysvalloissa perhe, vaimo Alma ja lapsia. Hänen sisarensa oli Euroopan-kiertueella mukana Englannissa, mutta palasi kotiin.[2]
Kokkolassa järjestetään joka vuosi syyskuussa Jackson Haines Cup.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ U.S. Figure Skating History (Arkistoitu – Internet Archive), accessed July 25, 2006. (englanniksi)
- ↑ a b c Vihanta, Ari: Taitoluistelun kehittänyt Jackson Haines hurmasi Euroopan Ylen uutiset. 20.9.2015. Viitattu 21.9.2015. (sisältää kuvan hautakivestä)
- ↑ Jackson Haines Britannica. Viitattu 5.1.2009. (englanniksi)
- ↑ Kirjoituksia kulttuurista Kokkolan Sanomissa 27.10.05 alkaen donl.fi. Arkistoitu 8.7.2007. Viitattu 5.1.2009.
- ↑ “Jackson Haines” -musikaali Kokkolassa (PDF) donl.fi. SUHS. Arkistoitu 8.1.2007. Viitattu 5.1.2009.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jackson Haines definitive biography. (englanniksi)
- Tanssinopettaja Jackson Haines. Hänen rullaluistimensa ovat Kokkolan museon hyllyllä. Kuka oli Jackson Haines?, Seura, 02.06.1937, nro 22, s. 25, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
|