Jackie (elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jackie
Jackie teaser.jpg
Ohjaaja Pablo Larraín
Käsikirjoittaja Noah Oppenheim
Tuottaja
Säveltäjä Mica Levi
Kuvaaja Stéphane Fontaine
Leikkaaja Sebastián Sepúlveda
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Chile
Ranska
Tuotantoyhtiö Fox Searchlight Pictures
Ensi-ilta
Kesto 95 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 9 milj. dollaria
Aiheesta muualla
IMDb

Jackie on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut elämäkertaelokuva, jonka on ohjannut Pablo Larraín. Elokuva kertoo Yhdysvaltain ensimmäisestä naisesta Jacqueline ”Jackie” Kennedystä. Häntä näyttelee Natalie Portman ja muissa pääosissa ovat Greta Gerwig, Peter Sarsgaard, Max Casella, Beth Grant ja John Hurt.

Elokuva sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 7. syyskuuta 2016, jossa se myös kilpaili pääpalkinnosta Kultaisesta leijonasta.[1][2] Suomessa elokuvan ensi-ilta on 6. tammikuuta 2017. Jackie sai kolme Oscar-ehdokkuutta vuoden 2017 gaalassa muun muassa parhaasta naispääosasta, musiikista ja puvustuksesta.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Natalie Portman  … Jacqueline ”Jackie” Kennedy Onassis  
 Caspar Phillipson  … John F. Kennedy  
 Greta Gerwig  … Nancy Tuckerman  
 Peter Sarsgaard  … Robert F. Kennedy  
 Max Casella  … Jack Valenti  
 Beth Grant  … Lady Bird Johnson  
 John Carroll Lynch  … Lyndon B. Johnson  
 John Hurt  … pappi  
 Billy Crudup  … Theodore White  
 Richard E. Grant  … William Walton  
 Julie Judd  … Ethel Kennedy  
 Brody and Aiden Weinberg  … John F. Kennedy, Jr.  
 Sunnie Pelant  … Caroline Kennedy  

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan ohjaaja Pablo Larraín ja Natalie Portman elokuvan ensi-illassa Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2016.

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva on saanut erinoimaisen vastaanoton Venetsian elokuvajuhlilla. Arvosteluja keräävän Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 95 % kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan keskiarvolla 8.2/10. Keräys perustuu 22 arviointiin.[3] Erityisesti Portmanin roolisuoritusta on kehuttu. The Hollywood Reporterin David Rooney kutsui arvostelussaan Portmanin roolisuoritusta tämän uran parhaaksi.[4]

Palkinnot ja ehdokkuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jackien käsikirjoittaja Noah Oppenheim palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla parhaan käsikirjoituksen palkinnolla.[5]

Palkinnot ja ehdokkuudet
Palkinto Päiväys Kategoria Kenelle Tulos Lähde
Oscar 26. helmikuuta 2017 Naispääosa Natalie Portman Ehdokkuus [6]
Musiikki Mica Levi Ehdokkuus
Puvustus Madeline Fontaine Ehdokkuus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vivarelli, Nick: Venice Film Festival Lineup Includes Mel Gibson, Tom Ford, Terrence Malick Movies Variety. 28.7.2016. Viitattu 29.7.2016. (englanniksi)
  2. Barraclough, Leo: First Look: Natalie Portman Stars as Jacqueline Kennedy in ‘Jackie’ Variety. 16.12.2015. Viitattu 29.7.2016. (englanniksi)
  3. Jackie (2016) Rotten Tomatoes. Viitattu 7.10.2016. (englanniksi)
  4. Natalie Portman in Jackie: review of reviews Telegraph. 7.9.2016. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
  5. Vivarelli, Nick: ‘The Woman Who Left’ Wins Venice Film Festival: Complete List of Winners Variety. 10.9.2016. Viitattu 11.9.2016. (englanniksi)
  6. Oscar Nominations: Complete List Variety. 24.1.2017. Viitattu 24.1.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]