Jack Chick

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jack Thomas Chick, usein Jack T. Chick, (13. huhtikuuta 192423. lokakuuta 2016[1]) oli yhdysvaltalainen teologi ja sarjakuvapiirtäjä ja -julkaisija. Hänen yrityksensä Chick Publications on omien sanojensa mukaan julkaissut Gospel-kirjallisuutta yli 40 vuotta. Chick tunnettiin hänen traktaateiksi kutsutuista lyhyistä sarjakuvistaan, sekä laajemmista sarjakuvakirjoista, jotka molemmat käsittelevät maailmaa kristillisen fundamentalismin näkökulmasta. Chick itse oli baptisti.

Chick syntyi vuonna 1924. Hänen isänsä Thomas Chick (1903–1973) oli mainostoimistossa töissä ja äitinsä Pauline (1903–1991) kotiäiti. Opiskeluaikoinaan hän ei ollut uskonnollinen, vaan pikemminkin päinvastoin; omien sanojensa mukaan ”viimeinen joka hyväksyisi Jeesuksen Kristuksen [uskonnon]”. Vuonna 1943 tuolloin 18-vuotias Jack liittyi Yhdysvaltain asevoimiin ja osallistui Tyynenmeren sotaan. Sodan jälkeen hän meni naimisiin kanadalaisen Lola Lynn Priddlen kanssa. Lolan perhe oli vahvasti kristillinen, ja sen vaikutuksesta myös Chickistä tuli fundamentalisti.[2] 1950-luvulla Chick julkaisi ensimmäiset sarjakuvansa. Nykyään hänen oma julkaisukanavansa Chick Publications julkaisee myös paljon muuta kristillistä materiaalia, ei vain Chickin traktaatteja.

Chick uskoi, että Raamatun oikea englanninkielinen käännös on King James Bible. Englanninkielisissä maissa tämä King-James-Only Movement on melko yleistä. Chick on sarjakuvissaan esittänyt että holokausti oli roomalaiskatolisen kirkon masinoima, ja että Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue olisi ollut Vatikaanin ohjailema.[3] Hän vastusti sarjakuvissaan ja muissa yhteyksissä muun muassa aborttia, Harry Potteria, rock-musiikkia, katolisuutta,[4] islamia,[5] juutalaisuutta,[6] homoseksuaalisuutta,[7] mormonismia,[8] Jehovan todistajia,[9] evoluutioteoriaa[10] ja vapaamuurareita.[11] Hän myös syytti roolipelejä saatananpalvonnaksi.[12][13]

Chickin usein täysin perustelemattomat syytökset ovat herättäneet runsaasti kritiikkiä,[14] mutta myös huvittuneisuutta parodioita niissä nähdyn tahattoman komiikan ja camp-arvojen vuoksi.[15] Niissä esitettyjen, usein äärimmäisten, mielipiteiden vuoksi jotkut ovat myös erehtyneet pitämään niitä itseään parodioina fundamentalistikristityistä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kenneally, Tim: Jack Chick, Evangelical Cartoonist, Dies at 92 The Wrap. 24.10.2016. Viitattu 25.10.2016. (englanniksi)
  2. Biography of Jack Chick. Chick Publications.
  3. J. T. Chick. "Holocaust." Chick Publications, 1984.
  4. J. T. Chick. "The Death Cookie." Chick Publications, 1988.
  5. J. T. Chick. "Allah Had No Son." Chick Publications, 1994.
  6. J. T. Chick. "Where's Rabbi Waxman?" Chick Publications, 1996.
  7. J. T. Chick. "Doom Town." Chick Publications, 1991.
  8. J. T. Chick. "The Visitors." Chick Publications, 1984.
  9. J. T. Chick. "The Crisis." Chick Publications, 1985.
  10. J. T. Chick. "Big Daddy." Chick Publications, 2002.
  11. J. T. Chick. "The Curse of Baphomet." Chick Publications, 1991.
  12. J. T. Chick. "Dark Dungeons." Chick Publications, 1984.
  13. R. Jones. "Stairway to Hell." Chick Publications.
  14. Catholic Defense Directory (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. The Jack T. Chick Parody Archives.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]