Jaan-Frederik Brunken

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jaan-Frederik Brunken
Henkilötiedot
Syntynyt26. huhtikuuta 1990 (ikä 33)
Kansalaisuus  Suomi
 Saksa
Tennispelaaja
Kätisyys oikea
Kaksinpeli
Paras sijoitus 469. (2.4.2012)
Voitot/tappiot 0–0
Nelinpeli
Voitot/tappiot 0–0
Aiheesta muualla
ITF
ATP

Jaan-Frederik Brunken (s. 26. huhtikuuta 1990 Verden, Saksa) on saksalais-suomalainen tennispelaaja. Parhaimmillaan hän oli kaksinpelissä ATP-listan sijalla 469 huhtikuussa 2012.[1][2] Junioreiden maailmanlistalla hän oli parhaimmillaan sijalla 19.[3]

Marraskuussa 2012 Brunken vaihtoi edustusmaataan Saksasta Suomeen.[4] Hänen äitinsä on suomalainen, ja hänellä on molempien maiden kansalaisuus.[5] Alkuvuodesta 2013 Brunkenin oli tarkoitus edustaa Suomea Davis Cup -ottelussa Bulgariaa vastaan, mutta hän ei saanut edustusoikeutta, koska ei ollut asunut Suomessa tarpeeksi pitkään.[6] Brunken lopetti ammattilaisuransa, koska ei yltänyt haluamalleen tasolle. Hän oli perustamassa saksalaista startup-yritystä, joka kehittää tenniksessä hyödynnettävää älyteknologiaa.[7][8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jaan-Frederik Brunken atpworldtour.com. Association of Tennis Professionals. Viitattu 18.11.2012. (englanniksi)
  2. Jaan-Frederik Brunken itftennis.com. International Tennis Federation. Arkistoitu 12.3.2013. Viitattu 18.11.2012. (englanniksi)
  3. Jaan-Frederik Brunken itftennis.com. International Tennis Federation. Arkistoitu 21.3.2016. Viitattu 18.11.2012. (englanniksi)
  4. Jarkko Nieminen sijalla 41 ATP-rankingissa, Brunkenista suomalainen tennis.fi. Arkistoitu 15.12.2013. Viitattu 21.11.2012.
  5. Saksalaisurheilijasta Suomen edustaja - "Mielenkiintoinen nimi maajoukkueeseenkin" urheilulehti.fi. Viitattu 18.11.2012.
  6. Matti Einiö: Suomi ei saanutkaan saksalaista tennislupausta Ilta-Sanomat. 28.1.2013. Viitattu 29.6.2019.
  7. Smartes Tennis: Die Vermessung des eigenen Spiels tennis MAGAZIN. 19.12.2018. Viitattu 29.6.2019. (saksaksi)
  8. Wingfield: Millionen-Investment für deutsches Sport-Startup t3n Magazin. Viitattu 29.6.2019. (saksaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.