Jaakko Saariaho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jaakko Saariaho (24. toukokuuta 1877 Tyrnävä25. maaliskuuta 1951 Saloinen) oli suomalainen poliitikko ja kansanedustaja Oulun läänin eteläisestä vaalipiiristä.

Jaakko Saariaho valmistui vuonna 1904 kansakoulunopettajaksi Kajaanin seminaarista. Hän asui ja työskenteli aluksi kirjakauppiaana Puolangalla, kunnes muutti Saloisiin, jossa toimi kansakoulunopettajana vuosina 1912–1944. Hän oli pitkään mukana Saloisten kunnallispolitiikassa ja luottamustoimissa. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana hän oli vuosina 1922–1925, 1926–1931 ja 1936–1939. Hän toimi myös Saloisten suojeluskunnan päällikkönä sisällissodan aikana. Nuorsuomalaisen Puolueen kansanedustajana Saariaho oli 11. helmikuuta 1913 – 1. helmikuuta 1914. Hän nousi edustajaksi varasijalta. Myöhemmin Saariaho kuului kokoomukseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jaakko Saariaho Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  • Matti Lackman: Raahen tienoon historia III, 1991.