Jaakko Rahola
| Jaakko Rahola | |
|---|---|
| Jaakko Helenius | |
 Jaakko Rahola 1960-luvun keskivaiheilla. |
|
| Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö | |
|
1965–1969
|
|
| Edeltäjä | Reino R. Lehto |
| Seuraaja | Bror Wahlroos |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Jaakko Juhani Rahola |
| Syntynyt | 1. kesäkuuta 1902 Mänttä |
| Kuollut | 10. syyskuuta 1973 (71 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | professori, rehtori, kansliapäällikkö |
| Puoliso | Marianna Lindgren |
| Tiedot | |
| Koulutus | Diplomi-insinööri (1925) |
| Tutkinnot | Teknillinen korkeakoulu |
Jaakko Juhani Rahola (vuoteen 1906 Helenius; 1. kesäkuuta 1902 Mänttä – 10. syyskuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen laivanrakennuksen asiantuntija, joka toimi Teknillisen korkeakoulun laivanrakennusopin professorina vuosina 1941–1955 ja rehtorina 1955–1965 sekä Suomen kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä 1965–1969.[1] Rahola julkaisi vuonna 1939 merkittävän tutkimuksen The judging of stability of ships, jossa hän määritteli niin sanotun Raholan kriteerin laivojen vakaudelle.[2]
Raholan vanhemmat olivat kauppias Johan August Helenius ja Anna Kristina Alenius. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereelta vuonna 1920 ja valmistui 1925 diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolta pääoppiaineenaan laivanrakennus. Hän suoritti myös merisotatekniikan kurssit Sotakorkeakoulussa ja työskenteli 1925–1933 Suomen sotasataman laivanrakennusinsinöörinä. Sen jälkeen Rahola toimi 1933–1940 merivoimien esikunnan konstruktiotoimiston ja 1940–1944 laivanrakennustoimiston päällikkönä. Vuonna 1944 hän oli vähän aikaa valtion laivatelakan toimitusjohtajana. Saman vuoden syksyllä Rahola nimettiin vastaperustetun Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan (Soteva) laivanrakennustoimiston päälliköksi. Vuosina 1948–1950 hän oli Sotevan laivanrakennusjohtaja. Tuona aikana rakennettiin 518 sotakorvauksina Neuvostoliittoon toimitettua alusta.[1]
Rahola väitteli vuonna 1940 tohtoriksi ja seuraavana vuonna hänet nimitettiin laivanrakennusopin professoriksi Teknilliseen korkeakouluun. Vuodesta 1945 hän oli myös oppilaitoksen koneinsinööriosaston johtaja, kunnes kohosi vuonna 1955 rehtoriksi. Rahola oli 1947–1965 myös Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen (VTT) hallituksen jäsen. Vuonna 1965 hän siirtyi kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäälliköksi, missä tehtävässä toimi neljä vuotta ennen eläkkeelle jäämistään. Hän edusti virassa perinteistä teknistä asiantuntemusta.[1]
Raholalla oli lukuisia luottamustoimia. Hän toimi 1956–1962 Tekniikan edistämissäätiön hallituksen ja 1955–1965 Outokumpu Oy:n säätiön hallituksen puheenjohtajana. Hän kuului 1946–1965 Merenkulun säätiön hallitukseen, vuodesta 1954 Valmet Oy:n johtokuntaan, 1955–1965 Akateemiseen lautakuntaan, vuodesta 1960 Emil Aaltosen säätiön hallitukseen ja vuodesta 1965 Jenny ja Antti Wihurin rahaston hallitukseen. Rahola oli myös 1924–1925 Teknillisten ylioppilaiden puheenjohtaja ja 1945–1955 inspehtori. Lisäksi hän kuului Kulosaaren kunnanvaltuustoon vuosina 1937–1945.[1]
Rahola oli vuodesta 1926 naimisissa arkkitehti Armas Lindgrenin tyttären Marianna Lindgrenin kanssa.[1] Heidän poikansa Jaakko Rahola nuorempi on koonnut verkkoon ruokasanaston Raholan syötäviä sanoja.[3] Suomen laivaston komentajana ja merenkulkuhallituksen pääjohtajana toiminut kontra-amiraali Eero Rahola ja opetusneuvos, osuustoimintaliikkeen vaikuttaja Ilmari Rahola olivat Jaakko Raholan veljiä.[2][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Ilkka Seppinen: Rahola, Jaakko (1902 - 1973) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.11.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ a b Rahola, Jaakko hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi) Viitattu 10.11.2014.
- ↑ Koiviston Viesti, (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 10.11.2014, Kuka kukin on 1954 (Runeberg.org)
- ↑ Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1954, s. 676. (Viitattu 23.4.2019)
| ||||||||||||||
