J. Chr. Fabritius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sergei (Johan Christian) Fabritius
Fabritius Johan.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 29. toukokuuta 1890
Moskova
Kuollut 2. lokakuuta 1946 (56 vuotta)
Helsinki
Ammatti insinööri
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Venäjä
Suomi
Natsi-Saksa
Palvelusvuodet 19021912 ja 19141946
Komentajuudet Uudenkaupungin retkikunta
Taistelut ja sodat Itärintama (ensimmäinen maailmansota), Suomen sisällissota, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota
Sotilasarvo everstiluutnantti
Joukko-osasto 20. sapööripataljoona,

Sergei (Johan Christian) Fabritius (29. toukokuuta 1890 Moskova2. lokakuuta 1946 Helsinki) oli suomalainen insinööri ja everstiluutnantti. Fabritius sai Venäjän vallan aikana koulutuksen linnoitusupseeriksi. Hän johti Suomen sisällissodassa Uudenkaupungin retkikuntaa ja oli Lapin sodan aikana mukana saksalaisten Sonderkommando Nord -tiedusteluyksikön Suomeen masinoimassa vastarintaliikkeessä.

Insinööri ja keisarillisen Venäjän upseeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moskovassa syntyneen Fabritiuksen vanhemmat olivat Venäjän armeijan pioneerijoukoissa palvellut kenraaliluutnantti Johannes Kristian Fabritius ja venäläiseen aatelissukuun kuulunut Alexandra Svetsin. Yläluokkaisessa kodissa puhuttiin ruotsia ja venäjää mutta kannatettiin silti suomalaista nationalismia. Myöhemmin Fabritius muisteli, miten Venäjän keisarikunnalle uskollisten äidin sukulaisten ja ikätovereiden ajattelu tuntui vieraalta.[1]

Fabriutuksen isä valitsi myös nuorelle Johanille pioneeriupseerin uran. Fabritius kävi Haminan kadettikoulua sen lakkauttamiseen eli vuoteen 1903 saakka ja sitten Aleksanteri II:n kadettikoulua, josta valmistui 1907. Fabritius valmistui Pietarin sotilasinsinöörikoulusta 1910 ja palveli vuosina 1910–1912 Venäjän armeijassa 20. sapööripataljoonassa Väinänlinnassa aliluutnanttina ja pioneeriupseerina. Hän erosi kuitenkin armeijan palveluksesta jo 1912, sillä hän ei kertomuksensa mukaan voinut hyväksyä Venäjän Suomea kohtaan harjoittamaa politiikkaa. Fabritius asettui asumaan Viipuriin ja pestautui töihin venäläiseen Rossija-osakeyhtiöön. Hän valmistui insinööriksi Berliinin Deutsches Technikum -oppilaitoksesta 1913.[2]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Fabritius palveli Venäjän armeijassa Galitsian ja Romanian rintamilla ja yleni kapteeniksi ja pataljoonankomentajaksi. Venäjän armeijan rintaman romahdettua Galitsiassa heinä-elokuussa 1917 Fabritius päätti palata Suomeen. Hän matkusti syyskuussa 1917 sekasorron vallassa olleesta Kiovasta Suomeen junalla. Tätä matkaa Fabritius kuvasi myöhemmin romaanissaan Miehiä jotka eivät unohda.[3]

Ura Suomen itsenäistymisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen itsenäistyttyä Fabritius oli Rauman poliisimestari vuosina 1917–1918. Suomen sisällissotaan 1918 Fabritius osallistui Uudenkaupungin suojeluskunnan päällikkönä. Kun punakaarti oli karkottanut suojeluskuntajoukot Uudestakaupungista, Fabritius johti kapteenina 460 valkoisen joukon Ahvenanmaalle, jossa käytiin Godbyn taistelut osana Ahvenanmaan miehityksiä.[4]

Sisällissodan jälkeen 1918 majuriksi ylennetty Fabritius oli puolustusministeriön tie- ja linnoitustoimiston päällikkö ja vuoteen 1926 saakka Oy Granitin linnoitusrakennusten osastonjohtaja. Vuosina 1927–1929 Fabritius oli Lohjan Kalkkitehdas Oy:n rakennuskonstruktööri ja vuosina 1929–1946 neuvotteleva rakennusinsinööri suunnittelemassa ja johtamassa linnoitusrakennustöitä. Fabritius oli alusta saakka mukana Mannerheim-linjan rakentamisessa, ja lopullinen asema rakennettiin Fabritiuksen esittämälle puolustuslinjalle. Vuodesta 1932 hän johti majuriksi ylennettynä linjan betonirakennustöitä.[5] Fabritius oli lisäksi vuosina 1932–1938 yleisesikunnan teknillinen tarkastaja. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi vuonna 1936.lähde?

Toiminta maanalaisessa vastarintaliikkeessä 1944–1946[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan jälkeen syksyllä 1944 Fabritius oli mukana saksalaisten masinoimassa aseellisessa vastarintaliikkeessä, jonka tarkoituksena oli vakoilu sekä aseellisen vastarinnan järjestäminen Saksan tuella, jos Neuvostoliitto miehittäisi Suomen. Fabritius toimi lopulta hankkeen johdossa yleisorganisaattorina. Saksan puoleltalta organisaation johto siirtyi syyskuussa 1944 perustetun RSHA:n Sonderkommando Nord -erikoisyksikön vastuulle. [6] Osasto oli suoraan Ernst Kaltenbrunnerin alainen.lähde?

Fabritius lähti 23. tammikuuta 1945 salaa Kaskisista saksalaisella sukellusveneellä yhdessä SS-joukoissa palvelleiden Lauri Törnin ja Jalo Solmu Korpelan kanssa. Hän oli saapunut alukselle jo 17. tammikuuta neuvottelemaan mukana olleen Sonderkommando Nordin johdon kanssa. Saksalaisten suunnitelmissa oli varjohallituksen kokoaminen Tukholmaan entisen pääministerin ja Saksan suurlähettilään T. M. Kivimäen johdolla ja sabotaasi-iskujen aloittaminen sotakorvaustuotannon tehtaisiin Suomessa. Fabritius ilmoitti vastustavan kantansa, ja neuvotteluissa molemmat esitykset hylättiin. Sukellusveneen lähdettyä kohti Saksaa matka jatkui Schwinemündeen, josta jatkettiin Pommerinlahden rannalla Üsedomin saarella sijaitsevaan Heringsdorfin kylpyläkaupunkiin Sonderkommando Nordin tukikohtaan. Fabritius toi mukanaan saksalaisille tiedot Suomen armeijan uudesta organisaatiosta ja neuvostojoukkojen määrästä maassa. Fabritius tapasi kenraalieversti Ernst Kaltenbrunnerin Berliinissä 10.–11. helmikuuta 1945. Saksassa Fabritiukselle annettiin pikakurssina tiedusteluun liittyvää erikoiskoulutusta, ja hän palasi saksalaisella lentokoneella Suomeen 21. helmikuuta hyppäämällä laskuvarjolla yhdessä saksalaisen yhdysmiehen kanssa Porin lähelle Pomarkun Valkjärven jäälle. Helsinkiin päästyään Fabritius kehotti vastarintaryhmää lopettamaan kaikki valmistelut, sillä Saksa ei hänen mukaansa pystyisi tukemaan ryhmän sissitoimintaa.[7]

Valpo pidätti kevättalvella 1946 Fabritiuksen, Suomeen erikoiskoulutuksen jälkeen palanneen Törnin ja muita salaliittoon osallistuneita henkilöitä. Heitä vastaan käynnistettiin maanpetosoikeudenkäynti, mutta Fabritius kuoli vankilassa syksyllä 1946 hoitamattomaan munuaissairauteen oikeudenkäynnin ollessa vielä kesken. Kuolemaa aikaisti se, että häntä oli pidetty kolmisen viikkoa vakavasti sairaana ilman lääkärinhoitoa. [8] Kaikkiaan jutun yhteydessä pidätettiin 50 henkilöä, joista oikeuteen joutui 23. Kuritushuone- ja vankeustuomioita langetettiin lopulta 11 henkilölle.lähde?

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimellä J. Chr. Fabritius:

  • Fortifikation. Schildt, Helsingfors 1921, suomeksi nimellä Linnoitustaito (fortifikatio). Otava 1921.
  • Ställningars befästande och fältbefästningsarbeten : handledning för armén och skyddskåren. Officerens handbibliotek 12. Schildt, Helsingfors 1922, suomeksi nimellä Asemien linnoittaminen ja kenttälinnoitustyöt : ohjeita armeijalle ja suojeluskunnille. Otava 1922.
  • Pioniärteknikens användning i krig. Helsingfors 1924, suomeksi nimellä Pionieeritekniikan käyttö sodassa. Otava 1924.
  • Mitt vittnesmål : minnen från ostfronten 1914–1917. Söderström, Helsingfors 1932.
  • Män som inte glömma. Söderström, Helsingfors 1936, suomeksi nimellä Miehiä, jotka eivät unohda : romaani. Otava 1938.
  • Barndom kring sekelskiftet. Söderström, Helsingfors 1945.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Silvennoinen & Tikka & Roselius 2016 s. 25
  2. Silvennoinen & Tikka & Roselius 2016 s. 25–26
  3. Silvennoinen & Tikka & Roselius 2016 s. 27–30
  4. Harjula 2010 s. 82-83, s. 86–87
  5. Uitto & Geust 2006 s. 13-14
  6. Uola, s. 242–243.
  7. Uola, s. 242–243.
  8. Uola, s. 246.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arimo Reino, Suomen linnoittamisen historia 1918–1944, ISBN: 9511062638
  • Ericsson, Henry: Johan Christian Fabritius – mannen som befäste Finland. I Finlandssvenska Tekniker, band IV, av Tekniska Föreningen i Finland, 2003. ISBN 952-91-6459-9.
  • Wikiaineisto: Kuka kukin oli 1961