Jürgen Nicolai

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nicolain tutkimuskohde punatulkku

Jürgen Nicolai (24. lokakuuta 1925 Neidenburg, Itä-Preussi29. maaliskuuta 2006 Schortens) oli saksalainen lintutieteilijä ja kirjailija.

Nicolai liittyi Saksan armeijaan vuonna 1943. Hän haavoittui neuvostoliittolaisia vastaan käydyssä taistelussa, vietti lyhyen jakson sairaalassa, ja palatessaan rintamalle joutui englantilaisten vangiksi, jotka puolestaan luovuttivat hänet belgialaisille. Nicolai joutui sotavankina Belgian hiilikaivoksiin ja työskenteli kaivoksissa, kunnes hänet vapautettiin 1947. Kohta kotiin palattuaan hän lehti-ilmoituksen perusteella osti koulutetun punatulkkukoiraan, ja ryhtyi tutkimaan lajin laulua. Punatulkkuja oli jo satojen vuosien ajan opetettu viheltämään ja se oli suosittu häkkilintu. Nicolai havaitsi lahjakkaimpien punatulkkukoiraiden oppivan niille vihelletyt, yhdestä kolmeen eri sävelmää täydellisesti, jopa paremmin kuin opettajansa. Ne myös leimautuivat häneen vahvasti.

Opiskeltuaan 1950-luvulla eläintiedettä, antropologiaa ja kasvitiedettä Mainzin yliopistossa Nicolai pääsi vuonna 1955 Konrad Lorenzin oppiin tohtoriopiskelijaksi, ja valmisteli väitöskirjansa 1956. 1957 hän meni Max-Planck-Institut für Verhaltensphysiologie-instituuttiin Seewieseniin, ja teki myöhemmin tutkimusretken Itä- ja Länsi-Afrikkaan. 1977–1990 Nicolai toimi johtajana Helgolandin lintuasemalla Wilhelmshavenissa.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1954: Beiträge zur Biologie und Ethologie des Gimpels <Pyrrhula pyrrhula L.>
  • 1965: Vogelhaltung, Vogelpflege, Franckh, Stuttgart
  • 1968: Käfig- und Volierenvögel, Franckh, Stuttgart
  • 1973: Vogelleben, Chr. Belser Verlag, Stuttgart
  • 1993: Greifvögel und Eulen, Gräfe und Unzer, München
  • 2001: Prachtfinken. Australien, Ozeanien, Südostasien, Eugen Ulmer Verlag, Stuttgart

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Birkhead, Tim 2009: Lintujen viisaus. Lintutieteen kuvitettu historia. - readme.fi, Gummerus, Jyväskylä. ISBN 978-952-220-092-1
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.