Jätkäsaaren pelastusasema

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pelastusaseman sisäänkäynti.

Jätkäsaaren pelastusasema on Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen pelastusasema, joka valmistui vuonna 2011. Aseman sijaitsee Helsingin Länsisataman kaupunginosan Jätkäsaaren osa-alueella katuosoiteessa on Tyynenmerenkatu 1.[1][2]

Aseman yksiköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muiden pelastusasemien tapaan asemalla on ainakin yksi pelastusyksikkö (paloauto) ja sairaankuljetusyksikkö (ambulanssi).[1]

Säästösyistä vuoden 2013 lopussa tiedotettiin, että pelastusasema joutuu tuolloin luopumaan yhdestä pelastusyksiköstä. Tulipalon sattuessa esimerkiksi Lauttasaaressa, yhä useammin apu sinne tulee Espoosta. Samassa yhteydessä kerrottiin, että aseman yhteyteen siirretään Helsingin pelastuskoulu Etelä-Haagasta.[3][4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Toimipisteet Pelastuslaitos, Helsingin kaupunki, hel.fi. Viitattu 6.7.2016.
  2. Helsingin kaupungin Karttapalvelu (Haku sanoilla "Jätkäsaaren pelastusasema". Valinnat: Aluejaot: Kaupunginosat, "Osa-alueet" ja "Peruspiirit". Koordinaatit asetettu tämän haun antaman sijainnin mukaisesti 6.7.2016) Helsingin kaupunki, hel.fi. Viitattu 6.7.2016.
  3. Maija Mokkila: Säästöt vievät paloauton Jätkäsaaresta 20.12.2013. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 27.4.2016.
  4. Säästöt vievät paloauton Jätkäsaaresta Yle Uutiset.
  5. Pelastuskoulu Pelastuslaitos, Helsingin kaupunki, hel.fi. Viitattu 6.7.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]