Jänhijoen rautatiesilta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jänhijoen rautatiesilta
Jänhijoen rautatiesilta
Museojuna sillalla
Raiteita 1
Ylittää Jänhijoen
Sijainti Minkiön asema, Kiipu, Jokioinen
Ylläpitäjä Museorautatieyhdistys ry
Siltatyyppi rautapalkkisilta
Pisin jänneväli 15,6 m
Pituus 16,2 m
Leveys 2,7 m
Liikenne päivässä vain museoliikennettä
Avattu liikenteelle 1898
Koordinaatit 60°51′32″N, 23°26′21″E

Jänhijoen rautatiesilta on Jokioisten kunnassa Kanta-Hämeen maakunnassa sijaitseva Jänhijoen ylittävä silta. Silta sijaitsee noin puoli kilometriä etelään kapearaiteisen Jokioisten Museorautatien Minkiön asemalta.

Silta on otettu käyttöön 1898 yhdessä Humppilasta Forssaan johtavan kapearaiteisen Jokioisten rautatien kanssa. Kun Jokioisten rautatie lakkautettiin ja kaksi kolmasosaa radasta purettiin, oli myös Jänhijoen silta tarkoitus romuttaa. Museorautatieaktiivit siirsivät hallinnassaan olevan höyryveturin sillalle estääkseen sillan romuttamisen. Lopulta Minkiön aseman ja Jokioisten välinen osuus, mukaan lukien silta, siirtyivät nykyisen Jokioisten Museorautatie Osakeyhtiön omistukseen.

Sillan pituus on 16,2 metriä. Rakennusvaiheessa sillan perustuksien alle iskettiin 96 kappaletta 20-metrisiä puupylväitä lujittamaan saviseen maaperään rakennettavan sillan rakenteita. Sillan maatukina on kivimuurit. Siltakansi käsittää yhden jänteen, joka on tuettu molemmista päistään liukulaakereiden päälle. Liukulaakereiden tukipisteiden välinen etäisyys on 15,6 metriä. Siltajänne on rautarakenteinen, ja se on koottu paikan päällä niittaamalla. Rautaosat on valmistanut saksalainen Harkort AG.

24. huhtikuuta 1918 silta yritettiin tuhota räjäyttämällä. Räjähdyspanos oli asetettu sillan pohjoispään laakerin alle. Räjähdys aiheutti siltajänteen taipumisen, mutta jänne saatiin väliaikaisesti korjattua. Lopulliset korjaukset tehtiin vasta vuonna 1928.

Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikko Alameri, Reino Kalliomäki, Markku Nummelin, Kari Ojanperä: Jokioisten rautatie, 100 vuotta liikenteelle avaamisesta. Museorautatieyhdistys ry, 1998.