Jääsken, Käkisalmen ja Suvannon väliaikainen tuomiokunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jääsken, Käkisalmen ja Suvannon väliaikainen tuomiokunta oli 1942–1944 toiminnassa ollut tilapäinen kihlakunnantuomarin virka-alue. Suomi valtasi syksyyn 1941 mennessä talvisotaa seuranneessa alueluovutuksessa Neuvostoliitolle siirtyneet alueet.[1] Alueen oikeudenhoito järjestettiin joulukuussa 1941 annetulla lailla ja asetuksella. Asetuksen nojalla muodostettiin viisi helmikuun alusta 1942 toimintansa aloittanutta väliaikaista tuomiokuntaa. Niiden piti toimia vuoden 1943 loppuun, mutta aikaa pidennettiin vuoden 1944 loppuun. Jääsken, Käkisalmen ja Suvannon väliaikainen tuomiokunta perustettiin 30. joulukuuta 1941 ja siihen kuului kolme käräjäkuntaa:[2][3]

  1. Antrean, Jääsken, Kirvun ja Vuoksenrannan pitäjät
  2. Hiitolan, Kaukolan, Käkisalmen ja Räisälän pitäjät
  3. Metsäpirtin, Pyhäjärven, Sakkolan ja Vuokselan pitäjät.

Tuomiokuntaan siirrettiin Imatran tuomiokuntaan kuulunut osa Jääsken pitäjästä. Kaikki väliaikaiset tuomiokunnat kuuluivat Viipurin hovioikeuspiiriin ja ne olivat suomenkielisiä.[3] Tämän tuomiokunnan kihlakunnantuomarina toimi koko sen olemassaolon ajan Lauri Johannes Takkunen.[1]

Jatkosota päättyi välirauhansopimukseen syyskuussa 1944 ja sopimukseen sisältyneet alueluovutukset edellyttivät oikeudenhoidon uudelleenjärjestelyä.[1] Valtioneuvosto päätti 14. joulukuuta 1944, että Suomelle jääneet tuomiokuntien osat siirretään vuoden 1945 alusta alkaen toisiin tuomiokuntiin. Jääsken, Käkisalmen ja Suvannon väliaikaisen tuomiokunnan Antrean, Jääsken, Kirvun ja Vuoksenrannan käräjäkunnan jäljelle jäänyt osa siirrettiin Imatran tuomiokunnan Ruokolahden pitäjän käräjäkuntaan.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Holmberg, Håkon et al.: Suomen tuomiokunnat ja kihlakunnantuomarit, Suomen kihlakunnantuomarien yhdistys 1959, sivut 243–245.
  2. Laki oikeudenhoidon järjestämisestä valtakunnan yhteyteen palautetulla alueella, Suomen asetuskokoelma 913/1941.
  3. a b Asetus oikeudenhoidon väliaikaisesta järjestämisestä valtakunnan yhteyteen palautetulla alueella, Suomen asetuskokoelma 915/1941.
  4. Valtioneuvoston päätös eräiden väliaikaisten tuomiokuntien osien siirtämisestä toisiin tuomiokuntiin, Suomen asetuskokoelma 935/1944.