Jääpyhimykset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jääpyhimykset (saks. Eishelilige, ransk. Saints de glace) on laajalti Keski-Euroopassa käytetty yhteisnimitys muutamista pyhimyksistä tai varsinkin heidän muistopäivistään, jotka katolisessa pyhimyskalenterissa ovat vähän ennen toukokuun puoliväliä. Nimitys liittyy uskomukseen, että näiden päivien aikoihin tulee usein kevään viimeinen takatalvi, jolloin sää usein kylmenee muutamaksi päiväksi ja öisin esiintyy hallaa. Käsitys tunnetaan varsinkin Saksassa, Itävallassa, Ranskassa, Sveitsissä ja Puolassa.[1]

Pyhimykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallisesti jääpyhimyksiksi luetaan Mamertus (muistopäivä 11. toukokuuta), Pankratius (12. toukokuuta) ja Servatius, (13. toukokuuta).[1][2] Joillakin seuduilla mukaan luetaan myös Bonifatius Tarsolainen (muistopäivä 14. toukokuuta),[3], toisinaan Pyhä Sofiakin (15. toukokuuta)[4], kun taas Mamertusta ei Puolassa yleensä lueta jääpyhimyksiin. Kaikki nämä pyhimykset ovat 300- ja 400-luvuilla eläneitä piispoja tai marttyyrejä.[5]

Pyhä Mamertus (k. 477) toimi Galliassa Viennen piispana.[5] Pyhä Pankratius oli tarun mukaan roomalainen marttyyri, joka mestattiin Roomassa Diokletianuksen aikana.[5][6] Armenialaissyntyinen Pyhä Servatius (340–384) taas toimi Tongerenin piispana nykyisessä Belgiassa[5] ja tunnetaan myös Maastrichtin kaupungin suojeluspyhimuksenä.[7] Jääpyhimyksiin paikoitellen luettu pyhä Bonifatius ei alkujaan ollut kristitty, mutta hänet määrättiin kuljettamaan kristittyjen pyhäinjäännöksiä Tarsoksesta Roomaan. Täten perehdyttyään kristinuskoon hän kääntyi siihen itsekin ja kärsi marttyyrikuoleman vuonna 306.[5] Myös Pyhä Sofia Roomalainen kärsi perimätiedon mukaan marttyyrikuoleman keisari Diokletianuksen aikana.[5]

Bonifatiusta lukuun ottamatta kaikki nämä nimet olivat sanotuilla päivillä suomalaisissakin almanakoissa vielä 1700-luvun alussa[2][8], Mamertuksen päivä (11. toukokuuta) aina 1900-luvun aluun saakka. Sofian päivä on 15. toukokuuta vielä nykyäänkin.

Uskomukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laajalti Keski-Euroopassa tunnetaan käsitys, jonka mukaan jääpyhimysten päivät ovat myöhäisin ajankohta keväällä, jolloin hallaa yleisesti esiintyy. Ranskassa monet puutarhurit suorittavat istutukset vasta näiden päivien mentyä ohi.[1]

Jääpyhimyksiä koskevat uskomukset ovat hyvin vanhoja ja ovat peräisin ajalta, jolloin kaikkialla Euroopassa vielä noudatettiin vanhaa juliaanista kalenteria. Sen vuoksi keskiajan lopulla pyhimysten päivät 8–10 päivää myöhemmin kuin ne nykyisin ovat gregoriaanisen kalenterin mukaan. Tätä seikkaa ei aihetta käsittelevässä kirjallisuudessa usein kuitenkaan ole otettu huomioon.[4]

Vastaava käsite Ruotsissa on järnnätter ("rautayöt"), jolla tavallisimmin tarkoitetaan kesäkuun 2. päivän vastaista tai sanotun kuun 13. ja 18. päivien välisiä öitä, Norrlannissa myös eräitä loppukesän öitä, jolloin on uskottu usein esiintyvän halloja. Nimityksen on arveltu syntyneen kansanetymologisesti siten, että saksan sana Eis (=jää") on sekoitettu sanaan Eisen (=rauta).[9]

Mamertuksen päivä (11. toukokuuta) tunnetaan suomalaisessakin kansanperinteessä päivänä, jolloin säätä ja kevään edistymistä on tarkkailtu huolekkaina.[2]

Havainnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Euroopassa kevään viimeiset hallayöt todella usein esiintyvät juuri ennen toukokuun puoliväliä. Havainnot eivät kuitenkaan ole vahvistaneet käsitystä, että jääpyhimysten päivät olisivat pitkäaikaisten keskiarvojen mukaan viileämpiä kuin niitä edeltävät päivät toukokuun alkupuolella.

Asiaa yrittivät selvittää järjestelmällisten havaintojen avulla jo muutamat Galileo Galilein oppilaat. Havainnot vuosilta 1655–1670 viittasivat siihen, että näin todella olisi. Selitykseksi esitettiin jopa hypoteesi, jonka mukaan avaruudessa olisi asteroidien vyö, joka säännöllisesti juuri tuohon aikaan vuodesta sattuisi Maan ja Auringon väliin himmentäen Auringon valoa.[1] Vuonna 1902 Royal Meteorological Societyn puheenjohtaja William Dines osoitti laajan tilastollisen aineiston avulla, etteivät nämä päivät keskimäärin ole edeltäviä päiviä viileämpiä.[1]

Kew Gardenin tilastot vuosilta 1941–1969 osoittivat, että 13. toukokuuta oli usein toukokuun lämpimin päivä, mutta sen jälkeen lämpötila joksikin ajaksi usein laski selvästi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f David Hambling: The Guardian, 26.5.2013. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  2. a b c Kustaa Vilkuna: ”Toukokuu”, Suuri nimipäiväkalenteri, s. 137–139. Otava, 1969.
  3. E. Cobham Weber: ”Ice Saints or Frost Saints”, Dictionary of Phrase and Fable. Henry Altemus Company, 1898. ISBN 1-58734-094-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. a b Die Eisheiligen Bundesamt für Meteorologie und Klimatologie MeteoSchweiz. Viitattu 26.5.2020. (saksaksi)
  5. a b c d e f Eisheilige 2020 – Wann sind die Eisheiligen eisheilige.info. Viitattu 26.5.2020. (saksaksi)
  6. ”Pankratius”, Tietosanakirja, 7. osa (Oulun tuomiokunta – Ribes), s. 189. Tietosanakirja Oy, 1913. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  7. St. Servatius Catholic Online. Viitattu 26.5.2020.
  8. Almanach eli Ajan Tieto Meidän Wapahtajam Christuxen Syndymän jälkeen vuonna 1770. Johan Arvid Carlbohm, 1769. Teoksen verkkoversio.
  9. Järnnätter SMHI. Viitattu 26.5.2020. (ruotsiksi)