Jääkiekkokypärä
Jääkiekkokypärä on kypärä, joka suojaa jääkiekkoilijan päätä iskuilta kovan ulkokuorensa ja sisällä olevien pehmusteiden ansiosta. Se on yksi jääkiekkoilijan tärkeimmistä suojavarusteista. Jääkiekkokypärään kuuluu yleensä myös kasvosuojus. Pelkällä pleksillä tai visiirillä (ilman ristikkoa) varustetulla kypärällä saavat pelata miespuoliset A-juniori-ikäiset pelaajat eli ne, jotka täyttävät kyseisenä vuonna vähintään 18 vuotta. Nuorempien ja naisten käyttämissä kypärissä on pleksin tai visiirin lisäksi myös ristikko. Ilman minkäänlaista kasvosuojusta saavat pelata vain vanhemmat pelaajat ja sekin on liigakohtaista.[1] Maalivahdin kypärään kuuluu aina ristikko.[2]
Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF:n) sääntökirjan säännön 223 a:n nojalla "kypärä on pidettävä päässä siten, että kypärän alareuna ei ole enempää kuin yhtä sormen leveyttä kulmakarvojen yläpuolella, ja leukanauhan ollessa kiinnitettynä ei leukanauhan ja leuan välissä saa olla enempää tilaa kuin yhden sormen paksuuden verran." Mikäli kenttäpelaajan kypärä irtoaa päästä pelitilanteessa, hänen on välittömästi mentävä pelaajapenkilleen. Säännön rikkomisesta tuomitaan pieni rangaistus.[3]
Vaikka kypäriä oli nähty jääkiekossa jo 1930-luvulta alkaen, niiden käyttö alkoi yleistyä vasta 1970-luvulla. Suomessa kypärän käyttö tuli tosin pakolliseksi jo vuonna 1960 sen jälkeen, kun Kalevi Numminen taklasi SM-sarjan ottelussa Matti Reunamäkeä niin, että Reunamäki löi päänsä jäähän ja hänen henkensä salpautui.[4] Tapaus sai runsaasti julkisuutta, minkä johdosta Suomen Jääkiekkoliitto päätti kypäräpakosta kaikissa virallisissa sarjoissa kaudelle 1960–1961.[5] NHL:ssä havahduttiin tilanteeseen ensimmäisen kerran vuonna 1968, kun Bill Masterton toistaiseksi ainoana NHL:n historiassa kuoli ottelussa saamaansa vammaan lyötyään päänsä ja saatuaan aivovamman.[6] Kypärään alettiin suhtautua vakavammin, mutta vielä 1970-luvulla useimmilla pelaajilla ei ollut kypärää. NHL:ssä kypärä tuli pakolliseksi vasta kaudella 1979–1980. Kuitenkin sääntö käytännössä koski vain tulokkaita, sillä vanhemmat pelaajat saivat pelata vielä 1980-luvullakin ilman kypärää. Esimerkiksi Montreal Canadiens -legenda Guy Lafleur pelasi ilman kypärää uransa loppuun asti eli kaudelle 1990–1991. Vuonna 1997 NHL-uransa lopettanut Craig MacTavish oli viimeinen ilman kypärää pelannut NHL-pelaaja.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Jääkiekon virallinen sääntökirja 2018–22, s. 30–31, sääntö 31 Liiga.fi. Viitattu 7.3.2020.
- ↑ Jääkiekon virallinen sääntökirja 2018–22, s. 105–106, sääntö 190 Liiga.fi. Viitattu 7.3.2020.
- ↑ Jääkiekon virallinen sääntökirja 2014–18, s. 81, sääntö 155 Leijonat.fi. Arkistoitu 27.3.2016. Viitattu 8.7.2016.
- ↑ Salo, Tapani: Kiekkolegendan hurja kolhu pelästytti: Rapakon takaa saapunut lääkäri puhalsi päänsä teloneeseen tähteen uuden hengen – Tälli johti merkittävään sääntömuutokseen Aamulehti. 25.7.2020.
- ↑ Helsingin Sanomat, 24.5.1960, s. 29.
- ↑ Bill Masterton legendsofhockey.net. Hockey Hall of Fame and Museum. Viitattu 20.12.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jääkiekkokypärä Wikimedia Commonsissa
