Jääkiekko talviolympialaisissa 1998

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jääkiekko
olympialaisissa 1998
Turnaus
Miehet  Naiset
Karsinnat
Miehet     
Kokoonpanot
Miehet  Naiset

 < 1994 2002 > 
Kisojen kulta-, hopea- ja pronssimitalit esillä Hockey Hall of Famessa

Jääkiekko oli vuoden 1998 talviolympialaisissa Naganossa ensimmäistä kertaa ohjelmassa sekä miesten että naisten lajina. Turnaus oli myös ensimmäinen, jonka ajan NHL piti kisojen ajan taukoa, jotta kaikki maailman parhaat pelaajat pystyivät osallistumaan kilpailuihin. Tästä syystä suuret jääkiekkomaat pääsivät suoraan jatkolohkoihin, joten niiden pelit eivät kestäneet kuin viikon ajan.

Miesten turnaukseen osallistui 14 joukkuetta. Kahdeksan vuoden 1995 maailmanmestaruuskilpailujen parhaiten sijoittunutta joukkuetta ja isäntämaa Japani pääsivät turnaukseenilman karsintaa. Loput viisi paikkaa jäivät karsintojen voittajille. Naisten turnaukseen osallistui 6 joukkuetta, 5 parhaiten sijoittunutta naisten maailmanmestaruuskilpailuista vuodelta 1995 sekä isäntämaa Japani. Miesten ottelut pelattiin 7.22. helmikuuta ja naisten 8.17. helmikuuta 1998.

Miesten turnauksessa Pohjois-Amerikan joukkueet pelasivat alle odotusten, vaikka niillä oli ensimmäistä kertaa parhaat mahdolliset kokoonpanot olympialaisissa. Yhdysvallat hävisi puolivälieräottelunsa, jonka jälkeen pelaajat hajottivat hotellihuoneensa.[1] Kanada hävisi välierissä Tšekille ja pronssiottelussa Suomelle, joten kiekkolegenda Wayne Gretzky jäi urallaan ilman olympiamitalia. Kotiyleisön suureksi pettymykseksi Paul Kariya, jolla on japanilaiset sukujuuret, loukkaantui ennen kisoja eikä pystynyt pelaamaan Kanadan joukkueessa.[2]

Naisten turnauksessa Kanada oli ennakkosuosikki, sillä se oli voittanut kaikki maailmanmestaruuskilpailut ennen vuoden 1998 olympialaisia. Yhdysvallat kuitenkin voitti Kanadan loppuottelussa. Suomi saavutti pronssia.

Mitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji Kulta Kulta Hopea Hopea Pronssi Pronssi
Miesten turnaus Tšekin lippu Tšekki Venäjä Suomen lippu Suomi
Naisten turnaus Yhdysvallat Yhdysvallat Kanada Kanada Suomi

Otteluareenat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Big Hat Aqua Wing Arena
Big Hat Aqua Wing Arena
Nagano Nagano

Turnaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten turnauksessa pelattiin ensin alkulohkot, joiden voittajat Kazakstan ja Valko-Venäjä pääsivät jatkolohkoihin.

Lohko A

Lohko B

Jatkolohko C

Jatkolohko D

Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jääkiekko talviolympialaisissa 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]