Itseorganisoituminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Itseorganisoituminen on lähinnä kompleksisten systeemien ominaisuus. Niihin syntyy itseorganisoitumisen kautta "ilmaiseksi" järjestystä, joka näkyy osia suurempina uusina kokonaisuuksina emergentteinä "hahmoina".

Itseorganisoituvan systeemin osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksinkertaisin periaatteellinen esitys itseorganisoituvista systeemeistä on järjestelmä, jossa on seuraavat osat:

  • systeemikokonaisuus
  • systeemin osat
  • systeemin osien vaikutussuhde systeemin kokonaisuuteen. Tämä vaikutussuhde on emergenssi.
  • systeemikokonaisuuden vaikutussuhde systeemin osiin. Tämä vaikutussuhde on kontrolli.

Itseorganisoituvat systeemit kompleksisina ilmiönä tarkoittavat suurta määrää osia ja niiden monimutkaisia yhteyksiä.

Itseorganisoituvan systeemin merkityksestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itseorganisoituminen selittää kompleksisia systeemejä kuten elämää, aivoja, taloutta ja teknologiaa.

Edellisen itseorganisoituvan systeemin kuvauksen perusteella voidaan ymmärtää muun muassa se asia, että systeemi muuttaa osiaan, käyttää niihin kontrollia. Euroopan unioni on systeeminä suurempi kuin osiensa summa ja se käyttää kontrollia osiinsa. Tästä seuraa tunne kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuden vähenemistä. Se siis oikeasti vähenee. Muuten EU ei olisi systeemi. Vastaava pätee luonnollisesti kaikkiin (itseorganisoituviin) systeemeihin, esimerkiksi NATO:oon tai autoon. Autossa esimerkiksi venttiilit eivät voi toimia miten tahansa, "vapaasti", vaan tietyssä auton moottorin idean edellyttämässä järjestyksessä.

Jos kaksi valtiota tai ihmistä ovat täysin itsenäisiä, näillä ei ole mitään sopimuksia tai muita siteitä keskenään niin nämä elävät "luonnon tilassa". Jos nämä sopivat toisensa auttamisesta, työnjaosta tai muusta vastaavavasta siteestä, muodostuu näistä systeemi. Sopimus tai työnjako (yms.)kontrolloi tätä systeemiä, eli rajoittaa osiensa toimintamahdollisuuksia.

Ihmisten osalta saadaan edellisen perusteella näkemystä muun muassa avioliittoon, lakiin ja poliisiin, verojen maksamiseen ja tien oikealla puolella ajamiseen. Ne kaikki rajoittavat osiensa toimintavapautta, mutta myös rakentavat suurempia systeemejä: perhe, yhteiskunta, kunta, valtio, kirkko ja toimiva liikennejärjestelmä. Suurempi (parempi, voimakkaampi, hyvinvoivempi jne.) systeemi sisältää siis aina ristiriidan. Vastakkain ovat osien kontrolli ja suuremman systeemin parempi toiminta suuremman systeemin ehdoilla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kauffman, S. 1993. The origins of order: Self-organization and selection in evolution. Oxford University Press.
  • Mitleton-Kelly, E. 2003. Complex Systems and Evolutionary Perspectives on Organizations: The Application of Complexity Theory to Organizations. Pergamon.
  • Ståhle, P. 2004. ”Itseuudistumisen dynamiikka. Systeemiajattelu kehitysprosessien ymmärtämisen tukena.” Teoksessa Sotarauta, M. & Kosonen, K-J. (toim.) Yksilö, kulttuuri, innovaatioympäristö. Avauksia aluekehityksen näkymättömään dynamiikkaan, s. 222–255. Tampere: Tampere University Press.