Isyyslaki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Isyyslaki (1975/700) on perhe- ja lapsilainsäädännön perussäädöksiin kuuluva säädös, johon on sisällytetty tärkeimmät lapsen ja hänen isänsä välisen sukulaisuussuhteen toteamisesta ja vahvistamisesta sekä isän lapsenhuoltoa koskevat säännökset. Tämän lain ohella muun muassa Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, Lastensuojelulaki, sekä Lapsen oikeuksien sopimus määrittelevat vanhemmuuteen, isyyteen, lapsenhuoltoon ja -suojeluun liittyviä oikeuksia, velvollisuuksia ja päätöksentekoa sekä lapsen kohtelua inhimillisenä ja oikeudellisena subjektina lapsi- ja perheoikeudessa.

Isyyslain voimaan tullessa vuonna 1976 isyyslain voimaapanolain 7 §:n 2 momentti edellytti, että ennen isyyslain voimaantuloa syntyneiden henkilöiden isyyttä koskeva kanne on pantava vireille viiden vuoden siirtymäajan kuluessa. Tätä säännöstä on sittemmin arvosteltu[1], mutta korkein oikeus on todennut, että säännöstä on noudatettava [2]. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi vuonna 2007 eräässä kyproslaisessa tapauksessa[3], että Kyproksen vastaava laki on ihmisoikeussopimuksen kanssa ristiriidassa siltä osin kun henkilö ei määräajan kuluessa voi käynnistää isyyden vahvistamisprosessia, kun hän ei tiedä, kuka voisi olla hänen isänsä, eli kenet tulisi haastaa oikeuteen. Tämän tuomion perusteella Helsingin hovioikeus on joulukuussa 2009 aiemmasta korkeimman oikeuden ratkaisusta poiketen vahvistanut isyyden tapauksessa, joka lain mukaan olisi tullut jättää tutkimatta, koska jutun kantaja oli syntynyt ennen vuotta 1976 [4].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kirjallinen kysymys 36/2000 vp
  2. KKO 2003:107
  3. Phinikaridou-tapaus
  4. Helsingin Sanomat 8.12.2009: Poika sai oikean isänsä vahvistettua laillisen määräajan jälkeen
Tämä lakiin tai oikeuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.